Olemme käsitelleet kysymystä, miksi Jumalan valtakuntaa voi olla vaikea ymmärtää läntisestä paradigmasta käsin, ja toisaalta taustaa tilanteelle, jossa Jeesus astui näyttämölle. Vedetään vielä lankoja yhteen, ja esitetään lyhyesti, mistä Jumalan valtakunnassa on kyse.

Jeesus julisti: ”aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”. Sana ”evankelimi” merkitsi hyvää uutista, ja erityisesti poliittista uutista voitosta. Vanhan testamentin kuuluisin evankelista lienee se, joka toi Daavidille sanoman Absalomin joukkojen lyömisestä. Jeesuksen ilosanoma oli, että Jumalan kaikki voittava valtakunta oli viimeinkin tulemaisillaan.

Jeesuksen messiaanisuudessa – kristuksellisuudessa – on nähtävissä rinnakkaisuus Daavidin elämään. Vaikka Daavidille oli luvattu kuninkuus ja hänellä oli kansansuosiota, hänestä tuli kansansa hylkäämä, ja hän menetti miltei kaiken. Tämän puolen näemme Jeesuksen elämässä, ja se saavutti huippunsa ristillä. Vasta Saulin kuoleman jälkeen Daavidista tehtiin kuningas. Samoin Jeesukselle annettiin kaikki valta taivaassa ja maan päällä vasta Hänen taivaaseenastumisensa yhteydessä. (Tämä näkyy erityisen hyvin Apostolien tekojen kertomuksesta, jonka loppuosan voimme lukea Danielin kirjasta.) Toisin sanoen, kuten Pietari saarnasi helluntaina, Jeesuksesta tehtiin kristus, messias, vasta hänen ylösnousemuksensa jälkeen.

Vastaavasti Jumalan odotettu valtakunta alkoi tuona päivänä, kun Pyhä Henki vuodatettiin ja ihmisiä alettiin kastaa vedellä Jeesukseen. Uuden liiton lupauksen mukaisesti Pyhä Henki nimittäin tuottaa kuuliaisuutta Herralle, eli käytännössä kuuliaisuutta Jumalan valtakunnan hallitsijalle, kristus Jeesukselle. Jumalan valtakunta on siis tarkalleen sitä, että me elämme meissä asuvan Pyhän Hengen johdatuksen mukaisesti, toisin sanoen Uudessa liitossa. Toisin sanoen, Uudessa liitossa eläminen on Jumalan valtakunnan elämistä todelliseksi tässä maailmassa.

Jumalan valtakunta on siis todellisuutta jo tänään, koska Pyhä Henki vaikuttaa sitä uskovissa. Kuitenkin, Pyhän Hengen tuottama kuuliaisuus on tulevan maailmanajan todeksi tulemista tämän maailmanajan keskellä. Koska me elämme tässä maailmanajassa meidän on täysin mahdollista olla olematta kuuliaisia Hengelle jossain asiassa, eli tehdä jotain lihallista. Samoin ympärillämme on paljon sellaista, joka ei ole lähtöisin tuosta Pyhän Hengen tuottamasta elämästä, vaan tästä luomakunnasta. Jumalan valtakunta ei siis ole täällä täydellinen, eikä voisikaan olla. Vasta, kun tämä luomakunta ja kaikki, mikä ei ole lähtöisin tulevasta maailmanajasta, lakkaa olemasta, jäljelle jää vain sitä, mikä on Jeesuksen ylösnousemusta kuolleista. Toisin sanoen, Jumalan valtakunnasta voi tulla ja tulee täydellinen vasta uudessa luomakunnassa.

Jeesuksen ilosanoma oli, että Jumalan valtakunta oli tulemaisillaan, eli erityisesti, että kristus kokoaisi pian koko kansan valtansa alle ja vapauttaisi sen. Ensimmäisen vuosituhannen ajan tämä olikin kristikunnan keskeinen sanoma – Christus Victor. Erotus juutalaisten odotuksiin oli, että he odottivat pelastajaa roomalaisten ja muiden kansojen ikeen alta, mutta Jumalan Poika pistikin muutamaa kertalukua paremmaksi, ja vapautti kansansa synnin, Aadamin kirouksen ja katoavaisuuden alta. Edelleen, siinä missä juutalaiset nurkkakuntaisesti ajattelivat pysyvänsä armosta annetussa etuoikeutetussa asemassa uskollisuutensa vuoksi, Jumala asetti kompastuskiven, ristiinnaulitun messiaan, jonka torjuvat samalla kieltäytyvät uskollisuudesta Jumalan valtakunnan hallitsijalle, ja siis jäävät valtakunnan ulkopuolelle.

Pietari ja Paavali julistivat ilosanomanaan, että Jeesus Nasaretilainen oli luvattu messias, kristus. He levittivät Uutta liittoa – kastetta kristukseen ja Pyhää Henkeä. Toisin sanoen he kutsuivat ihmisiä siihen Jumalan valtakuntaan, jonka tulon Jeesus oli luvannut, ja joka oli nyt tullut. Vähä vähältä Jumala näytti, että monet muutkin kuin juutalaiset olivat Hänen silmissään vanhurskaita – siis kuuluivat Paavalin sanoin ”Jumalan Israeliin” – ja vieläpä tekemättä juutalaisten itseymmärryksen vaatimia ”lain tekoja”.

Tällä luonnehdinnasta Jumalan valtakunnasta on muutamia tärkeitä seurauksia suurelle osalle protestanttista ymmärrystä evankeliumista. Ensinnäkin, se osoittaa, että uskonvanhurskauden julistaminen ”evankeliumina” antaa sanalle eri merkityksen kuin sillä on Raamatussa – ”evankeliumi” Jumalan valtakunnan (ja viime kädessä Hänen tuntemsensa) tulemisestä todeksi on annettu vanhurskaille. Jos siis julistamme vain uskonvanhurskautta, emme vielä julista sitä evankeliumia, jota Jeesus ja kumppani julistivat. Kutsumme vain siihen kansaan, joka voi astua valtakuntaan. Myös seurakunnan, juutalaisten ja muiden Jumalan kansaan kuuluvien suhde voi olla joillekin silmiä avaava.

Toiseksi, muuttaa kaksijakoisen käsityksen viimeistä tuomiosta kolmijakoiseksi ja selvittää, miten viimeinen tuomio voi perustua ihmisten tekoihin, jos vanhurskaus perustuu uskoon, ja mikä on Jumalan valtakunnan rooli tässä yhteydessä. Siinäpä aihe seuraavalle artikkelille.