Otsikko on ehkä hivenen pompöösi, mutta puhuttaessa koko luomakunnan olemassaolon tarkoituksesta vähempi ei riitä. Keskeisiä käsitteitä tässä ovat synti (erotukseksi synneistä, jotka ovat Jumalan tahdon vastaisia tekoja) ja lunastus, jotka on syytä ymmärtää myös Jumalan valtakunnan kannalta. Tarkastellaan tässä kuitenkin niiden yleistä luonnetta, ja yleistä elämän tarkoitusta.
Eräs tapa pyrkiä vastaamaan kysymykseen, miksi Jumala loi kaiken, on kysyä, miten tämä luomakunta vuorovaikuttaa sen (ajan ja avrauuden) ulkopuolisen todellisuuden kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa yleiskatsausta Jumalan ja luomakunnan – erityisesti Jumalan ja ihmisen – suhteeseen.
Alussa Jumala loi kaiken, mitä luotu on. Hän myös jatkaa tuota luomistyötään pitämällä yllä luomakuntaa ja toimeenpanemalla säätämänsä fysiikan lait. Aikanaan Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja aikojen saatossa myös kohtasi monia henkilökohtaisesti. Hän muun muassa lupasi ottaa Itselleen uskolliset omaksi kansakseen ja hallita heitä kuninkaana, Sitten hän yhdisti luomattoman ja luodun ontologiset kategoriat syntymällä itse ihmiseksi, Jeesus Nasaretilaiseksi. Jeesus jakoi luomakunnan kohtalon kuolemassaan, mutta nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen, jolloin Jumala asetti Hänet oman valtakuntansa hallitsijaksi. Hän lähetti Pyhän Henkensä, joka on sittemmin liittänyt luotuja ihmisiä kasteessa olemuksellisesti Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, ja synnyttänyt näissä Jeesuksen ylösnousemuselämää, joka nousee uudesta luomakunnasta. Historian lopussa Jeesus palaa takaisin, ja luomakunta, ja kaikki mitä siinä on kohtaa loppunsa. Jeesus tekee ihmisten elämänsä aikana tekemien tekojen perusteella lopullisen tilienselvityksen siitä, ketkä kuuluvat Jumalan kansaan, ketkä eivät. Luomakunta ja Jumalan kansaan kuuluvat nousevat kuolleista iankaikkiseen elämään, ja Kristuksessa olevat saavat hallita heitä. Kriistuksessa olevien kokonaisuus muodostaa Hänen morsiamensa, ja he viettävät viimein häitään.
Tämän valossa, tämä katoavainen luomakunta tuottaa Jumalalle seuraavia asioita, joita ei olisi olemassa ilman sitä:
- Vaimon ja lapsia, joilla on samankaltainen olemus kuin Hänellä (mutta ovat Hänestä erillisiä),
- Valtakunnan ja sitä asuttavan kansan sekä
- Katoamattoman luomakunnan näiden asua.
Eräässä mielessä Jumalan iankaikkinen päämäärä tämän luomakunnan suhteen on siis näiden tuottaminen.
Uuden liiton kannalta olemme kiinnostuneita erityisesti ihmisestä. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja joitakin saattaa yllättää, että Raamatun syntiinlankeemuskertomus sanoo itse olevansa osa tätä luomista: Jumalan omien sanojen mukaan ihmisestä oli tullut kunnolla Jumalan kuva vasta, kun hän oli oppinut erottamaan hyvän pahasta, eli tullut moraaliseksi olennoksi (1. Moos 3:22). Tämä tarkoittaa paria muutakin tärkeää seikkaa: ihmisen syntiinlankeemus itsessään oli osa Jumalan suunnitelmaa ja Hänen tahto ja ihmisen moraalinen kyky erottaa itsenäisesti hyvä pahasta on syntiinlankeemuksen seurausta.
Ensinmainittu ei tarkoita, että Jumala olisi luonut synnin, tai tahtoisi kenenkään tekevän syntiä. Sen sijaan – osana omaa luomakunnan ylittävää pelastussuunnitelmaansa – Hän tahtoo luomakunnan olevan sellainen, että täällä voi olla syntiä, ja kun sitä täällä teemme, Hän toteuttaa tekojemme säätämiensä luonnonlakien mukaan. Elämme siis parhaassa mahdollisessa sellaisessa maailmassa, joka palvelee Jumalan päämäärää tehdä vielä parempi maailma.
Tarkastellaan sitten ihmisen syntiinlankeemuksen roolia Jumalan laajemmassa pelastussuunnitelmassa. Ensinnäkin, Jumala tahtoo joka muodostuu Hänestä erillisistä persoonista. Siksi Hän loi luomakunnan itsestään olemuksellisesti erilliseksi. Tästä kuitenkin seuraa suoraa olemuksellisen synnin perusongelma: että me olemme erossa Jumalasta. Edelleen, Jumalan kuvaksi tulemisen kautta tästä seuraa pari muuta ongelmaa: että me joskus olemme eri mieltä oikeasta ja väärästä Jumalan kanssa, tai yleisemmällä tasolla, että me ylipäätään teemme syntiä. Käytännössä tästä seuraa myös syyllisyys Jumalan edessä, eli vanhurskauden puute. Kokonaisuutena taas suhteemme Jumalaan on parhaimmillaankin heikko.
Nämä neljä ongelmaa ovat Jumalan ongelmia, ja lupauksissaan Uudesta liitosta Hän myös tarjoaa jokaiseen niistä ratkaisun: Hän antaa Henkensä sydämeemme (kun yhdistämme Jeremian ja Heskielin tekstejä), mikä poistaa olemuksellisen eron, kun saamme Häneltä uuden elämän, joka lähtee Hänestä itsestään. Pyhä Henki vaikuttaa meissä Jumalan tahdon mukaista elämää, mikä efektiivisesti kumoaa syntiinlankeemuksen kirouksen. Jokainen, pienimmästä suurimpaan, tuntee Hänet, eikä Jumala enää muista omiensa syntejä, eli Hän poistaa syyllisyyden.
Nämä ovat Uuden liiton lupaukset. Uudessa testamentissa dokumentoidaan niiden toteuttaminen. Tunnetuimmin Jeesuksen kuolema ristillä oli sovitusuhri, tai syntiuhri, joka poisti syyllisyyden ja tuottaa vanhurskauden kaikille, jotka turvaavat Herraan. (Syniuhrin tarkempi kultillinen logiikka jätetään toiseen kertaan.) Olemuksellinen yhteys toteutuu molemminpuoleisessa läsnäolossa: Meidän on kasteessa peitetty Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, kun taas Jeesus on läsnä meissä Pyhän Henkensä kautta. Viimemainitusta seuraa välittömästi Jumalan henkilökohtainen ja intiimi tunteminen – Hän tulee kirjaimellisesti ihomme alle. Toisaalta meissä asuva Pyhä Henki vaikuttaa meissä Jumalan tahdon mukaista uutta elämää. Uusi liitto myös osoittaa, miten Jumala saavuttaa toisen päämääränsä ihmisten suhteen: että me olisimme Hänen kanssaa yhtä olemusta, ja sen mukaisesti, emme tekisi enää syntiä.
Kristityn kannalta tämä merkitsee aika repivää, ja joskus hämmentävääkin tilannetta. Meidät on kutsuttu elämään yhdessä todellisuudessa (tässä luomakunnassa) todeksi toista todellisuutta (tulevaa luomakuntaa). Yhtäältä kaikki, mitä teemme, tulee katoamaan, mutta toisaalta luomakunta, josta Kristus inkarnaatiossaan tuli osalliseksi, ja jonka kohtalosta Hän tuli kuolemassaan osalliseksi, tulee myös osalliseksi Hänen ylösnousemuksestaan.
Uusi liitto on olemukseltaan luomakuntaa suurempi, mutta, kuten tulemme näkemään, käytännön tasolla siinä ei ole kyse sen kummemmasta asiasta kuin Jumalan valtakunta. Osaltaan se siis jo sekä kertoo että selittää miksi Jumalan valtakunta on luonteeltaan sekä vaillinnaisesti, mutta todellisesti, läsnäoleva, että tulee täyteydessään vasta tulevassa luomakunnassa.
Palataan kuitennkin näistä multiversumeita syleilevistä näkökulmista maan pinnalle, tarkastelemaan, mitä Jumalan valtakunnasta ajateltiin, kun Jeesus avasi suunsa.