Nykyään on vaikeaa kutsua ketään profeetaksi. Sanasta miltei soditaan. Jotta ymmärtäisi, miten se nykyään ymmärretään ja miksi se ymmärretään väärin, on kerrottava miehestä nimeltä C. Peter Wagner (1930–2016). Ja puhuttava vähän myös apostoleista.

Wagner oli professori Fuller Theological Seminaryssa. Hänen erikoisalaansa oli seurakuntien kasvu ja hengellinen sodankäynti. Hän havaitsi yhteisiä piirteitä paikoissa, joissa seurakuntien kasvu oli voimakkainta, ja pyrki antamaan ilmiölle nimen. Muutaman yrityksen jälkeen hän päätyi vuonna 1994 ilmaukseen New Apostolic Reformation, tuttavien kesken NAR. Tavallisesti se käännetään ”uusapostoliseksi uskonpuhdistukseksi” tai lyhyemmin jopa ”uusapostolisuudeksi”, mutta kuten tulemme näkemään, molemmat käännökset ovat onnettomia. Oikeammin sen voisi kääntää ”uudeksi apostoliseksi reformaatiokai

Englanninkielisen termin kolme osaa luonnehtivat Wagnerin syitä käyttää tätä nimea:

1. Uusi, koska se erosi aiemmista ”apostolisiksi” kutsutuista liikkeistä.
2. Apostolinen, koska sen keskeinen ilmiö oli johtajuus, jota saattoi parhaiten kuvata tuolla sanalla.
3. Reformaatio, koska se on mittakaavaltaan ja vaikutuksiltaan verrattavissa uskonpuhdistukseen, eli englanniksi reformatioon.

Ilmiö itsessään ei siis ollut hänen keksintönsä, hän vain havaitsi sen, kuvasi sitä ja antoi sille nimen.

Havaittu ilmiö

Mitä Wagner tarkoitti apostolisella johtajuudella? Hän nosti esiin kolme keskeistä piirrettä:

1. Apostolinen johtajuus ei nouse hierarkioista, etenkään kirkkokuntien sisäisistä. Kirkkokunnissa on seurakuntansa ja piispansa, mutta apostolinen johtajuus ei toteudu tuon rakenteen sisällä. Sen sijaan se perustuu vapaaehtoisuuteen – johtajia halutaan seurata hierarkioista riippumatta.
2. Perinteisen ajattelun mukaan toimija on järjestäytynyt kirkkokunta tai seurakunta. Apostolinen johtajuus haastaa tämän. Apostoliset organisaatiot toimivat seurakunnista riippumatta, tyypillisesti jopa niiden ulkopuolella.
3. Seurakunnan toiminnan fokus on aina tietyssä mielessä seurakunta itse. Sen sijaan Apostolisen toiminnan fokus on Jumalan valtakunta. Apostolin motto voisi olla ”tulkoon Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa”. Tyypillisesti apostolinen toiminta ylittääkin seurakuntien rajoja, ja sillä saattaa myös olla laajempi yhteiskunnallinen päämäärä.

Meidän kannaltamme on mielenkiintoista, ettei näissä vaikuta olevan mitään erityisen vallankumouksellista. Nykyään apostolisia organisaatioita onkin vähän joka puolella, ja ne ovat niin arkinen osa hengellistä kenttää, että pidämme tilannetta jo normaalina. Muutoksen voi kuitenkin hahmottaa tutustumalla historiaan – etenkin kirkkohistoriaan – tai sellaisiin kirkkokuntiin, jotka ovat hierarkisia, sulkeutuneita ja itseriittoisia.

Wagner nimitti apostoleiksi ihmisiä, joilla oli tällainen seurakuntien toiminnan ylittävä näky ja into, jotka toteuttivat sitä ja joita toiset uskovat sen vuoksi kunnioittivat. Erityisesti tässä ajattelussa apostolia ei siis ymmärretä esimerkiksi lähetystyöntekijänä tai seurakuntien perustajana.

Wagnerin havaintojen mukaan tähän apostoliseen ilmiöön liittyi kiinteästi ihmisiä, joita voi parhaiten kuvata sanalla profeetta. (Palaamme sanan merkitykseen seuraavassa luvussa.) Hän huomasi myös, että apostolin ja profeetan virat ovat hyvin lähellä toisiaan. Ne täydentävät toisiaan ja apostolit ja profeetat toimivat usein yhdessä. Joskus puhutaankin apostolis–profeetallisesta liikkeestä. Siihen liittyvät myös Jumalan jatkuva ilmoitus (profetointi), armolahjat, ihmeet ja merkit.

Kansainvälisesti tunnettuja esimerkkejä järjestöistä, jotka täyttävät tämän määritelmän ovat esimerkiksi Operaatio Mobilisaatio, Open Doors ja YWAM. Vastaavasti tämän määritelmän mukaisia apostoleja ovat vastaavasti näiden perustajat, George Verwer, Andrew van der Bijl ja Loren Cunningham. Nämä ovat tietysti vain korkeimman profiilin esimerkkejä, mutta apostoleja löytyy epäilemättä joka tasolta. Mainitsen pian erään kansallisen tason apostolin Suomesta.

Raamatun valossa nimitys ”apostoli” on erittäin osuva. Sananmukaisesti apostoli nimittäin merkitsee airutta, joka lähetettiin kuninkaan edellä. Airuen tehtävä oli ilmoittaa kuninkaan tulevan ja valmistaa kaupunki ottamaan tämä vastaan. Jumalan valtakuntaan sovitettuna nykyajan apostolit tekevät juuri tätä. He julistavat Jeesuksen paluuta ja järjestävät maailmaa Hänen tahtonsa mukaiseksi.

Tyypillisesti apostolit rakentavat jotain uutta. Vaikka organisaatio olisikin luonteeltaan apostolinen, sen arjen pyörittämiseen ei välttämättä enää tarvita apostolia. Koska työ palvelee Jumalan valtakuntaa, apostoleille on tyypillisesti tärkeämpää varmistaa organisaation jatkuvuus terveellä pohjalla kuin pyrkiä itse jatkamaan johtajana. Tuloksena voi olla hyvä, tarpeellinen ja hyvin johdettu organisaatio, jonka johtajalla ei enää ole samanlaista apostolista auktoriteettia kuin sen perustajalla oli. Koska apostolien tehtäväkenttä ei rajoitu hengelliseen työhön, heitä voi löytää mitä yllättävimmistä paikoista. (Jätetään harjoitukseksi lukijalle.)

Koska apostolien päämäärä on toteuttaa Jumalan tahtoa, heidän on ensin opittava tuntemaan Jumalan tahto ja elämään sen mukaisesti. Kuten profeettojenkin kohdalla, auktoriteetti seuraa kuuliaisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Herra valmistaa apostolinsa vähintään yhtä kovan koulun kautta kuin profeettansakin. Samoin myös apostolin tehtävä perustuu Herran kutsuun. Kukaan ei voi tehdä itsestään apostolia, aivan kuten kukaan ei voi lähettää itseään Herran asialle. Herra on se, joka lähettää.

Apostolis–profeetallisen liikkeen¹ piirissä sanoja apostoli ja profeetta käytetään nykyään osapuilleen siinä merkityksessä, kuin Wagner asian muotoili. Näkemys on kehittynyt alkuperäisestä hieman, esimerkiksi nivoutumalla havaintojen lisäksi tiiviimmin Raamattuun. Kuitenkin, koska Wagner teki teoreettisen pohjatyön, häntä voi hyvällä syyllä pitää liikkeen kummisetänä, vaikka ei ollutkaan sitä perustamassa, vain havainnoimassa.

Entä vastaako tämä määritelmä todellisuutta? Kolme asiaa todistaa sen puolesta. Se on yhteensopiva Raamatun, havaintojen ja Hengen todistuksen kanssa.

1. Yleisellä tasolla voidaan todeta liikkeen pysyvän turvallisesti kristillisen ortodoksian piirissä ja olevan ristiriidaton Raamatun kanssa. Asiaan liittyy Raamatun ulkopuolista ilmoitusta, mutta se ei sinänsä ole ongelma. Kaikki Raamatun tulkinta sisältää vähintään siihen liittyvää ulkopuolista metatietoa. Esimerkiksi sanaa ”profeetta” ei määritellä Raamatussa, vaan käsite oletetaan tunnetuksi. Sen sijaan Raamatusta voi lukea siitä, millaisia profeetat olivat. Sama pätee apostoleihin. NAR:in piirissä sen teologiaa onkin perusteltu raamatullisesti. Toisaalta yllä mainitut esimerkit apostolisista organisaatioista osoittavat, että sen piirissä on tervettä oppia.
2. Havainnot ulkoisesta todellisuudesta perustuvat alkuaan Wagnerin pohjatyöhön, ja sen pohjalta on helppo tehdä lisää yhtäpitäviä lisähavaintoja.
3. Hengen todistuksen arviointi on pitkälti subjektiivista. Oman käsitykseni mukaan sanat ”apostoli” ja ”profeetta” kuitenkin on tässä paradigmassa ymmärretty varsin oikein ja jokseenkin yhdenmukaisesti historiallisen jatkumon kanssa. Itse tosin muotoilen omat näkemykseni hieman toisin kuin jotkut liikkeen piirissä tunnustetummat auktoriteetit. Vaikka sanojen tarkasta sisällöstä voikin olla montaa mieltä, perusajatuksesta vallitsee kuitenkin suhteellisen suuri yksimielisyys.

Kun siis puhutaan nykyajan profeetoista, puhutaan väistämättä myös uusapostolisuudesta. Tämä on jossain määrin ongelmallista, sillä tuohon sanaan liittyy ikävä kaiku.

• Tämä artikkeli on osa sarjaa nykyajan profeetoista (Sisällysluettelo).
• Edellinen: Profeetallisuudesta.
• Seuraavaksi: Nimen ikävä kaiku.