Kaksi uusapostolisuutta

Nykyään on vaikeaa kutsua ketään profeetaksi. Sanasta miltei soditaan. Jotta ymmärtäisi, miten se nykyään ymmärretään ja miksi se ymmärretään väärin, on kerrottava miehestä nimeltä Peter C. Wagner. Ja puhuttava vähän myös apostoleista.

Wagner oli professori Fuller Theological Seminaryssa. Hänen erikoisalaansa oli seurakuntien kasvu ja hengellinen sodankäynti. Hän havaitsi yhteisiä piirteitä paikoissa, joissa seurakuntien kasvu oli voimakkainta, ja pyrki antamaan ilmiölle nimen. Muutaman yrityksen jälkeen hän vuonna 1994 päätyi ilmaukseen New apostolic reformation, NAR (huonosti, mutta tavallisesti käännettynä ”uusapostolinen uskonpuhdistus”). Syitä oli kolme:

  • Reformaatio, koska se on mittakaavaltaan ja vaikutuksiltaan verrattavissa uskonpuhdistukseen (reformatioon)
  • Apostolinen, koska sen keskeinen teema oli johtajuus, jota saattoi parhaiten kuvata sanalla apostolinen.
  • Uusi, koska se erosi aiemmista ”apostolisiksi” kutsutuista liikkeistä.

Ilmiö itsessään ei ollut hänen keksintönsä, hän vain havaitsi sen, kuvasi sitä ja antoi sille nimen.

Havaittu ilmiö

Mitä Wagner tarkoitti apostolisella johtajuudella? Nostetaan esiin kolme keskeistä piirrettä:

  1. Johtajuus ei nouse hierarkioista, etenkään kirkkokuntien hierarkioista. Kirkkokunnissa on seurakuntansa ja piispansa, mutta apostolinen johtajuus ei toteudu tuon rakenteen sisällä. Apostolinen johtajuus perustuu vapaaehtoisuuteen – heitä halutaan seurata hierarkioista riippumatta.
  2. . Kirkkojen perinteisen ajattelun mukaan toimjia on järjestäytynyt kirkko tai seurakunta on. Apostolinen johtajuus haastaa tämän paradigman. Apostoliset organisaatiot toimivat seurakunnista riippumatta, tyypilisesti jopa niiden ulkopuolella.
  3. Apostolinen fokus on Jumalan valtakunnassa. Seurakunnan toiminnan fokus on aina tietyssä mielessä seurakunta. Sen sijaan apostolin motto voisi olla ”tulkoon Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa”. Tyypillisesti apostolinen toiminta ylittää seurakuntien rajat, ja sillä voi olla laajempi yhteiskunnallinen tavoite.

Mielenkiintoista on, ettei näissä vaikuta olevan mitään erityisen vallankumouksellista. Nykyään apostolisia organisaatioita on vähän joka puolella, ja ne ovat niin arkinen osa hengellistä kenttää, että pidämme sitä normaalina. Muutoksen voi hahmottaa lähinnä tuntemalla vähän kirkkohistoriallista taustaa tai törmäämällä kirkkokuntiin, jotka jotka ovat sulkeutuneita ja itseriittoisia.

Wagner nimitti apostoleiksi ihmisiä, joilla oli tällainen näky ja palo ja jotka toteuttivat sitä, ja joita toiset uskovat tämän vuoksi kunnioittavat. Nimi on erittäin osuva, ottaen huomioon, että sanamukaisesti apostoli merkitsee ”lähetettyä”. Selvästi nämä ihmiset olivat Jumalan lähettämiä tekemään jotain. (Itsestäänselvästi tähän liittyy myös Herran kutsu – kukaan ei voi tehdä itsestään apostolia, aivan kuten kukaan ei voi lähettää itseään Herran asialle.)

Kansainvälisesti tunnettuja esimerkkejä järjestöistä, jotka täyttävät tämän määritelmän ovat esimerkiksi Operaatio Mobilisaatio, Open Doors ja YWAM. Vastaavasti tämän määritelmän mukaisia apostoleja ovat vastaavasti näiden perustajat, George Verwer, Anne van der Bijl, ja Loren Cunningham. Nämä ovat tietysti vain korkeimman profiilin esimerkkejä, mutta apostoleja löytyy epäilemättä joka tasolta. Koska apostolinen tehtäväkenttä ei rajoitu hengelliseen työhön, täältä Turustakin on helppo bongata esimerkki tai pari. (Jätetään harjoitukseksi lukijalle.)

Wagnerin havaintojen mukaan tähän ilmiöön liittyvät myös profeetat, ja että apostolin ja profeetan virat ovat hyvin lähellä toisiaan. Joskus puhutaankin apostolis-profeetallisesta liikkeestä. Siihen liittyvät myös Jumalan jatkuva ilmoitus (profetointi), armolahjat, ihmeet ja merkit. (Koko tämä sarja käsittelee perusteellisemmin profeetallisuutta, joten ei siitä enempää tällä erää.)

Ihmisen työ ja sotku

Jos asia on jollakin tavalla, on hyödyllistä myös tiedostaa se. Kun Wagner oli esittänyt ajatuksensa, joukko samanmielisiä päätti alkaa rakentaa yhteyttä tuon nimen alle. NAR sai järjestyksessä toisen merkityksen. Aiemmin se oli tarkoittanut vain havaittua ilmiötä, nyt siitä tuli jotain, mitä ihmiset tekivät tietoisesti. Eikä se ole sama asia.

Tämä tietoinen NAR ei järjestäytynyt muuten kuin epämääräisesti samanmielisten ihmisten joukoksi. Erimielisyyksiäkin tietysti oli. Koska ei ole olemassa sellaista entiteettiä kuin NAR, siitä on vaikea puhua. Korkeintaan joku voi sanoa, että ajattelee samaan tapaan, tai sitten että ei ajattele niin. Ongelmia syntyi, kun tämä tietoinen NAR alkoi profiloitua terävämmin kuin havaittu NAR. Siihen lähti mukaan tietynlaista – karismaattishenkisempää – porukkaa, joka antoi siitä tietynlaisen mielikuvan. Ja siinä – kuten kaikessa muussakin – oli paljonkin kritisoitavaa.

Melko tyypillinen esimerkki kritiikistä on suomalaisen One Way Missionin tuottama Hard Talk -ohjelma uusapostolisesta liikkeestä:

En nyt puutu esitettyihin argumentteihin, mutta kiinnitän huomion niiden esittäjään. (Tämä on niitä harvoja tapauksia, joissa ad homine on pätevä argumentti.) One Way Mission ei ole kuka tahansa jannu peräkyliltä, vaan laajasti tunnettu ja kunnioitettu kristillinen toimija Suomessa. Se perustettiin 1980 -luvulla Tapani Suonto nimisen miehen johdolla.

Lainaus heidän kotisivultaan:

One Way Mission ry syntyi Suomessa muutamien tavallisten ihmisten unelmasta saada auttaa lähimmäisiään ja levittää evankeliumia. OWM:n syntysanat lausuttiin v.1983 Perjantai Kristukselle -kampanjan käynnistyessä Helsingissä. Työn laajennuttua monille uusille työsaroille Suomessa ja ulkomailla yhdistys otti nimekseen One Way Mission ry.

OWM ei ole suuri valtion tai kirkon tuella toimiva instituutio. Se saa rahoituksensa yksityisiltä ihmisiltä ja sponsoroivilta yrityksiltä. Suurin osa työntekijöistä toimii ilman palkkaa ja OWM pyrkii käyttämään varat mahdollisimman kokonaisvaltaisesti lähimmäisten auttamiseen. Työtä tehdään sydämellä ja vahvalla kutsumustietoisuudella. Palkallisia työntekijöitä OWM:llä on tällä hetkellä noin 100, joista suurin osa on kymmenellä lähetyskentällä toimivia kansallisia työntekijöitä.

One Way Mission on tunnustustenvälinen organisaatio, joka sitoutuu opetuksessaan ja toiminnassaan voimakkaasti Kristus-keskeisyyteen. One Way (Yksi Tie) on kansainvälisesti tunnettu käsite, joka viittaa Kristukseen. Jeesus sanoi: ”Minä olen tie”.

Pitäisikö itkeä vai nauraa? Kun tätä vertaa yllä mainittuun Wagnerin määritelmään uusapostolisesta liikkeestä, voi vain todeta, että One Way Mission on itse malliesimerkki sellaisesta  – sanan ensimmäisessä merkityksessä. Samaan aikaan se kritisoi ankarasti, ja osin aiheellisestikin, uusapostolisuutta – sanan toisessa merkityksessä.

Selvästi joku jossakin ei ole ymmärtänyt jotakin. (Syyttävät sormeni osoittavat moneen suuntaan ja asiaan.)

Sota sanoista

Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi uusapostolisesta liikkeestä riidellään niin paljon. On oikeastaan kaksi liikettä, joista puhutaan ristiin ja joita ei aina voi mielekkäästi edes erottaa toisistaan. Toinen on havaittu NAR, johon myös One Way Mission kuuluu. Toinen on se NAR, jossa ihmiset ovat tietoisia asiasta ja huomaavat ajattelevansa samalla tavalla. Koska jälkimmäiseen kuuluu ihmisiä, jotka sanovat kuuluvansa siihen, heitä voidaan arvostella. Heidän kauttaan taas leimataan koko liikettä, riippumatta siitä, voitaisiinko heihin soveltaa esimerkiksi tuossa videossa esitettyä kritiikkiä.

Tätä kutsutaan syyllistämiseksi assosiaatiolla. NARin kohdalla muu ei olisi mahdollistakaan, koska ei ole olemassa sellaista entiteettiä, johon syytökset voisi kohdistaa.

Tästä taas seuraa, että monet sellaiset, jotka Wagnerin määritelmän mukaan ovat apostoleja (yllä mainittu neljä esimerkkiä), eivät suurin surminkaan suostuisi siihen, että heistä käytettäisiin tuota sanaa, puhumattakaan siitä, että heidän omaan mieleensä juolahtaisi ajatella itseään apostolina. Sama pätee profeettoihin.

Hankaluus on siinä, että apostolis-profeetallisen liikkeen itseymmärryksen mukaan näitä sanoja käytetään osapuilleen siinä merkityksessä, kuin Wagner asian muotoili. Näkemys on kehittynyt hieman, esimerkiksi nivoutumalla tiiviimmin Raamattuun, eikä vain havaittuihin ilmiöihin. Koska Wagner teki tässä asiassa teoreettisen pohjatyön, häntä voi hyvällä syyllä pitää tiedostetun NAR -liikkeen kummisetänä. NARin paradigmassa kyseisiin henkilöihin siis voi ja tulee viitata apostoleina.

Asiaan liittyy lähinnä kaksi kysymystä. Ensinnäkin, vastaavatko nämä merkitykset todellisuutta? Toiseksi, miksi sillä on edes väliä?

Ensimmäiseen voidaan vastata myöntävästi kolmella ehdolla: niiden on oltava yhdenmukaisia Raamatun, havaitun ulkoisen todellisuuden ja Hengen sisäisen todistuksen kanssa.

  1. Yleisellä tasolla voidaan todeta liikkeen pysyvän turvallisesti kristillisen ortodoksian piirissä, ja olevan ristiriidaton Raamatun kanssa. Asiaan liittyy Raamatun ulkopuolista ilmoitusta, mutta se ei ole ongelma. Jo Raamatun tulkinta sisältää siihen liittyvän metatiedon, joka on sen ulkopuolista: Esimerkiksi profeettoja sinänsä ei määritellä Raamatussa, vaan käsite oletetaan tunnetuksi – sen sijaan Raamatusta voi lukea siitä, millaisia profeetat olivat. Sama pätee apostoleihin. NAR:in piirissä onkin perusteltu sen teologiaa raamatullisesti (profeettojen osalta ks. esim. kingwatch).
  2. Havainnot ulkoisesta todellisuudesta perustuvat alkuaan Wagnerin pohjatyönön, mutta sen pohjalta on helppo tehdä yhtäpitäviä lisähavaintoja, kuten yllä.
  3. Hengen todistuksen arviointi on pitkälti subjektiivista, mutta sen ennakkovaatimuksena voi pitää, että edes ymmärtää mistä on kysymys. On paljon toisistaan riippumattomia todistuksia siitä, että asia on osapuilleen näin.

Viimeisen kohdan perusteella voidaan arvioida ylläolevan tyyppistä uusapostolisuuteen kohdistuvaa kritiikkiä. Se itsessään voi joskus olla oikeaa, mutta ei sovellu uusapostolisuuteen itseensä – ainakaan niin kauan kuin sitä ei voi soveltaa myös esim. One Way Missioniin ja muihin yllämainittuihin järjestöihin. Eikä tuossa Hard Talk ohjelmassa varsinaisesti esitetty itsekritiikkiä… Jos arvostelija ei ymmärrä edes olevansa itse osa kyseistä liikettä, hänen näkemyksensä asiasta on pakosta puutteellista. (Uusapostolisuutta on toki mahdollista kritisoida teologiselta pohjalta oikeinkin. Kritiikin voi kohdistaa esimerkiksi sen toimintaan kirkkokuntien ulkopuolella ja sen sisäsyntyiseen yhteiskristilliseen luonteeseen, mikä on tunnustuksellisille kristityille kauhistus.)

Oman käsitykseni mukaan sanat ”apostoli” ja ”profeetta” on NAR:in paradigmassa ymmärretty varsin oikein ja jokseenkin yhdenmukaisesti historiallisen jatkumon kanssa – vaikka niiden tarkasta sisällöstä voikin olla montaa mieltä. Esimerkiksi itse muotoilen omat näkemykseni  hieman toisin kuin jotkut liikkeen piirissä tunnustetummat auktoriteetit.

Toinen asiaan liittyvä kysymys on, miksi kysymys on oleellinen? Miksi kenenkään pitäisi ajatella olevansa apostoli tai profeetta sanan uusapostolisessa merkityksessä? Tai ajatella jonkun muun olevan sellainen?

Asia on niin tärkeä, että käsittelen sitä sarjan seuraavassa osassa.

Tämä artikkeli kuuluu sarjaan nykyajan profeetoista.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

10 + four =