Jeesus julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta:
”Aika on täyttynyt! Jumalan valtakunta on tullut lähelle! Tehkää parannus ja uskokaa ilosanoma!”
Aika, joka oli täyttynyt viittasi kirjoitusten lupauksiin lopun ajan Jumalan valtakunnasta, joka täyttäisi koko maailman. Jeesuksen ajan juutalaiset odottivat Messiaan tulevan hetkenä minä hyvänsä, ja joka tapauksessa hänen piti saapua ennen temppelin tuhoutumista. Jeesus oli siis lopun aikojen julistaja.
Kreikan valtakuntaa tarkoittava sana basileia merkitsi ensi sijassa valtapiiriä, jossa kuningasta totellaan, toisin sanoen hänelle ollaan kuuliaisia. Kuuliaisuus merkitsee kuuntelemista ja onkeen ottamista. Valtakunnan rajoja ei määritellyt maasto, vaan alamaisuus. Näin Jumalan valtakuntakin on kaikkialla siellä, missä Jeesusta kunnioitetaan kuninkaana.
Se, että Jumalan valtakunta oli tullut lähelle, viittasi Jeesukseen itseensä. Valtakunta on edelleen lähellä, sillä Jeesus asuu meissä uskovissa Pyhän Henkensä kautta. Käsite nivoutuu Uuteen liittoon, josta Raamattu opettaa:
Minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. … Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. … Minä annan anteeksi heidän rikkomuksensa enkä enää milloinkaan muista heidän syntejään.
Uuden liiton ytimessä on, että Hän panee lakinsa – opastuksensa – ihmisten sydämiin Tämä tarkoittaa Pyhää Henkeä. Kun Hän elää ja vaikuttaa meidän sydämessämme, me elämme Jumalan tahdon mukaisesti. Ei ole sattumaa, että Jeesus on juuri Jumalan Sana, kreikaksi Logos. Kuuliaisuus Jeesukselle merkitsee Hänen sanansa kuuntelemista ja kunnioittamista.
Parannuksentekoa merkitsevä sana metanoia tarkoittaa sananmukaisesti mielenmuutosta. Me teemme parannuksen, kun kuuntelemme Jumalaa ja annamme Hänen tuomita ajatuksiamme. Jos huomaamme olevamme väärässä, nöyrrymme Hänen edessään ja alamme ajatella toisin. Tämä on kuuliaisuutta. Uusi tapamme ajatella johtaa uudenlaiseen toimintaan.
Lisäksi liittoon liittyy kaksi muuta kohtaa. Syntien anteeksiantaminen ja Jumalan kansa. Syntien anteeksiantaminen perustuu Jeesuksen vereen, joka on Uuden liiton veri. Siitä on kirjoitettu jo paljon. Valtakunnan evankeliumin kannalta syntien anteeksianto merkitsee vasta pääsyä Jumalan kansaan, ihmiseksi, joka voi päästä Uuteen liittoon, siis saada Pyhän Hengen.
Liittohan tehtiin Juudan ja Israelin kanssa. Jos joku sanoo olevansa Uudessa liitossa, hänen täytyy kuulua joko Juudaan tai Israeliin. Juuda merkitsi etelävaltiossa eläneen kansan jälkeläisiä, joista polveutuivat muun muassa Jeesuksen aikana juutalaisiksi kutsutut. Israel taas tarkoittaa tässä niitä pohjoisvaltion kansan jälkeläisiä, jotka sekoittuivat kansojen joukkoon Assyrian pakkosiirtolaisuuden aikana. Koskapa useimmat Jeesukseen kastetut eivät ole Juudan kansan jälkeläisiä, heidän täytyy kuulua Israeliin. Tähän he kuuluvat yhtäältä sen perusteella, että Jumala on luvannut ottaa kansaansa kansojen keskeltä ne, jotka kääntyvät kuuliaina Hänen puoleensa ja toisaalta sen perusteella, että he ovat saaneet syntinsä anteeksi.
Parannuksenteko – mielenmuutos Jumalan ja Hänen pyhän lakinsa kunnioittamiseksi – ja syntien anteeksisaaminen ovat siis edellytys sille, että lupaus uudesta liitosta ylipäätään alkaa koskea tuota henkilöä, eli hän edes voi saada Pyhän Hengen.
Uusi liitto on Kristuksessa. Jeesuksen nimeen kastettuina meidät on kätketty Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Ylösnousemus merkitsee, että Pyhä Henki tulee meihin asumaan. Kun sitten elämme kuuliaisina Herralle – otamme vastaan Hänen sanansa – Hän vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä. Uusi liitto toteutuu.
Toisaalta kaste merkitsee, että me olemme kuolleet Jeesuksen kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että me olemme vapaita. Meidän ei ole pakko tehdä mitään, etenkään mitään sellaista, mikä on Jumalan tahdon vastaista. Olemmehan kuolleita. Meissä siis vaikuttaa yhtä aikaa se kuolema pois synnistä että Kristuksen uusi elämä.
Usko, kreikaksi pistos, on senkaltaista luottamusta, jonka varassa uskaltaa toimia. Evankeliumi, johon Jeesus kehotti uskomaan oli Jumalan valtakunnan läheisyys. Siis Hän itse. Kristillinen usko on sitä, että me käytännössä – elämän ja kuoleman kysymyksistä arkisimpiin askareihin – luotamme Jumalaan ja Hänen apuunsa. Toisaalta se merkitsee, että uskostamme seuraa toimintaa, joka osoittaa meidän luottavan Jumalan apuun. Tämä on myös pelastavaa uskoa, sillä käytämme sitä myös viimeisellä tuomiolla, jossa turvaudumme yksin Hänen apuunsa ja armoonsa.
Nämä ovat aivan perusasioita. Mutta onko tämä se ilosanoma, jota me julistamme?
Käsitinkö oikein, että tämä lupaus, jonka Jumala antoi Abramille, että hänestä tulee kansojen paljouden isä, toteutui sillä tavalla, että Pohjoisvaltion kansa sulautui pakanakansoihin, joiden keskuudesta myöhemmin käännyttiin Israelin Jumalan puoleen ja tultiin kuuliaisiksi Messiaalle?
Siis siihenkö viittaa ne profeettakirjoissa olevat ennustukset, että Jumala kokoaa kansansa kaikkialta, mihin heidät on hajotettu ja tuo heidät takaisin Jerusalemiin, ja että monet kansat tulee Jerusalemiin ja tahtoo tuntea Israelin Jumalan?
Naulan kantaan.
Mitäpä tuohon enää lisäämään 🙂
Hyvä! Olen kärryillä. 😀 piti vaan tarkistaa välillä. Nyt voi lukee kaikki profeettakirjat uusin silmin.
Kiitos näistä teksteistä!!
Tämmöinenkin asia askarruttaa….
Heprealaiskirjeessä sanotaan, että uusi liitto on parempi ja perustettu paremmille lupauksille kuin vanha liitto (Hepr. 8:6).
Jeesus sanoi, että laista ei häviä pieninkään piirto ennen kuin taivas ja maa katoavat.
Mooses ilmoitti Israelin kansalle Jumalan liiton ehdot ja lain. Hän sanoi, että jos sinä kuulet Herran, sinun Jumalasi ääntä ja tarkoin noudatat hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä, niin siunattu olet sinä kaupungissa, siunattu olet sinä kedolla, siunattu sinun kohtusi hedelmä, taikinakaukalosi jne jne. Ja jos sinä et kuule Herran, sinun Jumalasi ääntä etkä tarkoin pidä hänen käskyjänsä ja säädöksiänsä, niin kirottu olet sinä kaupungissa ja kirottu olet kedolla, kirottu sinun taikinakaukalosi jne.
Kuuluuko nämä vanhan liiton lupaukset siunauksesta meille vai eikö ne ole enää ajankohtaisia, kun on tullut uusi liitto ja ”paremmat lupaukset”? Ja onko tuo 5. Moos. 28 alkupuolen siunausten julistus kuvausta siitä, millaista on Jumalan valtakunnassa?
Kimurantti kysymys.
Nuo lupaukset kuuluvat Jumalan kansalle. Jumalan kansaan kuuluvat kaikki, jotka ovat kuuliaisia Jumalan laille. Tärkein Jumalan kansalle annettu lupaus on lupaus Uudesta liitosta. Jos me siis elämme Uudessa liitossa, meidän on ensin täytynyt kuulua Jumalan kansaan(!). Tämä tapahtui, kun halusimme elää niin ihmisiksi kuin ymmärrämme. Mutta jos lupaus Uudesta liitosta on tullut koskemaan meitä, eli olemme tulleet liitetyiksi Jumalan kansaan, silloinhan myös muut tuolle kansalle annetut lupaukset – kuten tuo – koskevat meitä, eikö?
Ei aivan. Uudessa liitossa meidät on kasteessa liitetty Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Kun kuolimme yhdessä Hänen kanssaan, kuolimme pois lain alaisuudesta. Toisaalta nimenomaan kuuliaisuus Laille määrittelee Jumalan kansan. Niinpä me olemme Kristuksessa kuolleet pois myös noiden lupausten piiristä. Tarkoittaako tämä, että ne eivät siis koske meitä?
Ei aivan. Kasteessa meidät on myös liitetty Jeesuksen ylösnousemukseen. Meissä elävä Pyhä Henki alkaa vaikuttaa meissä Jumalan tahdon mukaista elämää. Niinpä kuulumme Jumalan tahtoon sen kautta, että olemme Jeesuksessa, minkä lisäksi meidät täytyy lukea siihen kuuluvaksi, koska elämme kuuliaisina Jumalalle. Niinpä nämä lupaukset koskevat meitä vähintään yhtä paljon.
Vähintään. Nämä lupaukset ovat luonteeltaan siinä mielessä inklusiivisia, että ne lupaavat Jumalan siunaavan kaikkia niitä, jotka tekevät hyvää – joiden havaitaan elävän Hänen Lakinsa mukaan, eli jotka Paavalin sanoin pitää ”laskea juutalaisiksi” eli Jumalan kansaan. Siihen siis kuuluu paljon sellaisiakin, jotka eivät elä Uudessa liitossa (kuten Johannes Kastaja). Kuitenkin se elämä, jota elämme Kristuksessa, on luonteeltaan korkeampaa kuin suurimmankaan naisesta syntyneen. Niinpä siihen liittyvä siunauskin on suurempi.
Vertailukohtana voisi pitää lupausta maasta. Heprealaiskirje muistuttaa, ettei meillä ole täällä pysyvää kotimaata, vaan olemme vasta matkalla luvattuun maahan. Jos tuo luvattu maa olisi Sionin vuorella, sinne voisi tietysti mennä. Mutta se onkin Uudessa Jerusalemissa, Herran kirkkaudessa. Samaan tapaan se siunaus, jonka me saamme osaksemme, saamme viime kädessä iankaikkisena palkkana viimeisellä tuomiolla. Vastaavasti kirous on iankaikkinen kirous.
Vanhan Liiton siunauksia ja kirouksia voikin hyvällä syyllä pitää hiekkalaatikkokokoisina esimerkkeinä siitä, mistä Uudessa liitossa on kyse 🙂
Loppukaneettisi on aika hurja. Ottaen huomioon, että siunauksissa luvattiin mm. että sateet tulee aina ajallaan, maa kantaa runsasta satoa, ei tule sairauksia eikä vaivoja, kukaan ei kuole ennen aikaansa, naiset on hedelmällisiä ja kaikenlaista vaurautta on ylen määrin. Vieläpä Herra kukistaa kaikki viholliset.
Jos ajattelee tuollaisia siunauksia siirrettynä nykyaikaan, niin tuollainen elämähän olisi satumainen onni. Voiko ihminen enempää toivoakaan.
Jos tuo siis on hiekkalaatikkoesimerkki siitä, mitä uuteen liittoon sisältyy, alkaa mietityttää, olenkohan käsittänyt ollenkaan mistä uudessa liitossa on kysymys…
Satumainen onni se oli silloinkin.
Meillä Uuden liiton ihmisillä ei ole täällä pysyvää kaupunkia eikä isänmaata, kuten ei Israelillakaam ollut erämaavaelluksellaan, vaan vasta odotamme Jumalan valtakunnan täyteyttä. Se, mitä nyt näemme Uudesta Liitosta on siis vasta lupausta tulevasta uudesta luomakunnasta 🙂