Miksi on tärkeää käyttää sanaa profeetta

Sanat ohjaavat ajatteluamme ja ajattelumme määrittää tekojamme. On siis tärkeää puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Tällä on välittömiä vaikutuksia aiemmin käsiteltyyn kohtaanto-ongelmaan ja yksilöiden tehokkaaseen toimintaan.

Bussikuski

Oletetaanpa, että kirjanpitäjä menee töihin bussifirmaan. Häntä pidetään bussikuskina, ja hänet pannaan siihen työhön. Sattuu vielä käymään niin, että hän on ihan pätevä kuljettaja. Hän tosin viihtyisi paremmin tilikirjojen kanssa, ja koettaa vilkaista niitä kun ehtii, mutta keskittyy ajamaan autoa. Sehän hänen hommansa on – hän on bussikuski.  Kaikki ovat tyytyväisiä?

Ei aivan. Muutaman kuukauden kuluttua firma menee nurin. Kirjanpito on sekaisin, laskuja on maksettu ja peritty miten sattuu. Kukaan ei ole ollut vastuussa rahaliikenteestä. Miksi? Firmassahan oli pätevä kirjanpitäjä.

Koska häntä ei pidetty kirjanpitäjänä.

Muut eivät ajatelleet hänen olevan kirjanpitäjä, vaan käyttäytyivät kuin hän olisi kuski. Hänelle annettiin vuoroja ja linjoja. Hän itse ajatteli olevansa kuski ja teki työnsä. Ihmisten ajatukset siitä, mikä hänen toimenkuvansa oli, ohjasi toimintaa niin, että hän teki jotain aivan muuta kuin mitä olisi tarvittu.

Seurakuntavirkojen tunnistaminen ja tunnustaminen

Samasta syystä on tärkeää kutsua paimenia paimeniksi, opettajia opettajiksi, evankelistoja evankeliustoiksi, profeettoja profeetoiksi ja apostoleja apostoleiksi.

Jos kutsumme vaikkapa evankelistaksi kutsuttua opettajaksi, laitamme hänet opettamaan uskovia. Hän varmasti tekee työtä käskettyä – mutta tosiasiassa lähinnä julistaa evankeliumia. Miten hyvä asia se onkin, uskovat eivät suuresti rakennu. Seurakunta saattaa tosin kasvaa määrällisesti, kun hän patistaa sen jäseniä tavoittamaan muita. Samalla se kuitenkin yksipuolistaa seurakunnan rakennetta samaan tapaan ajatteleviin ihmisiin. Voi kehittyä jopa siivilä-ongelma: monet tulevat sisään, mutta seurakunta ei kasva määrällisesti, koska uskoon tulleet ihmiset eivät pysy siinä. Myös tuo henkilö itse saattaa huomata tämän.

Jos kutsumme evankelistan kutsun omaavaa lisäksi paimeneksi, ja hän luultavasti ymmärtää jollain tapaa olevansa vastuussa asiasta. Samalla hän myös tajuaa kyvyttömyytensä puuttua asiaan ja kiinnostuksensa siihen olevan rajallinen. Jonkunhan täytyy levittää ilosanomaa! Vaihtoehtoisesti hän tarttuu paimenen velvollisuuksiinsa ja keskittyy seurakuntaan. Sen tavoittava työ kuihtuu, ja hän itse kärsii itsensä rajoittamisesta.

Vastaavia ongelmia syntyy helposti, kun yritämme kutsua ihmisiä eri virkanimellä kuin mihin tehtävään heidät on kutsuttu, valmisteltu ja koulutettu. Erityisen vakavia ongelmia tulee, jos alamme nimittää apostoleiksi tai profeetoiksi ihmistä, jota Herra ei ole siihen tehtävään kutsunut.

Ongelman ydin on, että väärä ihminen on asetettu väärälle paikalle. Ja näin tapahtui, koska käsitys hänestä ei ollut realistinen. Siitä, että kutsumme jotakuta vaikkapa paimeneksi tai evankelistaksi, ei seuraa, että hän tekisi homman hyvin. Toisaalta siitä saattaa seurata, että jokin muu tärkeä tehtävä jää lapsipuolen asemaan.

Jos taas lähdemme liikkeelle tunnistamalla ihmisen kutsun, koko kysymyksenasettelu muuttuu. Meillä on henkilö, jonka Jumala on kutsunut opettajaksi – erinomaista! Koulutetaan häntä! Pistetään hänet opettamaan! Seurakunta rakentuu. Sama pätee tietysti kaikkiin seurakuntavirkoihin. Kun tunnistamme kutsutut ja annamme heille tilaisuuden toteuttaa kutsuaan, me itse asiassa otamme vastaan Jeesuksen seurakunnalle antamia lahjoja.

Ongelmia syntyy, jos me emme puhu asioista oikeilla nimillä. Jos esimerkiksi joku on kutsuttu evankelistaksi, mutta suhtadumme häneen kuin hän olisi opettaja tai paimen. Hienoa! Meillä on tämä tyyppi joka palaa halusta kertoa evankeliumia ja kutsua ihmisiä seurakuntaan. Hän varmasti osaa opettaa meitä kaikkia seuraamaan Herraa paremmin! Non sequitur, väärä johtopäätös. Mutta ellemme suostu pitämään häntä evankelistana tai jos hän itse haluaa ajatella itseään pikemminkin opettajana, juuri näin voi käydä. Ja jos jompikumpi tai molemmat ei edes halua käyttää tuota sanaa, vaara on todellinen.

Luonnollisesti sama pätee profeettoihin ja apostoleihin. Jos sanaa syystä tai toisesta ei haluta soveltaa ihmisiin, joihin se sopii, on olemassa todellinen vaara, että me alamme työntää heitä vääriin laatikoihin. Apostoliksi kutsutun nimittäminen evankelistaksi ei tee hänestä evankelistaa. Se voi avata hänelle oven julistaa evankeliumia ja toteuttaa kutsumustaan siltä osin. Mutta se myös rajoittaa häntä, ja viime kädessä sitä, mitä Herra tahtoo seurakunnalleen hänen kauttaan antaa.

Näkökulma itseen

Seurakunnalle on siis tervettä ja siunauksellista tunnistaa keskuudestaan ne, joilla on jokin kutsu – seurakuntavirkaan tai mihin tahansa muuhunkin. Vähintään yhtä tärkeää on, että nämä ihmiset itse tunnistavat kutsunsa ja tunnustavat sen itselleen. Tämä on täysin yleispätevää, mutta useista syistä, joista muutamia käsittelin uusapostolisuuden yhteydessä, tämä voi olla erityisen vaikeaa apostoleille ja profeetoille.

Tarinan bussikuskilla oli kaksi ongelmaa. Ensinnäkin, hän keskittyi olemaan bussikuski – missä oli tietysti myös hyvät puolensa. Toisaalta, hän ei ajatellut olevansa kirjanpitäjä, mistä seurasi tärkeiden asioiden laiminlyöntiä. Jos hän olisi ajatellut olevansa firmassa töissä oleva kirjanpitäjä, se olisi varmasti vaikuttanut hänen toimintaansa.  Hän olisi ollut paljon kiinnostuneempi firman rahaliikenteestä ja sen hoitamisesta. Ja viimeistään firman mentyä nurin hän olisi tiennyt, että hän itse olisi voinut tehdä enemmän sen eteen. Mutta mitäpä ne asiat kuuluisivat  ihmiselle, joka ei ole kirjanpitäjä?

Meille on siis kriittisen tärkeää tunnistaa ja hyväksyä oma identiteettiime osana Kristuksen ruumista. Meillä nimittäin on taipumus toimia kutsumme mukaisesti, näimmepä sitä itsessämme tai emme. Elävänä esimerkki ovat monet uusapostolisen määritelmän mukaiset apostolit, joiden mieleen ei juolahtaisikaan käyttää itsestään tuota sanaa.  Mutta heidänkin on määriteltävä identiteettinsä itselleen jollain  tapaa.

Eräs todellinen ongelma oman identiteetin tunnustamisessa on epäterve nöyryys. Terve nöyryys on sitä, että suostuu mihin hyvänsä, mitä Herra antaa tehtäväksi. Epäterve nöyryys on sitä,  että kieltäytyy tehtävistä, joita pitää liian hyvinä. Ja jos niitä tekemään ei löydy nöyriä ihmisiä, ne joko jäävät tekemättä tai päätyvät toisenlaisille ihmisille. Toisin sanoen, jos joku sanoo, ettei voi olla profeetta tai apostoli, koska se on liian korkea kutsu itselle, hän on itsekeskeinen. Hän ei ajattele asiaa Herran kannalta. Kuningas tarvitsee jonkun siihenkin hommaan. (Profeetan koulutukseen kuuluu oleellisena osana tietysti sekin, että pääsee eroon epäterveestä nöyryydestä. Tämä osa koulutusta voi jatkua hyvän aikaa vielä virkaan asettamisen jälkeenkin. Tämä on niitä asioita, joissa voi auttaa, jos joku vääntää tämän rautalangasta.)

Jos profeetaksi (tätä voi soveltaa mihin tahansa kutsuun) kutsuttu ihminen ajattelee, ettei voi olla profeetta, vaihtoehtoja on käytännössä kolme (kaikki nähty):

  1. hänellä ei ole edes ajatusta siitä, mikä on profeetta, joten hän tekee työtä, mutta tehottomasti,
  2. hän tiedostaa olevansa kutsuttu, mutta ei tahdo olla (esimerkiksi koska pitää itseään arvottomana tai pelkää valtaa ja siitä seuraavaa vastuuta) ja efektiivisesti kieltäytyy tekemästä profeetan hommia tai
  3. hän tiedostaa olevansa kutsuttu ja tekee profeetan hommia, mutta ei uskalla sanoa niin edes omassa pääkopassaan. Tämä heikentää hänen kykyään toimia tehtävässään tehokkaasti. (Variaatioita: uskaltaa sanoa niin pääkopassaan, muutamille lähimmille ihmisille, etc.)

Alun vertauksen mukaan bussikuski ei tietäisi olevansa valtuutettu kirjanpitäjä, ei haluaisi tehdä kirjanpitäjän töitä tai jäisi silloin tällöin salaa ylitöihin hoitamaan kirjanpitoa ajan tasalle, mutta ei esimerkiksi pyrkisi pitämään osaamistaan ajan tasalla.

Vertaa tätä oikeaan suhtautumiseen kutsuun:

  • Tiedostaa ja tunnustaa, että Herra in tahtonut kutsua juuri hänet Jumalan mieheksi tai naiseksi, tehtävään, jota voi parhaiten nimittää profeetaksi.
  • Ymmärtää, että tästä seuraa tiettyjä velvollisuuksia, samoin kuin tiettyjä valtuuksia.
  • Etsiä kohdonmukaisesti ja tietoisesti kontakteja ja palvelumahdollisuuksia Kristuksen ruumiista.
  • Opetella ja harjoitella järjestelmällisesti niitä taitoja, joita kutsussaan tarvitaan.

Profeetan työkalut

Mitä profeetan sitten on osattava? Tähän kysymykseen ei ole sen enempää lyhyttä kuin yksiselitteistäkään vastausta. Profeetat, yhteisöt, joita  he palvelevat, ja tavat, joilla heidät on kutsuttu toimimaan ovat erilaisia. On kuitenkin asioita, joita useimmat profeetat hyödyntävät tavalla tai toisella.

Rukous ja erityisesti esirukous. Profeetat ovat kävelevää rukousta. Profeetta tosin ei aina itse tiedosta sitä, koska hän ei välttämättä useinkaan ala rukoilla. Miksi hän muka olisi lopettanut? Syödäkseen, nukkuakseen tai tehdäkseen töitä?

Esirukoilijana profeetalle on omainaista asioiden rukoileminen esiin. Ei siis vain toisten puolesta rukoileminen, vaan sellaisten asioiden rukoileminen, joita ei vielä ole. Periaate on sama kuin luomisessa: Jumala sanoo sanan, ja luomakunta alkaa vääntäytyä sen mukaiseksi. Profeetta on kutsuttu olemaan Herran työkalu tuon sanan sanomisessa, Jumalan elävän sanan vapauttamisessa maailmaan. Tämä merkitsee vahvaa hengellistä auktoriteettia.

Profeetan kutsu on kutsu Sanan palvelijaksi, mutta eri näkökulmasta kuin opettajan. Profeetan on tärkeää tutkia Raamattua ja imeä sitä itseensä. Se on rukousta. Mutta profeetan tehtävä on myös panna Sana liikkeelle ja eteenpäin. Siksi kaikkinainen Raamatun ja kristinopin ymmärtämiseen liittyvä toiminta on kehittävää profeetalle. Samoin selkeää sanallista ilmaisua kehittävä toiminta.

Sanat ovat äärimmäisiä symboleita. Symbolit ohjaavat ajattelua. Ajattelumme ohjaa toimintaa. Kuuliaisuus on sitä, että kuuntelemme Jumalan sanoja, ja parannuksenteko (metanoia) on mielen muuttamista Jumalan mielen mukaiseksi. Profeetat siis esittävät ihmisille Jumalan mielen mukaisia symboleita, ajatuksia ja ajatusrakennelmia, jotka ihmiset voivat omaksua ja siis määritelmällisesti tehdä parannuksen. Tyypillisesti symbolinen – jopa abstrakti – ajattelu onkin profeetoille luontevaa ja sitä on hyvä kehittää.

Sanojen symboliikasta nousevat tarinat. Raamatun profetioille ja Jeesuksen opetuksille oli leimallista juuri vertausten käyttö. Vertauksessa jollekin asialle annetaan symboliarvo: Esimerkiksi Israelia kutsutaan Jumalan ”kansaksi” tai ”morsiameksi”. Joukko ihmisiä saa yhtenäisen identiteetin, kun siihen viitataan sanalla ”kansa”, ja ”morsian” tuottaa välittämästi käsityksen siitä, millaisia tunteita Jumalalla on tuosta ihmisjoukosta. Ilman näitä – ja tämänkaltaisia sanoja – meidän olisi paljon vaikeampi ymmärtää, mistä on kyse. Ne muokkaavat vahvasti ajatteluamme. (Artikkelin pääotsikkoon liittyen: sana ”profeetta” on vahva symboli.)

Profeetat ovat profeettoja koko olemuksellaan, hengeltään, sielultaan ja ruumiiltaan. Heillä on – joskus tiedostamaton – kyky tuoda Jumalan läsnäolo kouriintuntuvaksi. Profeetat eivät vain sano sanomaansa – he elävät, kokevat  ja näyttävät sen. Profeetta on profeetta myös työpaikallaan – itse asiassa usein hän toteuttaa profeetallista kutsuaan nimenomaan työnsä kautta.

Psalmien kirjasta alkaen on ollut selvää, että ylistysmusiikki ja kokonaisvaltainen eläytyminen siihen – mikä usein ilmenee jonkinlaisena tanssina – ovat profeetallisuuden ydintä. Näillä onkin ihmisen psyykeen vahva yhteys, johon pelkkä älyllinen ymmärrys ei riitä. Luojan edustajina on ymmärrettävää, että profeettojen työkalupakkiin kuuluu sanallisen, musiikillisen ja kehollisen ilmaisun lisäksi kaikkinainen muukin luovuus.

Profeettojen kutsuna ei ole vain toimia välittäjänä Jumalan suuntaan, vaan myös katsella asioita Jumalan näkökulmasta. Jumalan tuntemus perustuu Sanan tuntemiseen ja rukouksessa elämiseen, mutta maailmaa katsoessa hänellä vaikuttaa usein olevan kuudes aisti. Profeetat käyttävät ilmoituslahjoja niin luontevasti, etteivät välttämättä edes huomaa sitä. Eri tavoin ilmenevä henkien erottaminen, erilaiset ilmestykset, Hengen antama tieto ja profetointi saattavat olla heille osa tavallista arkipäivää ja aiheuttaa hämmennystä niin heille itselleen kuin ympäristössäänkin.

Ja tässä vain mitä tuli äkkiseltään mieleen. Jakakaa toki omiakin ajatuksianne.

Yhteenveto

Meidän tulee kutsua profeettoja profeetoiksi, jotta ottaisimme vastaan sen siunauksen, minkä Herra heissä tahtoo meille antaa. Profeettojen itsensä tulee tunnustaa kutsunsa ja kehittää itseään siinä tietoisesti, jotta he palvelisivat paremmin Kristuksen ruumista – ja viime kädessä Herraa Jeesusta Itseään.

Mutta voidakseen tunnustaa jonkun – tai jopa itsensä – profeetaksi, tämä täytyy ensin tunnistaa profeetaksi. Seuraavassa artikkelissa pohditaan merkkejä, joiden perusteella voi alkaa epäillä olevansa tekemisissä profeetan kanssa.

Tämä artikkeli on osa nykyajan profeettoja käsittelevää sarjaa.

2 thoughts on “Miksi on tärkeää käyttää sanaa profeetta”

  1. Pidin jutusta kovasti. Olen ollut kohta 10 vuotta hallitusaktiivina paikallisessa aistivammayhdistyksessä jossa olen toiminut sihteerinä ja rahastonhoitajana. Siinä ohella olen seurannut valtakunnallista saman alan järjestöä. Minun mielestäni Tuomaksella on tärkeää asiaa koskien mitä tahansa yhteisöä. Nöyryys, sitä kyllä näkee alemmalla tasolla sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Mutta mitä ylemmäksi organisaatiossa mennään, niin sitä enemmän sinne eksyy sellaisia ”profeettoja”, jotka ovat ehkä vähän väärässä tehtävässä. Viime aikoina on ollut aika monen uskonnollisen yhteisön johtajia mediassa esillä – eikä niin positiivisessa mielessä. On mediaseksikkäämpää tietysti saada uskonnollisen yhteisön johtaja kiinni housut kintuissa, mutta ei se tilanne sen parempi taida muuallakaan olla. Liikaa yleistämättä. Paha kello kalkattaa niin paljon kauemmas kuin hyvä kello.

    Johtajat aika usein valitaan enemmän tai vähemmän demokraattisesti pallilleen. Tuntuu kuitenkin, että johtajiksi hamuataan usein ihan muun kuin palvelemisen takia. En tiedä, minne tämä juttusarja johtaa, ja mitä sieltä polun päästä löytyy. Toistaiseksi näyttää siltä, että vaikka asiayhteys tuntuu olevan aivan toinen, niin minusta silti tuntuu, että tämä on mulle kirjoitettu. Aloitan aiemmin mainitun paikallisyhdistyksen puheenjohtajana vuoden vaihteessa. Takana on haasteellisia aikoja ja niitä on myös edessä. Taloudellisia haasteet eivät ole, siitä kiitos. Minä koen tässä ajassa ja tilanteessa melkoista epävarmuutta siinä, että mistä me löydämme sellaisen näyn, johon muutkin voivat uskoa ja sitä seurata. En ole yksin, apuna on muu hallitus. Mutta kuten kirjoitit, valitulla on tiettyjä velvollisuuksia – ja valtuuksia.

    Odotan juttusarjan etenemistä, ja samalla myös uuden tehtäväni alkamista. Jotenkin nämä kaksi asiaa linkittyvät toisiinsa, mutta miten, se jää nähtäväksi.

    1. Kiitos palautteesta 🙂

      Sarjassa on tulossa enää yksi artikkeli, koskien profeetanbongausta.

      Linkittymisestä, katsopa juttuni profeetallisuudesta yleensä aiemmin tässä sarjassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 − 1 =