Mikä on profeetallisen julistuksen ydinsisältö?

Herran profeettojen tehtävä on aina ollut muistuttaa Jumalan liiton ehdoista. Uuden liiton profeettojen tehtävä on muistuttaa Uuden liiton ehdoista, ja sitä myöten Jumalan valtakunnasta.

Teologia on puhetta Jumalasta, ja siis laajennettuna mitä Hänestä tietoisesti ajatellaan. Olisi liikaa vaadittu odottaa kaikkien profeettojen tuntevan teologiaa ajatuksen tasolla kovin yksityiskohtaisesti. Itse asiassa, tunnetaan muutenkin luvattoman huonosti. Niinpä esitän tässä lyhyesti Uuden liiton perusteologian, maallikkona maallikoille. Se tiivistää ajattelun, jota kohti Uuden liiton profeetoilla on taipumus ajautua, olivatpa he siitä tietoisia tai eivät. He ovat lukeneet sen Raamatusta ja Pyhä Henki vahvistaa sen heidän sydämessään. Ja sitä suu puhuu, mitä sydän on täynnä.

Käytännössä kuitenkin profeetatkin puhuvat pitkälti tietoisen ajattelunsa, eli teologiansa, mukaan. Koska heille on saatettu opettaa jotain aivan muuta, he saattavat puhua hyvinkin vahvasti Uuden liiton teologiaa vastaan, etenkin jos he pyrkivät siihen, mitä pitävät oikeaoppisuutena. Käytännössä Uuden liiton teologialla on kuitenkin taipumus tulla läpi todellisten Herran profeettojen ulosannista. Tämä ilmenee esimerkiksi siten, että he ilmeisen huomaamattaan korostavat näitä aiheita silloinkin, kun ne ovat loogisesti ristiriitaisia heille opetetun teologian kanssa.

Uuden liiton teologian taustalla on kokonaisvaltainen käsitys synnistä. Synti lävistää kolme osa–aluetta: olemuksen, suhteen Jumalaan ja toiminnan. Tekoihin liittyy oikeastaan kaksi ongelmaa: me ylipäätään teemme syntiä ja siksi tulemme Jumalan edessä syyllisiksi. Pelastus kohdistuu kaikkiin neljään kohtaan.

Eräs Jumalan antama lupaus Uudesta liitosta löytyy Jeremian kirjasta (31:31–34). Sen kolme pääkohtaa ovat:

1. Uudessa liitossa Jumala muuttaa ihmisen perusolemusta siten, että ihminen alkaa noudattaa Jumalan lakia. (Esim. Hesekiel 11:18 sanoo tämän merkitsevän Pyhää Henkeä.)
2. Jokainen Uudessa liitossa oleva tulee tuntemaan Herran.
3. Uudessa liitossa Jumala antaa kansansa synnit anteeksi eikä enää muista niitä.

Selvästi ensimmäinen kohta ratkaisee synnin ensimmäisen ja kolmannen ongelman, toinen kohta toisen ja kolmas neljännen. Kysymys kuuluu, miten ne toteutuvat kristinuskossa? Aloitetaan synnin ja lunastuksen luonteesta.

Luomakunnan ja ihmisen lunastukset

Jumala loi maailman tyhjästä, eikä käyttänyt siihen edes omaa olemustaan. Luomakunnalla ei siis ole Hänen iankaikkista olemustaan, vaan se on katoavainen – luomakunta kokonaisuutena tulee tuhoutumaan, eli iankaikkisuuden näkökulmasta se on kuollut. Tämä seuraa viime kädessä sen luotuisuudesta.

Jeesus pelastaa koko luomakunnan katoavaisuuden alta seuraavasti: Hän syntyi osaksi sitä, jakoi kuolemassaan sen kohtalon ja voitti sen kohtalon ylösnousemuksessaan katoamattomaan elämään. Koska koko luomakunta on Hänessä ja pysyy voimassa Hänen kauttaan, koettuaan oman loppunsa, myös se nousee kuolleista uudeksi, katoamattomaksi luomakunnaksi (Kol 1:15–20).

Tätä kutsutaan lunastukseksi, koska se on luodun vapauttamista katoavaisuuden alta Jeesuksen elämän hinnalla. Ihmisen osalta se merkitsee kuolleiden ylösnousemusta uuteen luomakuntaan myös ruumiillisesti. Elossa olevien osalta tämä ylösnousemus merkitsee ruumiin muuttumista kirkastuneeksi ylösnousemusruumiiksi.

Lunastus ylösnousemusruumiiseen ei kuitenkaan ole automaattinen. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Luomiskertomuksen mukaan osa tätä luomista oli ihmisen tuleminen, niin kuin Jumala, erottamaan oikea väärästä. Toisin sanoen ihmisen tuleminen moraaliseksi olennoksi, syntiinlankeemus, oli osa ihmisen luomista Jumalan kuvaksi. Samassa yhteydessä ihminen kuitenkin kuoli kuolemalla. Tämä ei ollut fyysinen kuolema, vaan kuolema pois luomakunnan lunastuksesta. Moraalisena olentona, Jumalan kuvana, ihmisestä siis tuli kykenevä päätymään kadotukseen, ei automaattisesti uuteen luomakuntaan. Niinpä ihmiseen kohdistuva pelastuskin on eri kuin luomakunnan lunastus. Samoin kuin olla Jumalan kuva on enemmän kuin olla luotu, ihmiselle varattu pelastuskin on suurempi kuin luomakunnan lunastus. Kuollessaan pois luomakunnan lunastuksesta ihmisestä tuli siis samalla kykenevä tulemaan myös Jumalan lapseksi, ei vain osalliseksi Hänen iankaikkisesta olemuksestaan.

Tämänkin lunastuksen logiikka perustuu Jeesuksen inkarnaatioon, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Jeesus ei synny fyysisesti osaksi ihmisyksilöitä, kuten Hän syntyi osaksi luomakuntaa. Sen sijaan kristillisessä kasteessa ihminen tulee osalliseksi Jeesuksen luodun ruumiin kuolemasta ja Hänen ylösnousemuksestaan uuden luomakunnan elämään. Niinpä kastetun ruumis on tullut osalliseksi Jeesuksen ylösnousemusruumiista (Tiitus 3:5). Samalla tavoin Jeesus tulee Pyhän Hengen kautta asumaan ihmiseen, eli ihminen syntyy uudesti, iankaikkiseen elämään (myös Tiitus 3:5). Tämä on ihmisen osallisuutta ensimmäiseen ylösnousemukseen, Jeesuksen ylösnousemukseen.

Erityisesti kaste Jeesukseen merkitsee, että Jeesus ei ole kuollut Häneen kastettujen ja Hänessä elävien ja olevien sijasta, vaan puolesta. Jos joku on Kristuksessa, myös Hän itse on kuollut yhdessä Kristuksen kanssa. Syntien anteeksiantamisen kannalta tämä merkitsee, että se henkilö, joka tekee syntiä, on Jumalan näkökulmasta jo kuollut ristillä yhdessä Kristuksen kanssa. Kristuksessa me siis olemme jo kuolleet pois synneistämme. Emme siis odota tai toivo syntien anteeksiantoa vaan, kun olemme Kristuksessa, niiden pois pyyhkiminen oman kuolemamme kautta on jo tapahtunut tosiasia.

Toinen puoli lunastuksesta katoavaisuuden alta on iankaikkinen elämä. Me tulemme siitä osallisiksi jo tässä ajassa. Kun olemme vastaanottaneet Pyhän Hengen, Hän tuottaa meissä Jumalan iankaikkista elämää ja vaikuttaa sen mukaista toimintaa. Apostolien tekojen mukaan Hänen vastaanottamisensa tapahtuu tyypillisesti kasteen yhteydessä käsien päällepanemisen kautta. Lapsikasteen yhteydessä käsien päällepaneminen on erotettu konfirmaation yhteyteen, jolloin kastetut oletettavasti on jo opetettu elämään uutta elämää myös tietoisesti ja he ovat sitoutuneet sitä elämään.

Ihmisen on tietysti mahdollista valita olla elämättä tätä uutta elämää. Silloin hän tietenkään ei ole Kristuksessa eikä osallinen Hänessä olevista siunauksista, kuten syntien anteeksi saamisesta Hänen kuolemassaan, eikä elä Jumalan valtakunnassa.

Uuden luomakunnan esikoiset

Jos taas joku on Kristuksessa, Häneen kastettu ja elää Pyhän Hengen vaikuttamana Hänen ylösnousemuselämäänsä, hän on jo uusi luomus, eli osa uutta luomakuntaa.

Uskovan tämänpuoleisen elämän kannalta tämä merkitsee, että olemme merkillisessä välissä. Luodun olemuksemme, eli lihan, puolesta olemme olemuksellisesti synnin ja siitä seuraavan lihallisen kuoleman vallassa. Tämän vuoksi jokaisen ihmisen lihallinen ruumis joko tulee tuhoutumaan tämän luomakunnan mukana tai kuolee sitä ennen. Toisaalta Kristuksessa olevat ovat jo kuolleet pois lihasta, eivätkä ole sen iankaikkisen kuoleman alaisia, johon syntiinlankeemuksessa jouduimme. Sen sijaan meissä vaikuttaa jo uusi elämä. Kristukseen kastettuina ja meissä asuvan Pyhän Hengen vaikuttaman Jeesuksen ylösnousemuselämän vuoksi olemme siis jo siirtyneet kuolemasta elämään ja olemme uuden luomakunnan esikoisia tässä vanhassa luomakunnassa. Erityisesti tämä merkitsee, että me olemme jo Jumalan lapsia Kristuksessa ja että meidän tulisi ajatella itsestämme näin.

Jokapäiväinen käytännön kysymyksemme on, elämmekö Hengen vaikuttamaa uutta elämää, eli uutta luomakuntaa todeksi jo tämän vanhan luomakunnan keskellä, vaiko luodusta lihastamme lähtevää vanhan luomakunnan elämää.

Sananmukaisesti raamatullinen usko merkitsee teoissa toteutuvaa uskollisuutta. Ero Jumalasta syntyneiden ja lihan mukaan elävien välillä merkitsee eroa Jumalan vaikuttamien tekojen ja lihasta lähtevien tekojen välillä. Ensin mainitut ovat Jeesuksen elämän – Pyhän Hengen – meissä vaikuttamaa uskollisuutta, siis viime kädessä Hänen usko(llisuutt)aan, joka ilmenee meidän elämässämme. Jälkimmäiset taas ovat iankaikkisesta näkökulmasta kuolleen luomakunnan tekoja, siis kuolleita tekoja. Ne lähtevät ihmisestä, vaikka niihin voivatkin sielun tasolla vaikuttaa ulkoiset tekijät, kuten Jumalan lain opetus tai Pyhän Hengen kehotus esimerkiksi toisten ihmisten kautta. Ihmisen hengessä asuvasta Pyhästä Hengestä lähtevä uskollisuus taas on sisäsyntyistä uskollisuutta sille, minkä sydämessämme tiedämme olevan totta. Kristityn käytännön ongelma on oppia tunnistamaan tämä Pyhän Hengen ääni ja valita toimia sen mukaan. Tässä tulee avuksi Jumalan laki, joka kasvattaa meitä Kristuksessa elämiseen – se opettaa meille sielun tasolla samaa, mitä Pyhä Henki puhuu meille sydämessämme (Gal 3:23–25). Myös Uuden liiton profeetat ovat miltei määritelmällisesti sen asiantuntijoita.

Jumalan valtakunta

Toinen näkökulma samaan asiaan on Jumalan valtakunta. Monet lupaukset messiaasta, eli kristuksesta, liittyvät juuri siihen. Se on koko maailman kattava valtapiiri, jossa sen kuninkaalla, arvonimeltään kristuksella, on kaikki valta. Lupausten mukaan kaikki kansat tulevat palvelemaan tuota kuningasta, ja hänen alamaisiaan ovat kaikki hänelle uskolliset. Jeesuksen julistama ilosanoma oli, että tämä Jumalan valtakunta oli tulemaisillaan. Se oli jopa Hänen opetustensa pääteema. Kun opetuslapset kysyivät, milloin se tulisi, Hän vastasi ilmoittamalla tavan, jolla se tulisi (Apt 1:6–7). Se oli lupaus Pyhästä Hengestä, joka on Uuden liiton ytimessä.

Jeesuksesta tehtiin tuo messias Hänen taivaaseenastumisensa yhteydessä (Apt. 1:9; Dan 7:13–14; Apt. 2:33–36; Matt 28:18). Toisin sanoen Hänestä tehtiin tämän maailman hallitsija, ylempi kaikkia valtoja ja voimia. Vastaavasti Jumalan valtakunta alkoi maan päällä helluntaina, kun Pyhä Henki vuodatettiin, ja Hän alkoi vaikuttaa Hänen mukaansa elävissä ihmisissä uuden elämän kuuliaisuutta. Samana päivänä tuli voimaan Uusi liitto, kun Pyhän Hengen vuodattamisen lisäksi ihmisiä alettiin kastaa Jeesuksen nimeen.

Koska Jumalan valtakunta on luonteeltaan hengellinen, se tulee materiaalisesti todeksi, kun otamme sen uskossa vastaan, eli olemme kuuliaisia Hengelle. Uudessa liitossa eläminen on juuri tätä, meissä elävän Pyhän Hengen vaikuttamien tekojen tekemistä. Jumalan valtakunta on siis Uuden liiton toteuttamista käytännössä.

Millaisia asioita Pyhä Henki sitten vaikuttaa ihmisessä, eli millainen elämä on Jumalan mielen mukaista? Ensinnäkin, Kristuksessa meillä on orgaaninen yhteys keskenämme. Tätä kutsutaan Kristuksen ruumiiksi. Niinpä meidän hengellisesti luonnollinen – jos nyt niin voi sanoa – tapamme suhtautua toisiimme on rakkaus. Tämä rakkaus on perheen sisäistä rakkautta, niin kuin veri on vettä sakeampaa. Tosin se on vielä vahvempaa, sillä henki on verta sakeampaa. Erityisen tärkeää tälle rakkaudelle on, että me emme kanna kaunaa tai ole katkeria kenellekään, etenkään toisille kristityille. Positiivisella puolella meidän tulee elää rauhassa keskenämme, huolehtia toisistamme ja kantaa toinen toistemme kuormia.

Jumalan tahto ulottuu myös seurakunnan ulkopuolelle, esimerkiksi yleisenä lähimmäisenrakkautena. Tämä on kuitenkin eri asia kuin kristittyjen keskinäinen rakkaus. Se on vain Jumalan tahdon toteuttamista maailmassa, ei Jumalan perhekunnan sisäistä elämää.

Luojana ja kaiken ylläpitäjänä Herra on tietysti kiinnostunut kirjaimellisesti aivan kaikesta. Niinpä Hänellä on tahtonsa esimerkiksi sen suhteen, miten me toimimme kotona, politiikassa ja taloudessa, kohtelemme luontoa, huolehdimme yhteiskuntamme vähäosaisista ja käytämme luovuuttamme.

Tässä yhteydessä on syytä mainita, että Jumala on huomattavan avarakatseinen. Isällä on myös hyvä huumorintaju. Hän on kulttuurin kaikkiruokainen suurkuluttaja, joka antaa kaikkien kukkien kukkia. Meidän ei ihmisinä tarvitse pitää kaikesta, mistä Hän pitää, mutta voimme ainakin kunnioittaa sitä, mitä Hän arvostaa.

Koska Isä tahtoo valtakuntansa tulevan ja tahtonsa tapahtuvan niin maan päällä kuin taivaassa, Pyhä Henki johdattaa yksittäisiä kristittyjä kaikille aloille toimimaan uskollisina Jeesukselle. Varsinaisesti Jumalan valtakunnan aktiivisen toiminnan pyörittäminen on apostolien vastuulla. Kuitenkin Jeesuksen edustajina myös profeetat toimivat joskus varsinaisen hengellisen kentän ulkopuolella. He saattavat jopa keskittyä työskentelemään siellä, etenkin jos he tekevät yhteistyötä apostolien kanssa.

Esimerkkejä hengellisen kentän ulkopuolisista alueista, joilla profeetalla voi olla mandaatti, ovat kaupunki, akatemia, politiikka, talous ja kulttuuri. Näillä alueilla he palvelevat (mentoroivat jne.) etupäässä niillä toimivia ihmisiä, heidän sanomansa kohdistuu näihin ryhmiin ja se esitetään niiden kielellä ja medioissa. Heistä ei siis välttämättä tiedetä paljoakaan seurakunnissa. Koska heidän kiinnostuksensa kohdistuu ensi sijassa Jumalaan ja Hänen tahtoonsa, ei niinkään oppiin, myös heidän sanomansa voi kuulostaa hyvin erilaiselta kuin seurakunnissa opetettu. Sen ytimessä on kuitenkin Kristuksessa olemisesta lähtevä maailmankuva.

Jumalan valtakunnasta puhuttaessa on syytä muistaa, että tämä maailma on katoavainen ja siis synnin vallassa. Koska tämä on edellytys sille, että ihminen on Jumalan kuva ja voi pelastua, Jeesus pidättäytyy pakottamasta tahtoaan toteutumaan koko luomakunnassa. Niinpä Jumalan tahto toteutuu täällä vain siinä määrin kuin Hänelle ollaan kuuliaisia. Tämä asiaintila muuttuu vasta uudessa luomakunnassa, jossa ei enää ole olemuksellista syntiä. Jumalan tahto ei siis koskaan tule toteutumaan täydellisesti tässä luomakunnassa, eikä Hänen valtakuntansa tule olemaan täydellinen tässä luomakunnassa.

Niinpä Jumalan valtakunnasta onkin mielekästä puhua vain sellaisena, kuin se on läsnä nykyisyydessämme, ei jonakin, jonka odotamme toteutuvan joskus tämän maailman tulevaisuudessa. Me odotamme koko luomakunnan lunastusta, joka tapahtuu Jeesuksen palatessa historian lopussa tuomitsemaan kaikki ihmiset, elävät ja kuolleet, tekojensa mukaan.

Jumalan kansa

Käsitteenä Jumalan valtakunta täytyy erottaa Jumalan kansasta. Näiden suhde heijastaa Uuden liiton ja Siinain liiton suhdetta. Siinain liitossa Jumala määritteli suhteensa kansaansa: Hän on jumala niille, jotka ovat kuuliaisia Hänelle. Myöhemmin Jumala totesi, ettei kansa, jonka Hän oli kutsunut omakseen, ollut Hänelle kuuliainen, joten Hän lupasi Uuden liiton. Uusi liitto siis saa aikaan, että siinä elävät ovat kuuliaisia Jumalalle. Kaikki Jumalan valtakunnassa elävät siis kuuluvat Jumalan kansaan.

Kysymys siitä, kuka kuuluu Jumalan kansaan, on tärkeä Uuden liiton teologialle. Lupaus Uudesta liitosta oli annettu vain Jumalan kansalle, Juudan ja Israelin heimolle. Näissä yhteyksissä jälkimmäisellä tarkoitetaan nimenomaan kansojen keskuuteen sekoittunutta pohjoisvaltion kansaa, kymmentä kadonnutta sukukuntaa. Itse asiassa monet siihen liittyvät lupaukset (esim. yllä mainittu Jeremian kohta) on kohdistettu erityisesti Israelille. Helluntaista alkaen koko Jumalan kansaa on siis kutsuttu sisälle Hänen valtakuntaansa, mutta kaikki eivät siinä elä.

Jumalan valtakunnassa voi elää vain Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen kastettuna. Abrahamin usko kuitenkin ilmeni hänen teoissaan ja Herra oli Hänen jumalansa. Tämän esimerkin mukaan ihmisten on siis mahdollista elää lihansa puolesta, kuolleita töitä tehden, kuuliaisena Jumalalle. Siinain liiton ehtojen mukaan nämä ihmiset oleellisesti kuuluvat Jumalan kansaan, kuitenkaan elämättä Hänen valtakunnassaan. Sama pätee esimerkiksi kuningas Daavidiin ja Johannes kastajaan, joita ei koskaan kastettu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Todellinen israelilainen on kuitenkin se, joka on uskollinen, ei se, joka on Jaakobin jälkeläinen. Niinpä sama logiikka pätee myös pakanoihin, jotka elävät Jumalan tahdon mukaan. (Roomalaiskirje 2:13–29)

Käytännössä tämä tarkoittaa kaikkia, jotka huutavat avuksi Herran nimeä, millä nimellä Korkeimman sitten tuntevatkin. Tämä huutaminen merkitsee turvautumista Herraan siten, kuin Hänestä mitään tietää. Käytännössä tästä seuraavat pyrkimykset elää nöyränä korkeimman edessä, oikeudenmukaisesti ja lähimmäisiään rakastaen. Muuta ei Herra ihmiseltä vaadi. (Miika 6:8) Itsessään nämä teot eivät ole Herran nimen avuksi huutamista, sen sijaan niiden tulisi olla sen seurausta.

Kristinuskon näkökulmasta ne pakanat, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen, kuuluvat luvatun messiaan kokoamiin kadonneisiin sukukuntiin. Tämä voidaan päätellä jo suoraan profeettojen antamista Uuden liiton lupauksista, joita ei ole osoitettu heidän lisäkseen muille kuin juutalaisille. Jos meillä on Pyhä Henki, olemme joko juutalaisia tai israelilaisia, ja juutalaisia pakanat eivät ole. Toisaalta tämä päättely juontaa juurensa Abrahamilta Efraimille – eli käytännössä koko pohjoisvaltion kansalle, siis Israelille – välitetystä lupauksesta tulla kansojen paljouden isäksi. Uuden testamentin puolella taas Jaakob suorasanaisesti osoittaa kirjeensä kaikille Israelin kahdelletoista heimolle (Jaak 1:1), eli Messias Jeesuksen ajateltiin jo koonneen heidät pakanakansojen keskuudesta.

Kristuksessa Juuda ja Efraim ovat siis tulleet taas yhdeksi, yhden kuninkaan, Jeesuksen, vallan alle. Niinpä Daavidin koko Israelin kattava valtakunta on siis jo perustettu uudelleen (Hes. 37:15–24; Ef. 2:11–22) ja on maailmanlaajuinen. Tämä ajatus näkyy myös niin Jeesuksen tuhlaajapoikavertauksessa kuin Paavalin vertauksessa jalosta oliivipuusta, johon villiintyneen oliivipuun (ei jonkin muun puun) oksat kiinnitettiin. Käytännössä pakanakansoista Jumalan puoleen kääntyneet siis liitettiin Jumalan kansaan, jolloin he tulivat osallisiksi Uuden liiton lupauksista. Kasteessa ja vastaanottamalla Pyhän Hengen he taas siirtyvät Jumalan valtakuntaan.

Yleinen syntien anteeksiantamus

Vain Jeesukseen kasteessa liitetyt ja Pyhän Hengen vastaanottaneet voivat elää uutta elämää tässä luomakunnassa. Jeesus kuitenkin kuoli paitsi uskovien, myös koko maailman syntien puolesta. Lunastus uuteen luomakuntaan on siis avoinna myös kastamattomille.

Raamatullinen esimerkki on Abraham, joka pelastui uskon kautta. Viime kädessä hänen pelastuksensa siis perustuu Jeesuksen sijaissovitukseen, jossa Tämä kärsi nahoissaan Jumalan syntiin kohdistuvan sammumattoman vihan. Sijaissovitus eroaa kristinuskon osallistuvasta sovituksesta siten, että siinä ihminen ei kuole Jeesuksen kanssa, eikä saa Hänen uutta elämäänsä tässä maailmassa.

Vaikka Abraham ei tiennyt Jeesuksen tulevasta ristinkuolemasta, eikä edes tuntenut Herran sitä nimeä, jonka me Jeesuksen opetuksen mukaan pyhitämme, hän tuli vanhurskaaksi turvautumalla Herraan. Hänen esimerkkinsä mukaan jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.

Erotuksena Uuteen liittoon, Abrahamin kohdalla vanhurskautus kuitenkin koski vain osaa synnin neljästä ongelmasta. Ensinnäkin, Jumala ei pitänyt häntä syyllisenä. Toiseksi, hänen suhteensa Herraan tuli hyväksi. (Abraham tapasi Jumalan henkilökohtaisesti – useimpien uskon kautta vanhurskautettavien osalta ratkaistaan vain ensin mainittu ongelma, eikä heillä ole siitäkään varmaa tietoa.)

Uusi liitto ratkaisee synnin ongelman perusteellisemmin. Abrahamin suhde Jumalaan oli vain ulkoinen, sillä Herra ei asunut hänen sydämessään. Hän ei myöskään kuollut pois synnistä tai syntynyt uudesti Pyhästä Hengestä, joten hänen osaltaan loput synnin ongelmista ratkeavat vasta kuolleiden ylösnousemuksen yhteydessä.

Silloin synnin kaikki neljä ongelmaa poistetaan kaikilta niiltä, jotka tuomitaan uuteen luomakuntaan tekojensa mukaan – miten he tosiasiallisesti ovat huutaneet avuksi Herran nimeä. Toisin sanoen heidän lopullinen vanhurskauttamisensa tapahtuu vasta luomakunnan lunastuksen yhteydessä. Tässä ajassa he eivät vielä ole uuden luomakunnan esikoisia.

Vain Kristuksessa olevat voivat elää Hänen uutta elämäänsä. Eräs tapa määritellä evankeliumi onkin ”osattomille esitetty kutsu elää uutta elämää”. Paitsi kutsua kasteeseen Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen syntien anteeksisaamiseksi, tämä merkitsee lupausta Pyhästä Hengestä (Apt 2:38–39). Profeetallinen julistus taas on määritelmällisesti kutsua elää tuota uutta elämää, joko kutsumalla jo siitä osallisiksi tulleita, mutta pois poikenneita, parannukseen tai kehottamalla ja opettamalla sitä eläviä rakentumaan elämään sitä yhä enemmän. Ilmeisistä syistä, mitä kauemmas kutsun kohde on etääntynyt Herrasta, sitä todennäköisemmin hänen kutsumisensa kuuluu evankelistan eikä profeetan kentälle.

• Tämä artikkeli on osa sarjaa nykyajan profeetoista (Sisällysluettelo).
• Edellinen: Profeetan sanoma.
• Seuraavaksi: Profeetallinen kutsu parannukseen.