Kirjoitanpa taas kommentin facebookiin 😉
Luomisesta keskustelemisen hankaluus on, ettei ole olemassa vain kolmea vaihtoehtoa: ”kreationismi”, ”ateistinen evoluutiokäsitys” ja ”teistinen evoluutio”. Jokaisesta on monia erilaisia versioita, jotka ovat ristiriidassa jopa keskenään.
Tieteestä puhuttaessa tulisi pitää erillään tieteellinen metodi, sen tuottama tieto ja tuosta tiedosta vedetyt johtopäätökset. Esimerkiksi kysymyksessä kosmogoniasta (kaiken alku) tieteellinen metodi on tuottanut paljon tietoa, joka sitten on tulkittava. Tähän tulkintaan vaikuttaa paradigma, mutta toisaalta paradigmaan vaikuttaa tulkinta.
Iso ongelma on sekin, että ihmiset eivät useinkaan ole tietoisia paradigmoista – etenkään omastaan. Naturalistinen paradigma on eri kuin tieteellinen paradigma. Mutta toisaalta myös kristillinen paradigma on eri kuin kreationistinen paradigma.
Jos haluamme kritisoida niitä johtopäätöksiä, joita tieteellisestä tiedosta vedetään, meidän on ensin ymmärrettävä johtopäätösten taustalla vaikuttava paradigma ja sen perustelut. Ja vielä tärkeämpää: meillä on oltava tarjota vakuuttavampi vaihtoehto. Kreationismi ei sitä ole, allaolevasta syystä.
Kreationistisen paradigman perusongelma on, että se on ihmislähtöinen. Raamattu on Jumalan ilmoitusta, mutta meille se on vain kiemuroita paperilla, ennen kuin annamme noille kiemuroille merkityksen. Tämä on määritelmällisesti tulkintaa. Kyse ei siis ole siitä, mitä Raamatussa lukee – siellä on niitä kiemuroita – vaan mitä me luemme, eli tulkitsemme siellä olevan. Ja tämä tulkinta on määritelmällisesti ja väistämättä aina osaltaan inhimillistä. Sitä ei siis voi pitää erehtymättömänä. Onneksi kristinusko ei perustukaan Raamattuun tai edes sen tulkintaan. Se perustuu Jumalaan.
Kun ymmärrämme, että omassa käsityksessämme siitä, mitä ymmärrämme Raamatussa lukevan, on erehtymisen mahdollisuus, meidän on kysyttävä, miten voimme arvioida käsityksemme oikeellisuutta tai virheellisyyttä. Jumala on ilmoittanut itsestään muutenkin, ja me voimme ymmärtää Hänestä muutenkin. Kaiken tämän pitäisi olla jollain tapaa konsistenttia. Pyhän Hengen todistus sydämessämme, tulkintamme Raamatusta ja havaintomme ympäröivän todellisuuden tapahtumista.
Viimemainittu alue on tieteellisen metodin kotikenttää. Tiede tuottaa ympäröivästä maailmasta hyvin luotettavaa tietoa. Kun arvioimme oman paradigmamme sisäistä konsistenssia, meidän on asetettava vastakkain toisaalta oman raamatuntulkintamme luotettavuus, toisaalta tieteellisen tiedon luotettavuus, ja arvioitava molempia suhteessa toisiinsa.
Puhtaaksiviljelty naturalistinen maailmanselitys tulkitsee Raamatun olevan kategorisesti epäluotettava. Tämä tulkinta ei kestä kriittistä tarkastelua. Puhtaaksiviljelty kreationistinen maailmanselitys tulkitsee tieteellisen tiedon olevan epäluotettavaa. Tämäkään ei kestä kriittistä tarkastelua. Mutta siinä missä ensinmainitun joukon tulisi muuttaa tulkintaansa Raamatusta tunnettujen tosiasioiden mukaiseksi, viimemainitun joukon tulisi muuttaa tulkintaansa Raamatusta tunnettujen tosiasioiden mukaiseksi (sic).
Johtopäätös on, että on etsittävä uusia ajattelumalleja, jotka sopivat yhteen niin yleisesti hyväksyttyjen raamatunselitysperiaatteiden ja siitä tunnettujen faktojen kanssa kuin luonnontieteellisen tiedonkin kanssa. Kosmogonisessa keskustelussa ne päätyvät usein ”teistisen evoluution” otsikon alle.
Henkilökohtaisesti näen ongelmana sen, että ihmisillä on hyvin heikko käsitys Jumalan transkendenssista. Tämä koskee pääsääntöisesti keskustelun kaikkia osapuolia. Itse asiassa Hänen transkendenssinsa valossa iso osa keskustelussa puolin tai toisin käytetyistä argumenteista on joko täysin järjettömiä, triviaaleja tai epäolennaisia.
Viime kädessä kyse ei siis ole siitä, kuka on oikeassa, vaan siitä, mikä on totuus. Ja jos keskustelu laahaa vielä nykytasolla, ei ole pelkoa sen löytymisestä lähiaikoina.
Areiopagissa oli muuten hyvä johdanto aiheeseen.