Raamattua koskevat tekstini voi jakaa karkeasti kahteen osaan. Ensinnäkin ovat ad libitum -tyyliset tekstit, joissa viittaan vain epämääräisesti tai implisiittisesti johonkin kohtaan, ja oletan lukijan tuntevan tekstin tai ainakin halutessaan löytävän sen helposti. En edes yritä perustella asioita kattavasti. Tämä saattaa olla syy siihen, että minun luullaan joskus tuntevan Raamattua huonosti.

Toinen tyyppi ovat tutkielmat, joissa pureudun Raamatun tekstiin hieman perusteellisemmin. Jos käyttäisin tätä kaikkien tekstieni kohdalla, en saisi niitä ikinä valmiiksi. Avaan tässä vähän menetelmiäni jälkimmäisten osalta.

Rajaus

Aivan ensimmäiseksi on valittava tutkimuksen aihe. Valitsen aiheita, jotka ovat syystä tai toisesta kiinnostavia, joko itselleni tai pyynnöstä. Aiheet voi jakaa kahteen tyyppiin. Ensinnäkin on tiettyyn raamatunkohtaan keskittyviä tutkielmia, joiden päämäärä on selvittää, mitä siinä sanotaan. Toiseksi ovat mielenkiintoisemmat aihetta käsittelevät tutkielmat, joiden päämäärä on selvittää, mitä jostakin aiheesta sanotaan.

Aloittaessa minulla on yleensä jonkinlainen ennakkokäsitys siitä, mitä tonkiminen tuo esiin, mutta tavoitteeni ei ole todistaa sitä. Sen sijaan pyrin ensin keräämään asiaan liittyvää tietoa ja sitten tarkastelemaan ennakkokäsitystäni sen valossa.

Esimerkiksi kirjoittaessani tutkielmaa pienoisevankeliumista rajaus on helppoa, koska perehdyn vain yhteen raamatunkohtaan. Aiheeseen perustuvissa tutkielmissa on jo alkuun tunnistettava laajempi joukko relevantteja tekstikatkelmia. Usein perehdyttävien tekstien määrä kasvaa tutkimuksen edetessä, eikä menetelmä muutenkaan ole aivan suoraviivainen, vaan myöhemmistä vaiheista on usein palattava aiempiin.

Esimerkki rajauksesta: pienoisevankeliumi

Laadin paraikaa tutkielmaa pienoisevankeliumista. Päätin siis rajoittua jakeen Joh 3:16 välittömään asiayhteyteen. Mutta mikä se on?

Luvun alkuosassa esitetään Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelu, jossa Jeesus opettaa syntymisestä Jumalan lapseksi. Ilmeisesti keskustelu jatkuu vähintään jakeeseen 12 saakka, jossa käytetään sanaa ”minä”. Koska Johannes ei evankeliumissaan kertaakaan viittaa itseensä sanalla minä – vaan ilmeisesti ainoastaan kolmannessa persoonassa – näiden täytyy vielä olla Jeesuksen sanoja. Tulkinta sopii myös keskustelun sisältöön.

Jakeessa 13 taas sanotaan, että Jeesus on jo noussut taivaaseen. Nämä eivät voi olla Jeesuksen sanoja, vaan niiden täytyy Johanneksen omaa pohdintaa, samaan tapaan kuin Joh 1:1-18.

Tästä on esitetty toinenkin tulkinta. Jakeessa 14 sanotaan, että Jeesus ”kohotetaan” tulevaisuudessa. Jos tämän tulkitaan viittaavan Hänen ristiinnaulitsemiseensa, tämä on vielä osa keskustelua, ja keskustelu Nikodemoksen kanssa päättyisi vasta joskus tämän jakeen jälkeen. Jae 13 pitäisi siis selittää jollain muulla tavalla. Tässä on kuitenkin se ongelma, että tekstiä aletaan dynaamisen käännösperiaatteen mukaan lukea jakeen 14 tulkinnasta käsin, eikä siitä itsestään käsin. Käännös siis menettää tarkkuuttaan. Jos taas lähdetään pyrkimyksestä tarkkaan käännökseen, jakeen 14 tulkinta jää tässä vaiheessa avoimeksi, ja keskutelu Nikodemuksen kanssa päättyy jakeessa 12.

Johanneksen pohdinta jatkuu jakeeseen 21 saakka, jonka jälkeen palataan narratiiviseen – kertovaan – esitykseen selvästi eri aiheesta. Pienoisevankeliumin välitön konteksti siis sisältää jakeet Joh 3:13-21, ja laajennettu konteksti jakeet 1:1-12, mutta ei tekstiä jakeesta 22 eteenpäin. Vielä laajemmassa kontekstissa on huomioitava koko Johanneksen evankelimi, Johanneksen kirjeet ja kokonaisteologia, Uusi Testamentti kulttuuritympäristöineen, Tanakh sekä Raamatun tulkinnan historiallinen jatkumo.

Käännös

Seuraavaksi valmistellaan itse teksti. En nojaudu mihinkään erityiseen käännökseen, vaan käytän pohjana useampaa, sekä lisäksi yleensä tarkastan alkutekstistä joitain yksityiskohtia. Osaltaan pyrin ymmärtämään tekstin kieliopillista rakennetta, joka on hyvin erilainen kuin Suomessa, ja lauserakenteiltaan varsin monipolvinen. Käyttämistäni käännöksistä kirjoitan omassa artikkelissaan. Kommentaareja katson sen mukaan, miten ne taustoittavat tekstiä.

Yksi kirjoitettu sana vastaa kahta luettua, joten teen tältä pohjalta oman suomenkielisen käännökseni. Näin joudun pohtimaan erilaisia käännösvaihtoehtoja ja niiden perusteluja. Pyrin selkeyteen yleensä ja erityisesti niiden seikkojen osalta, joita haluan korostaa, sekä olemaan uskollinen alkutekstille.

Käännökseni on luonnollisesti tulkinta siinä missä muutkin. Ratkaisujani saa vapaasti arvostella, mutta mieluusti perustellusti, sillä ne eivät ole aivan tuulesta temmattuja.

Yleiset huomiot

Samalla, kun tutkin tekstiä käännöstä varten, perehdyn siihen liittyviin teksteihin ainakin jollain tarkkuudella. Näihin lasken välittömän kontekstin, viitatut tekstit, mahdolliset rinnakkaistekstit ja muut keskeiset samaa asiaa käsittelevät tekstit. Ellen satu osaamaan niitä jokseenkin ulkoa, luen ne vähintään läpi. Tarpeen vaatiessa perehdyn niidenkin viittauksiin ja alkutekstiin.

Poimin myös keskeiset käsitteet ja sanat, tarkastan niiden merkitykset ja miten niitä on käytetty eri paikoissa. Luonnollisesti alkutekstin kautta, sanakirjoja ja konkordansseja käyttäen. Se antaa samalla lisävaloa noiden kohtien tulevaan tutkimiseen. Tämäkin saattaa tuottaa uusia rinnakkaistekstejä.

Prosessi voi johtaa yhä uusien viitteiden tarkastamiseen, joten homma leviää helposti käsiin. Esimerkiksi pienoisevankeliumin yhteydessä päädyin tarkastamaan pronssikäärmeeseen liittyviä viittauksia toiseen tai kolmanteen tasoon saakka.

Tekstin ja siitä tehtyjen muistiinpanojen pohjalta laadin yleiskatsauksen tarkasteltavaan tekstiin tai aiheeseen. Tarkoitus on yksinkertaisesti poimia relevantit faktat, ennen kuin alan tulkita mitä tekstissä oikeastaan sanotaan.

Analyysi

Tässä vaiheessa minulla on koossa kasa tietoa ja usein myös kasa uusia kysymyksiä. On aika vetää henkeä, katsoa mitä löytyi ja miten se kaikki sopii yhteen. Oletan, että todellisuus on johdonmukainen, ja niinpä sen, mitä tutkimukseni tuo esiin täytyy sopia yhteen muun kanssa, mitä Raamatussa sanotaan. Voi tietysti käydä niin, että tulokseni kyseenalaistavat sen, mitä aiemmin luulin tietäväni, mutta sehän vain antaa lisää tutkittavaa. Joka tapauksessa kaiken tietämäni on syytä sopia samaan kuvioon. Koska faktoja ei voi muuttaa, kysymys on sen tulkinnasta, mitä ne tarkoittavat ja miten ne sopivat yhteen. Voi myös olla, että uudelleentulkitsemista vaativat kohdat ovat jossain muualla kuin alun perin tutkitulla alueella.

Esimerkiksi pienoisevankeliumia käytetään luterilaisessa – ja yleisemmin protentanttisessa – kulttuurissa argumenttina uskonvanhurskauden puolesta. Päällisin puolin näin onkin, mutta kestääkö tämä argumentti valoa? Tämä on ennakko-olettamus, jota on sitten hauska tarkastella sen valossa, mitä ylläkuvatusta tekstin kampaamisesta jäi käteen. Jos kestää, analyysi valottaa ja perustelee sitä paremmin. Ellei, analyysi antaa kuvan jostain ihan muusta, mikä on vähintään yhtä mielenkiintoista.

Yleensä minua ei kuitenkaan kiinnosta toistaa, miten muut ovat tekstin ymmärtäneet. Mieluummin pyrin katsomaan tekstiä avoimin silmin ja ymmärtämään sen itse. Viime kädessä näiden tutkielmien päämäärä onkin ymmärtää paremmin todellisuutta – Jumalaa, Raamattua ja kristinuskon rakennetta. Selkeään ymmärrykseen kuuluu asioiden ilmaiseminen selkeästi. Analyysien tarkoitus onkin siis kertoa omin sanoin, mitä tekstissä sanotaan, ja miksi se tulisi ymmärtää näin.

Voitte itse arvioida, miten onnistun näissä päämäärissä.