Nimen ikävä kaiku

Jos asia on jollakin tavalla, on hyödyllistä myös tiedostaa se. Kun Wagner oli esittänyt ajatuksensa uudesta apostolisesta reformaatiosta (NAR), joukko samanmielisiä päätti alkaa rakentaa keskinäistä yhteyttä tuon nimen alle. Näin NAR sai järjestyksessä toisen merkityksen. Aiemmin se oli tarkoittanut vain havaittua ilmiötä, nyt siitä tuli jotain, mitä ihmiset tekivät tietoisesti. Eikä se suinkaan ole sama asia.

Tämä tietoinen NAR ei järjestäytynyt muodollisesti. Se on vain epämääräinen joukko ihmisiä, jotka ovat epämääräisesti samaa mieltä joistain asioista. Erimielisyyksiäkin tietysti on. Koska ei ole olemassa sellaista organisaatiota tai edes oliota kuin NAR, siitä on vaikea edes puhua täsmällisesti. Korkeintaan joku voi sanoa, että ajattelee samaan tapaan, tai sitten että ei ajattele niin – mutta silloinkin täytyy spesifioida tietty ajatus. Sillä kun ei ole mitään omaa oppia. Samoin yritykset kuvata sitä valuvat helposti hiekkaan, sillä se mikä kuvaa yhtä joukkoon kuuluvaa tahoa, ei välttämättä sovi toiseen.

Todellisia ongelmia syntyi, kun tämä tietoinen NAR alkoi profiloitua terävämmin kuin havaittu NAR. Siihen lähti mukaan tietynlaista – karismaattishenkisempää – porukkaa, joka antoi siitä tietynlaisen mielikuvan. Ja siinä oli paljonkin kritisoitavaa.

Melko tyypillinen esimerkki kritiikistä on suomalaisen One Way Missionin tuottama Hard Talk -ohjelma uusapostolisesta liikkeestä:

En nyt puutu esitettyihin argumentteihin, mutta kiinnitän huomion niiden esittäjään. (Tämä on niitä harvoja tapauksia, joissa ad homine on pätevä argumentti.) One Way Mission ei ole kuka tahansa jannu peräkyliltä, vaan laajasti tunnettu ja kunnioitettu kristillinen toimija Suomessa. Se perustettiin 1980 -luvulla Tapani Suonto nimisen miehen johdolla.

Lainaus heidän kotisivultaan:

One Way Mission ry syntyi Suomessa muutamien tavallisten ihmisten unelmasta saada auttaa lähimmäisiään ja levittää evankeliumia. OWM:n syntysanat lausuttiin v.1983 Perjantai Kristukselle -kampanjan käynnistyessä Helsingissä. Työn laajennuttua monille uusille työsaroille Suomessa ja ulkomailla yhdistys otti nimekseen One Way Mission ry.

OWM ei ole suuri valtion tai kirkon tuella toimiva instituutio. Se saa rahoituksensa yksityisiltä ihmisiltä ja sponsoroivilta yrityksiltä. Suurin osa työntekijöistä toimii ilman palkkaa ja OWM pyrkii käyttämään varat mahdollisimman kokonaisvaltaisesti lähimmäisten auttamiseen. Työtä tehdään sydämellä ja vahvalla kutsumustietoisuudella. Palkallisia työntekijöitä OWM:llä on tällä hetkellä noin 100, joista suurin osa on kymmenellä lähetyskentällä toimivia kansallisia työntekijöitä.

One Way Mission on tunnustustenvälinen organisaatio, joka sitoutuu opetuksessaan ja toiminnassaan voimakkaasti Kristus-keskeisyyteen. One Way (Yksi Tie) on kansainvälisesti tunnettu käsite, joka viittaa Kristukseen. Jeesus sanoi: ”Minä olen tie”.

Pitäisikö itkeä vai nauraa? Kun tätä vertaa yllä esitettyyn Wagnerin määritelmään uusapostolisesta liikkeestä, on pakko todeta, että One Way Mission itse kertoo olevansa malliesimerkki sellaisesta – sanan ensimmäisessä merkityksessä. Samaan aikaan se kritisoi ankarasti, ja osin aiheellisestikin, uusapostolisuutta – sanan toisessa merkityksessä.

Selvästi joku jossakin ei ole ymmärtänyt jotakin. Tai aika monikaan.

OWM:n tapaus havainnollistaa, miksi uusapostolisesta liikkeestä riidellään niin paljon. On oikeastaan kaksi eri liikettä, joista puhutaan ristiin ja joita ei aina edes voi mielekkäästi erottaa toisistaan. Toinen on havaittu uusapostolinen liike, johon myös One Way Mission kuuluu. Toinen on niiden ihmisten joukko, jotka identifioivat itsensä uusapostolisiksi. Koska jälkimmäiseen kuuluu ihmisiä, jotka sanovat kuuluvansa siihen, heitä voidaan arvostella. Heidän kauttaan taas leimataan koko liikettä, riippumatta siitä, voitaisiinko heihin soveltaa esimerkiksi tuossa videossa esitettyä kritiikkiä.

Tätä kutsutaan syyllistämiseksi assosiaatiolla. NARin kohdalla muu ei olisi mahdollistakaan: ei ole olemassa sellaista entiteettiä, johon syytökset voisi kohdistaa. Ikävä kyllä tällä kategorisella kritiikillä leimataan epähuomiossa myös eräs toinen liike, havaittu NAR.

Ongelman ydin on, että vaikka Hard Talk –ohjelma väittää kritisoivansa uusapostolisuutta, sen esittämät argumentit eivät sovi esimerkiksi uusapostoliseen OWM:iin. Niinpä siinä esitettyä kritiikkiä ei voi yleistää koko uusapostoliseen liikkeeseen. Edelleen, koska kyseiset kriitikot eivät edes ymmärrä olevansa itse osa uusapostolista liikettä, heidän asiantuntemuksensa minkäänlaisen kritiikin esittämiseen on pakosta puutteellinen.

(Uusapostolisuutta olisi mahdollista kritisoida teologiselta pohjalta oikeinkin. Kritiikin voi kohdistaa esimerkiksi siihen, että liike toimii tunnustuksellisten kirkkokuntien ulkopuolella ja on luonteeltaan yhteiskristillistä. Nämä lähtökohdat ovat kauhistus monille tunnustuksellisille kristityille. Tällaista kritiikkiä ei kuitenkaan juuri näy.)

Assosiaatiolla syyllistämisestä kuitenkin seuraa, että monet sellaiset, jotka Wagnerin määritelmän mukaan ovat apostoleja (yllä on mainittu neljä esimerkkiä), eivät suurin surminkaan suostuisi siihen, että heistä käytettäisiin tuota sanaa. Puhumattakaan siitä, että heidän omaan mieleensä edes juolahtaisi ajatella itseään apostolina. Sama pätee profeettoihin. Jopa itse sanat ovat pannassa.

Sen lisäksi, että tämän sekaannuksen vuoksi sanat ymmärretään kauhistuttavasti väärin, on ongelmallista, että niitä ei ymmärretä oikein. Tästä seuraa, että ihmiset, jotka todellisuutta vastaavan määritelmän mukaan ovat apostoleja tai profeettoja eivät ajattele olevansa sellaisia, tai vaikka ajattelisivat, eivät ymmärrä kunnolla näiden sanojen merkitystä. Edelleen, vaikka he itse ymmärtäisivätkin, muut ymmärtäisivät heidät väärin. Tämän kirjan tarkoitus on tietysti auttaa tätä asiaa.

Onko se sitten niin paha asia? Entä sitten, jos ketään ei pidettäisi apostolina tai profeettana sanan uusapostolisessa merkityksessä? Tai miksi kenenkään pitäisi ajatella olevansa apostoli tai profeetta? Tai ajatella jonkun muun olevan sellainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.