Jos haluamme seurakuntiimme lisää profeetallisuutta, se maksaa rahaa. Toistan: jos haluamme nähdä herätystä, meidän tulee maksaa profeetoille.

Tämä on profeetoille vaikea aihe, sillä he eivät halua palkkaa virkansa hoitamisesta. Itse asiassa voi vaatia kekseliäisyyttä saada heidät suostumaan ottamaan rahaa vastaan. Mutta heidänkin on elettävä. Kissa kiitoksella elää, eikä profeetta voi odottaa saavansa edes sitä. Saadakseen rahaa elämiseen heidän on siis myytävä aikaansa ja työpanostaan siinä missä muidenkin. Kysymys kuuluukin, mihin he käyttävät aikansa ja energiansa? Ja mihin me haluamme hengellisyyden dynamoiden käyttävän aikansa?

Asiasta tulee erityisen tärkeä niiden osalta, joilla on kutsumus täysipäiväiseen työhön, eli joilla olisi eniten annettavaa Jumalan valtakunnalle. Mitä seuraa, jos me emme huolehdi heidän taloudellisesta selviämisestään? He joko jäävät kärvistelemään köyhyyteen tai alkavat tehdä jotain muuta. Ensimmäinen vaihtoehto voi olla turhauttava etenkin, jos heidän palvelutyönsä samalla torjutaan. Silloin he saavat kolikon molemmat nurjat puolet: sekä kovan sosiaalisen aseman että umpikujan ammatillisessa kehittymisessä. Resurssien puutteessa myös heidän edellytyksensä tehdä mitään ovat rajalliset. Tilanteesta on hyötyä lähinnä heidän luonteensa kehityksen kannalta, mutta pitkän päälle tilanne ei hyödytä ketään.

Jos taas profeetta väsyy köyhyyteensä ja resurssien kaikkinaiseen puutteeseen, hän voi alkaa käyttää aikaansa muuhun kuin Jumalan valtakunnan palvelemiseen. Tämä on profeetalle aina kova pala, kuin maansa myymistä. Se on myös Jumalan silmissä murheellista, mutta Hän ymmärtää ja hyväksyy profeetan päätöksen. Vastuu ongelman käytännön ratkaisemisesta on itse asiassa Kristuksen ruumiilla. Kyse on viime kädessä vain siitä, miten se haluaa ottaa vastaan Herran.

Luonnollisesti profeettojen jääminen pois hengellisestä työstään on sitä suurempi tappio Jumalan valtakunnalle, mitä suurempi hänen mandaattinsa on. Toisaalta profeettaa uhkaa rakenteellinen katto – pienemmissä mandaateissa tarvitaan vähemmän tukea. Jos profeetta ei saa riittävää rahoitusta ja muuta tukea tehdäkseen työtä, työ jää yksinkertaisesti tekemättä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että seurakuntatason profeetta saattaa vielä hyvinkin vielä tehdä työtään oman toimen ohella, kunhan saa muuten riittävää tukea. On kuitenkin naurettavaa ajatella, että profeetta, jonka vastuulle on uskottu kokonainen kansakunta, mitenkään kykenisi suoriutumaan tehtävästään kunnialla sivutoimisesti. Tilannetta voi verrata siihen, että piispa ottaisi vuorotyön tehtaan pakkaajana, jotta voisi paimentaa hiippakuntaansa.

Kristuksen ruumiin kannalta tämä asiaintila merkitsee, etteivät profeetat ehdi tai jaksa palvella sitä, etenkään laajemmassa mittakaavassa. Vastaavasti muille palkka profeetan vastaanottamisesta jää vaatimattomaksi. Sen sijaan käteen jää kuollutta hengellisyyttä ja ihmisiä, jotka hoippuvat ties minne saadakseen edes tipan mistä hengestä hyvänsä. Jos profeetat käyttävät aikansa ja energiansa hanttihommiin elättääkseen itsensä ja perheensä, seurakunnan ei kannata pyytää heitä paastoamaan ja rukoilemaan etsiäkseen Herraa heidän puolestaan.

Tähän liittyy jo Didakhessa esiintyvä kaksipuolinen ongelma. Ensinnäkin, seurakunnan tulee antaa profeetalle paras osa kaikesta. Vasta jos seurakunnalla ei ole profeettaa, ensihedelmät tulee antaa köyhille. Paimenia ja profeettoja tulee kunnioittaa siinä missä profeettojakin – viimemainittu määrää tasoon. Toisaalta, profeetta ei saa Herran nimessä käskeä antamaan mitään sellaista, josta hän itse hyötyisi. Se on heille jopa luonnotonta. He tahtovat vain ihmisten mielet ja sydämet, ja nekin Herralle. Itselleen he eivät halua mitään.

Tietysti profeetta saa vapaasti pyytää mitä haluaa esimerkiksi tuotoksistaan ja toiminnastaan, kunhan ei tee sitä Herran nimessä eikä se aiheuta eturistiriitaa. Niinpä hän esimerkiksi saa käydä töissä. Eturistiriidan välttämiseksi he yleensä haluavatkin olla taloudellisesti riippumattomia niistä, joita palvelevat. Mutta heidänkin pitää elää siinä, missä kaikkien muidenkin.

Tätä ongelmaa voi pyrkiä ratkaisemaan monella tavalla. Esimerkiksi, monilla profeetoilla on kutsumuksia tehtäviin, jotka eivät suoranaisesti aseta heitä vastakkain seurakunnan kanssa – esimerkiksi sielunhoito. Nämä voivat olla suoraan seurakuntien palkkalistoilla. Toinen mahdollisuus on, että apostolit ottavat heitä siipiensä suojaan. Koska he ovat vastuussa operatiivisesta toiminnasta, heillä on paljon mutkattomampi asenne rahaliikenteeseen Jumalan valtakunnassa.

Edelleen profeetoilla voi olla rakenteiden ulkopuolisia profeetallisia tehtäviä tai projekteja, joita rakenteet lähtevät sponsoroimaan nimenomaan sen profeetallisen luonteen vuoksi. Silloin mukaan lähtevät osallistuvat itsekin tuohon profeetalliseen työhön ja saavat siitä siunauksenja profeetan palkan, vaikka se ei suoranaisesti kohdistukaan heihin. Asiasta kannattaa tietysti tehdä selkeä sopimus, jossa määritellään myös vastuut puolin ja toisin.

• Tämä artikkeli on osa sarjaa nykyajan profeetoista (Sisällysluettelo).
• Edellinen: Profeetan paikka Kristuksen ruumiissa
• Seuraavaksi: Yhteenveto.