Näin tulevan tuomiosunnuntain kunniaksi tarkastellaan Jumalan valtakunnan kysymyksiä vielä viimeisen tuomion näklkulmasta. Jumalan kansa ja valtakunta eivät ole sama asia, eivätkä kaikki vanhurskaat elä Jumalan valtakunnassa. Tämä tuottaa käsitteellisesti melko selkeän kolmijaon Jumalan valtakunnassa eläviin, Jumalan kansaan kuuluviin ja Jumalan kansaan kuulumattomiin. (Valtakunnassa elävät ovat luonnollisesti myös vanhurskaita.) Käytännössä meidän voi usein olla mahdotonta arvioida, kuka kuuluu mihinkin joukkoon, mutta eipä meidän tarvitsekaan. Se on Jeesuksen tehtävä viimeisellä tuomiolla.
Jumalan valtakunnan asukkaat on kastettu Jumalan Pojan kuolemaan ja ylösnousemukseen, syntyneet ylhäältä – Pyhästä Hengestä – ja heissä vaikuttaa Jeesuksen uuden luomakunnan ylösnousemuselämä. Tiiviimmin ilmaistuna, jokainen, joka elää Jeesuksessa, ja jossa Jeesus elää, ja jossa tuo elämä ilmenee (sillä usko ilman tekoja on kuollut) on Jumalan lapsi kristuksessa. He ovat kuninkaallinen heimo, pyhä papisto jne. joka hallitsee yhdessä Hänen kanssaan, ja jota mikään kadotustuomio ei kohtaa. On kuitenkin huomattava kaksi seikkaa: ensinnäkin, tähän joukkoon kuuluu vain kristillisellä vesikasteella kastettuja. Toiseksi, sellaiset kastetut, jotka eivät ole eläneet uskollisina Pyhälle Hengelle, ja joissa Jeesuksen ylösnousemus elämä siis ei ole toteutunut, eivät kuulu tähän joukkoon.
Keitä he hallitsevat? Jumalan kansaa. Kuten on tullut ilmi, kaikki vanhurskaat kuuluvat Jumalan kansaan, mutta kaikki vanhurskaat eivät ole Jumalan valtakunnassa. Esimerkkinä olkoon taas kastamaton Abraham. Miten sitten tiedetään, kuka on vanhurskas? Sen arvioi Jeesus. Hän perustaa arvionsa ihmisen tekemisiin koko elämän aikana, mutta viime kädessä kyse ei ole teoista, vaan uskosta, joka ilmenee teoissa. Tekoja siis arvioidaan uskon – Herran avuksi huutamisen – indikaattoreina.
Kastamattomien osalta tämä merkitsee, että henkilö joko on uskonut omista edellytyksistään käsin, jolloin hänet tuomitaan tekojensa mukaan ylösnousemukseen ja elämään uudessa luomakunnassa; tai sitten hänen tekonsa eivät osoita näin tapahtuneen, jolloin heillä ei ole osaa tuossa ylösnousemuksessa. Kummassakaan tapauksessa teot itsessään eivät aiheuta sen enempää ylösnousemusta kuin kadotustakaan, vaan vanhurskautus perustuu Jeesuksen uhriin, ja myös ratkaisun asiasta tekee armollinen ja oikeudenmukainen Jeesus.
Kristillisellä kasteella kastettujen osalta tilanne on aavistuksen mutkikkaampi. Ensinnäkin ovat ne, jotka ovat eläneet uskollisena Hengelle, ja joissa siis on Hänen tuottamansa elämä ja osallisuus Jeesuksen ylösnousemukseen – siis Jumalan lapset. Toisaalta on myös niitä, joiden teot todistavat heitä vastaan, ja jotka eivät siis ole sen paremmassa asemassa kuin kastamattomat uskottomat: heidän elämänsä osoittaa, ettei heillä ole osaa eikä arpaa Kristukseen. Mutta on myös kolmas ryhmä: Kristillisellä kasteella kastetut, jotka ovat uskosta vanhurskaita, mutta jotka eivät ole eläneet Jumalan valtakunnassa. Koska Jeesuksen uusi elämä ei ole tuottanut heissä hedelmää, osallisuus Kristukseen on jäänyt heissä hedelmättömäksi, eivätkä he ole kastamattomia vanhurskaita kummemmassa asemassa.
Tämä valtakunnan evankelimiin perustuva pelastuskäsitys laajentaa oikeudelliseen vanhurskauttamisoppiin perustuvaa käsitystä kahteen suuntaan. Ensinnäkin, vanhurskauttamisoppi ei tunnista Jumalan lasten kategorian olemassaoloa, ja samaistaa pelastuksen Jumalan kansaan kuulumiseen. Toiseksi, perinteisesti vanhurskauttamisoppi on pyrkinyt rajoittamaan pelastuksen kristittyihin, kun tässä mallissa kaikkien ihmisten tuomio perustuu Raamatun mukaisesti nimenomaan heidän tekoihinsa.
Tätä käsitystä voi itse asiassa pitää vain toisen temppelin ajan juutalaisuuden päivitettynä versiona, josta puuttuu kristinuskon varsinainen ydin. Juutalaisen käsityksen mukaan syntien anteeksianto – ja siis vanhurskautus – perustui tietyllä tapaa suurena sovituspäivänä tehtyyn yleiseen uhriin. Tässä mallissa tuo uhri on Heprealaiskirjeen mukaisesti korvattu Jeesuksen kertakaikkisella uhrilla. Ympärileikkaus Jumalan kansaan kuulumisena on korvattu kasteella – baptistisessa teologiassa on jopa erikseen väännetty rautalangasta, että kaste on ihmisen teko, jolla hän osoittaa kääntyneensä Jumalan puoleen, eli tehneensä parannuksen (mikä muuten on osapuilleen Johanneksen kasteen määritelmä, mutta vain etäistä sukua kristilliselle kasteelle, joka on Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen). Kuuliaisuus Jumalan Laille on korvattu… no, siihen on sisällytetty VT:n lisäksi UT, mutta siinäpä se.
Silmiinpistävää on nimenomaan se, mistä uskonvanhurskauoppissa ei puhuta, ja mitä on vaikea integroida siihen järkevästi, jos tuota oppia pidetään kristinuskon kulmakivenä: Että Jeesus on kristus, Jumalan valtakunnan hallitsija, jossa me Häneen kastettuina olemme ja elämme, ja joka Pyhän Henkensä kautta on ja elää meissä, tänään, tässä ja nyt. Tämä on se Jumalan valtakunta, josta Jeesus ja kumppanit julistivat ilosanomaa, ja johon itsekutakin meistä kutsutaan, niin sisälle kuin myös elämään sitä todeksi.