Mistä tunnet sä profeetan?

On monta syytä, miksi profeetat olisi syytä tunnistaa. Profeetoille on ilmiselvästi tarvetta seurakunnissa. Toisaalta profeettoja itseään auttaa, jos he tunnistavat kutsunsa, sen merkityksen sekä siihen liittyvän vallan ja velvollisuudet.

Profeetat ja sellaisiksi kutsutut ovat sanalla sanoen outoja tyyppejä, ja se näkyy. Siitä voi joskus olla vaikea saada otetta, mutta tyypillisesti profeetassa on jotain, joka erottaa hänet ympäristöstään. Kaikki sekopäät eivät kuitenkaan ole Jumalan hulluja, eivätkä kaikki profeetat vaikuta mitenkään pimahtaneilta.

Tällä kohden on tärkeää muistaa profeettojen kirjo. Raamatussa mainitaan muun muassa seuraavat Herran profeetat: Abraham, Mooses, Debora, Samuel, Daavid, Elia, Elisa, Jesaja, Jeremia, Joona, Hoosea, Aamos, Daniel, Hanna, Barnabas ja Agabus. Pikainenkin katsaus osoittaa kaikkien näiden olleen hyvin erilaisia, paitsi ihmisinä myös profeettoina. On siis syytä olettaa, että nykyajan profeettoja on vähintään yhtä moneen junaan – ja luultavammin junien määrä on lähempänä profeettojen määrää. Profeettojen kutsun tyyppi, laatu ja leveys ovat siis monenlaisia, ja lisäksi muuttua ajan mittaan.

Lisäksi on pidettävä mielessä yksittäisen profeetan vaihe. Voi esimerkiksi olla, että hänet on kutsuttu virkaan, mutta ei vielä asetettu, tai ei välttämättä edes ole tietoinen asiasta (eikä ehkä edes ymmärrä mitä sana tarkoittaa tai on vasta koulittavana), tai on hän on voinut saada sakkokierroksia sössittyään jotain. Toisaalta profeetta käytännössä edes voi alkaa harjoitella tehtäväänsä vasta virassaan, joten profeettojen kypsyysasteissa on eroja – samoin kuin  tavoissa, joilla he ovat enemmän tai vähemmän kypsiä. Edelleen profeettan kutsun koko voi vaihdella. Yksi voi olla kutsuttu toimimaan profeettana paikallisessa seurakunnassa, toinen yhdistyneissä kansakunnissa – eikä tämäkään ole staattista.

Vielä on pidettävä mielessä ero profeetan – tai tulevan profeetan – ja muuten vain profeetallisen ihmisen välillä. Seuraava esitys soveltuu myös moniin profeetallisiin ihmisiin tai ihmisiin jotka on kutsuttu ”vain” profeetalliseen palvelutyöhön. Mutta mitä useampia niistä kasautuu yhden ihmisen kohdalle, sitä luultavampaa kuitenkin on, että hänet on kutsuttu profeetaksi.

Mistä siis voi päätellä, että joku on profeetta? Viime kädessä kysymykseen voi vastata vain Herra itse. Tämän sarjan edellisistä osista on jo tullut selväksi, että on kuitenkin eräitä profeetalle leimallisia piirteitä, eivätkä tee kenestäkään profeettaa. Ne ovat kuitenkin vain viitteitä. Viime kädessä ratkaisevaa on vain Herran tahto ja sana.

Pyrittäessä arvioimaan, onko joku profeetta, on yksinkertaisinta pyytää jonkun jo kypsäksi profeetaksi tunnetun arviota. Tämä on melko – mutta ei pommin – varma merkki.

Joka tapauksessa on tärkeää pitää mielessä Herran sanat koskien vääriä profeettoja (Matt 7:15-23). Oikean profeettan merkki eivät ole ihmeet ja merkit, vaan Jumalan sanan mukainen totuus, pyhyys ja moraalinen puhtaus, mikä merkitsee Jumalan tahdon mukaista elämää niin hänen omalla kohdallaan kuin hänen viestissäänkin. Pyrkiessämme tunnistamaan profeettoja ei siis kannata antaa suurta painoarvoa hengen lahjoihin, vaan pikemminkin heidän koko muuhun luonteeseensa, elämäänsä ja tekoihinsa.

Alla oleva teksti edustaa viime kädessä  omaa käsitystäni, joka tietysti on hieman  painottunut. Toisaalta en pahalla tahdollakaan voisi väittää sen olevan omaa keksintöäni, vaan pikemminkin esitys konsensuksesta. Olen kuvannut profeettoja myös edellisissä artikkeleissa:

Mainitut neljä artikkelia ovat osittain päällekkäisiä tämän profeetanbongaajan käsikirjan kanssa, mutta niissä on eri näkökulma ja toisaalta tässä laajennetaan jo käsiteltyjä aiheita.

Profeetat ovat hengellisiä

Profeettojen leimallisimpia piirteitä on, että he ovat ensisijaisesti innostuneita Jumalasta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että toisenlaisessa kutsussa elävät voivat olla innostuneempia esimerkiksi evankelioinnista tai oikeasta opista. Koska seurakuntaviroilla ei ole järjestystä, nämä kaikki ovat oikein.

Rukous on profeetalle luonteva ratkaisu miltei mihin tahansa ongelmaan. Se saattaa olla mitä tahansa pikaisesta kääntymisestä Herran puoleen, kun pitää etsiä pudonnutta neulaa lattialta (sekä tietysti asianmukainen kiitos sen löydyttyä), Hengessä ja taivaallisissa tapahtuvaan Jumalan kasvojen edessä viipymiseen. Heillä onkin usein kyky tuoda Herran läsnäolon voitelu ja tuntu tilanteeseen kuin tilanteeseen, joskus jopa vain kävelemällä ovesta sisään.

Profeetat ovat niin juurtuneita Pyhään Henkeen, että heille on miltei itsestäänselvää tunnistaa, onko jokin Herrasta. Heillä on luonnollinen tuntuma hengelliseen todellisuuteen ja tyypillisesti henkien erottamisen lahja toimii tavalla tai toisella. Sen sijaan toisten kyvyttömyys näin ”itsestäänselvien” asioiden tunnistamiseen voi hämmentää heitä. Profeetat käyttävät luontevasti myös muita Pyhän Hengen lahjoja. Pelkkä lahjakkuus ei kuitenkaan merkitse mitään – niitä voi olla kenellä tahansa uskovalla jopa enemmän. Kuvaavampaa on niiden käyttö.

Profeetat pysyttelevät niin lähellä Herraa, ettei heidän välttämättä edes tarvitse etsiä Hänen kasvojaan. Jotenkin profeetta vain tietää, mitä Herra sanoo. Samoin he saattavat käyttää esimerkiksi Hengen lahjoja tahattomasti tai jopa huomaamattaan – esimerkiksi saada tai antaa ilmoitusta keskellä arkista keskustelua, ja ihmetellä sitten itsekin mistä se oikein tuli. Koska Jumala usein ilmaisee itseään näyin ja vertauksin, (vertaus)kuvallinen ajattelutapa onkin.

Profeetan luonne

Jumala aloittaa profeettansa valmistelun varhain. Kukaan ei voi elää täysin Herralle, ellei ole ensin kuollut itselle. Tämän saavuttaakseen Herra murskaa ihmisen. Vakavat vastoinkäymiset, epäonnistumiset ja pettymykset  saattavat merkitä profeetallista tai apostolista kutsua. Tyypillisesti koulutettava profeetta syö tomua vuosia tai vuosikymmeniä, riippuen siitä miten kovapäinen hän on ja miten kovatasoiseen tehtävään häntä kutsutaan.

Profeetat kokevat kovia erityisesti seuraavilla alueilla:

  • Hän tulee torjutuiksi ja hylätyiksi. Näin hän oppii pysymään lujina ihmisten edessä ja tarvitsevansa hyväksyntää vain Herralta. Tästä seuraa toisaalta ymmärrystä omalle tarpeelle elää osana yhteisöä, toisaalta omalle tarpeelle olla riippumaton ihmisistä.
  • Hän tulee loukatuksi. Tämä opettaa kohtaamaan ihmisiä tavalla, joka ei satuta heitä. Näin hänen sanomansa menee paremmin perille.
  • Hän tulee murretuksi. Rikkinäisyys riistää häneltä luottamuksen itseensä sekä omiin sielullisiin ja ruuiillisiin mahdollisuuksiin. Se murtaa ylpeyden ja auttaa profeettaa tuomaan esiin Kristusta, ei itseään. Se on valmiutta ja halukuutta tehdä vähäisintä tai suurinta itselle osoitettua työtä. Nöyryys ei olekaan vain ylpeyden puutetta, vaan vapautta kaikenlaisesta ajattelusta joka pyörii itsen ympärillä. Sitä ei rajoita usko omiin mahdollisuuksiin, vaan ainoastaan usko Jumalan voimaan.

Kovien kokemusten listäksi profeetaksi kutsutuille on leimallista tietynlainen tapa vastata niihin. Hän taipuu, vaan ei taitu.  ”Herra antaa, Herra ottaa, kiitetty olkoon Herran nimi.” Elämä jättää häneen jälkensä, mutta lopulta hän aina vastaa: ”Kiitos, Herra. Murra ja puhdista minua vielä enemmän, jotta voisin palvella Sinua paremmin.” Tämä on profeetan rakkautta Herraa kohtaan.

Tottumus epäonnistumiseen ja torjutuksi tulemiseen johtaa usein luuloon omasta arvottomuudesta tehdä mitään Herralle. He eivät tyrkytä itseään, vaan jokseenkin automaattisesti asettavat itsensä viimeiselle sijalle. Jos pyydetään apua, he antavat ensin toisille tilaisuuden, ja tulevat esiin viimeisenä (tai vasta erikseen pyydettynä, ja silloinkin usein vastahakoisesti) – vaikka heidän sydämessään palaisi valtava into ja halu juuri siihen asiaan. Profeetta, joka nostelee omaa häntäänsä, ei ole vielä edes aloittanut.

Profeetta voi olla arka jopa oman kutsunsa suhteen. Hän voi pitää itseään – tahattoman ironisesti – liian arvottomana tai kyvyttömänä siihen, eikä välttämättä halua puhua tai edes tunnustaa sitä – välttämättä edes itselleen. Syy voi olla esimerkiksi pelko, että sellainen korottaisi häntä itseään, mitä hän vilpittömästi ja kokosydämisesti kavahtaa. Valitettavasti tämä on väärää nöyryyttä (sillä se keskittyy itseen) ja voi haitata hänen toimintaansa tehtävässä, johon Herra on hänet kutsunut.

Toisaalta, koska profeetta on koulittu viis välittämään siitä, mitä ihmiset hänestä ajattelevat tai mitä tulee vastaan, hänellä on taipumus painaa eteenpäin piittaamatta edes vastaan tulevista harmaista kivistä. Profeetalle Jeesus on tie, totuus, elämä ja olosuhteet – sellaiset pikkuseikat kuin ”mahdoton”, ”taipuminen”, ”hengenvaara” tai ”kuolema” eivät ole päteviä perusteluja. Mitä perusteellisempaa hänen koulutuksensa on ollut, sitä vahvempia nämä piirteet ovat.

Etenkin vähemmän koulituista kutsutuista – olivatpa virassa tai eivät – voi jäädä vaikutelma, että he paitsi kaatavat niskaan tulta ja tulikiveä, myös saattavat vaikuttaa suorastaan vainoharhaisilta. Ei myöskään ole tavatonta, että profeetalla on mielenterveyden ongelmia – tämäkin sopii koulutukseen vallan mainiosti. Heitä voidaan ihan aiheelliseksi syyttää kapinallisiksi tai vastarannankiiskeiksi tai ihan vain kehottaa kehottaa jarruttamaan vähän. Pyyntö,  jonka voi odottaa kaikuvan kuuroille koville, vaikka se joskus saattaisikin auttaa heitä tekemenään työnsä paremmin.

Ymmärrettävästi profeetalla on siis koko joukko ominaisuuksia, jotka eivät miellytä kaikkia. Olipa hänen hommansa mikä tahansa, se ei välttämättä kiinnosta monia. Erityisesti ne, joiden voisi odottaa antavan eniten tukea, saattavat jopa asettua vastahankaan. Tämäkin kuuluu koulutukseen. Nimenomaan seurakunnan suunnalta tuleva vastustus tai toiminnan muu näennäinen epäristillisyys voikin saada profeetan itsensä epäilemään, onko hänen palonsa todella Herrasta.

Kaikki tämä saa aikaan, että suhtautuminen profeettaan voi olla hyvinkin kaksijakoista. Jotkut saattavat varoittaa hänestä harhaoppisena rauhanrikkojana, toiset taas korottaa esimerkillisenä kristittynä. Ja molemmat olla jossain määrin oikeassa. Ikävä kyllä häneen kohdistuva kielteisyys kohdistuu herkästi myös hänen kannattajiinsa, kun taas profeetan korottaminen ja ihailu ei ole terveellistä sen enempää hänelle itselleen kuin kannattajillekaan.

Profeetan tehtävä on palvelutehtävä, joka käy hänelle monella tapaa kalliiksi. Mutta hänelle sillä ei ole merkitystä. Hän jopa tuntee luontaista haluttomuutta pyytää mitään itselleen – Didakhessa todetaankin, että profeetta, joka käskee kattaa pöydän ja syö siitä itse, on väärä – tai ainakin väärin toimiva – profeetta.

Tämä on käytännön ongelma, sillä profeettakin tarvitsee varoja niin tehdäkseen työtään kuin elääkseenkin (ja hän ajattelee asioita nimenomaan siinä järjestyksessä). Didakhessa onkin mainittu myös, että on seurakunnan ensisijainen velvollisuus huolehtia profeetoista, ”antaa heille ensihedelmät kaikesta”. Vasta ellei seurakunnalla ollut profeettaa, sen tuli auttaa köyhiä. Vastaavasti seurakunnan opettajille ja johtajille tuli osoittaa samaa kunnioitusta ja huolenpitoa kuin profeetoille. Profeetat siis määrittelivät standardin. On tosin odotettavaa, että viimemainitut ovat halukkaampia ottamaan sitä vastaan kuin profeetat, jotka ovat suorastaan mustasukkaisia riippumattomuudestaan seurakunnasta – se kun saattaisi aiheuttaa heille eturistiriidan. Heille voi olla vaikeaa hyväksyä edes sitä, että Herra on tarkoittanut seurakunnan rakkauden välineeksi myös profeettojensa suhteen.

Profeetta ja seurakunta

Profeetaksi kutsutut kokevat kutsua palvella seurakuntaa. Kyseessä on kutsumus, joten se ei mene ohi eikä pala tulessakaan, tapahtui mitä tahansa. Kuin suuri rakkaus, jota etäisyys vahvistaa, se on halu, joka vain syvenee, kun se ei saa toteutua. Usein Herra tosin järjestää heille mahdollisuuksia palvella, mutta he eivät välttämättä itse huomaa sitä. Ja koska heillä ei useinkaan ole kummoista käsitystä miten palvella, eikä seurakunnissa välttämättä edes ole luontevia rooleja näille ihmisille, he saattavat päätyä mitä merkillisimpiin tehtäviin apulaisvahtimestarista arkkipiispaksi.

Profeetta tekee Jumalan lapsia, ei uraa.  Hänen palvelutyönsä suuntautuu ensisijassa uskoviin. Heidän suuhunsa sopivat loistavasti sanat ”kadonneen minä tahdon etsiä, eksyneen tuoda takaisin, haavoittuneen sitoa, heikkoa vahvistaa”. Tämä erottaakin heidät evankelistoista, sillä profeettojen ”kadonneet” ovat uskovia, jotka ovat ajautuneet kauemmas Jumalasta. Siinä mielessä profeetat muistuttavatkin enemmän paimenia. Koska profeetan tehtävän ydinalueeseen kuuluu Jumalan tuntemisen ja rukouksen lisäksi myös rohkaiseminen, kahden profeetan kohtaaminen voi paitsi alkaa vaikuttaa korkealentoiselta, myös saada miltei koomisia piirteitä.

Eräs silmiinpistävä ero paimenen ja profeetan välillä on suhtautuminen ihmiseen. Kuten Herra, paimenet rakastavat vilpittömän lämpimästi ihmisiä. Tämä on heidän vahvuutensa, mutta myös heikkoutensa. Paimen haluaa ihmisten kasvavan ja seurakunnan yhteyden ja keskinäisen rakkauden lisääntyvän, ja ymmärtää, että näiden päämäärien vuoksi on joskus tehtävä kompromisseja. Kuten Herra, profeetat rakastavat tulisesti totuutta ja pyhyyttä. Heillä tuppaa olemaan niihin jokseenkin mustavalkoinen asenne. Tämä on heidän vahvuutensa, mutta myös heikkoutensa. Vääryys ja valhe on profeeralle punainen vaate, ja ihmisten rakastaminen merkitsee hänelle heidän vapauttamistaan totuuteen ja puhtauteen. Profeetan kovimpia läksyjä onkin oppia ilmaisemaan tämä niin, että sanoma myös otetaan vastaan.

Monet profeetat eivät viihdy seurakunnassa. Tähän on ainakin kolme syytä:

  • Herra usein kouluttaa ja kasvattaa heitä erillään, jotta he eivät saisi vääriä vaikutteita.
  • Heitä ei useinkaan haluta seurakuntiin. Heidän ehdottomuutensa ja suoraviivaisuutensa on monille – ja ylläolevan valossa nimenomaan monille epävarmoille paimenille – vähintäänkin epämukavaa. Elämästä tulee hauskempaa, jos hänet onnistutaan jotenkin leimaamaan vääräksi profeetaksi tai muuten savustamaan ulos. Profeetan kannalta tämä on vain osa koulutusta. Seurakunta sen sijaan kärsii tappion.
  • He ovat hengellisiä lähteitä, eivätkä juuri tarvitse toisten tukea pysyäkseen Kristuksessa. Heidän roolinsa seurakunnassa on olla antamassa. Ellei heillä ole siihen mahdollisuutta, heidän motivaationsa edes ilmaantua paikalle voi olla vähäinen.

Toisaalta, jos haluaa löytää seurakunnasta jonkinlaisen profeetallisen kutsun saaneen henkilön, seuraavat paikat (tai niissä joskus olleet) ovat hyviä kandidaatteja:

  • Vastuussa esirukouksesta tai ainakin mukana siinä. Kaikenlainen rukous, esirukous, asioiden rukoilemien todellisiksi ja hengellinen sodankäynti ovat profeettojen leipälajeja.
  • Johtamassa ylistystä tai mukana siinä. Monet profeetalliset ihmiset osaavat tuoda Pyhän Hengen läsnäolon ilmeiseksi musiikin kautta. (Tosin usein lavalle päätyvät taitavammat muusikot.)
  • Miksauspöydän tai projektorin takana heijastamasta laulujen sanoja, tai mahdollisesti jakamassa ja keräämästä virsikirjoja. (Syistä, joiden pitäisi jo olla ilmeisiä.)

Vastaus alkuperäiseen kysymykseeni

Tämä artikkeli päättää tältä erää nykyajan profeettoja käsittelevän sarjan. Sen ensimmäisessä osassa totesin, ettei tarvitse olla profeetta kirjoittaakseen näistä asioista. Lisäksi huomautin, että blogin nimestä ei voi päätellä, että minä olisin profeetta enkä väitä sellaista myöskään tietoja -sivulla. Ja vaikka väittäisin olevani profeetta, se ei  tietenkään tarkoittaisi, että olisin – vain, että minä väitän niin.

Tässä sarjassa olen kuitenkin pyrkinyt vastaamaan kysymykseen siitä, mitä tarkoitan sanalla ”profeetta” sekä jotain siitä, miksi profeetoista pitäisi rohkeasti puhua ja mikä on profeetan rooli Kristuksen ruumiissa. Käsittääkseni näitä profeettoja tai sellaissiksi kutsuttuja kävelee keskuudessamme, jos ei nyt aivan pilvin pimein, niin ainakin kompastumiseen saakka.

Maailmassa on aivan tarpeeksi itse itsensä profeetaksi julistaneita, eikä minulla ole suurtakaan hinkua liittyä siihen joukkoon. Käsittääkseni profeetan hommassa ei ole mitään erityisen hohdokasta – arkinen paskaduuni siinä missä apostolinkin, jossa saa tottua epäonnistumiseen ja turhautumiseen sekä siihen, että tulee hylätyksi, nöyryytetyksi ja torjutuksi. Palvelija ei ole Herraansa suurempi.

Toisaalta, jos oli niitä, jotka kuuntelivat Jeesusta, on myös niitä, jotka kuuntelevat profeettoja – niin seurakunnan kuin omaksikin hyödykseen. Mutta kuinka voi kuunnella, ellei tiedä ketä? Siksi olen pyrkinyt vastaamaan myös kysymykseen siitä, miten nykyisiä ja tulevia profeettoja voi pyrkiä tunnistamaan.

Jos satut epäilemään, että joku tuntemasi henkilö on profeetta tai sellaiseksi kutsuttu, voit vinkata hänelle tästä artikkelisarjasta. Ja jos satut tunnistamaan sellaisen peilistä, ota toki yhteyttä.

Olen tällä erää sanonut, mitä minulla oli sanottavana. Saa kysyä, joko tässä tai minkä tahansa artikkelin kommenteissa. Se voi jopa antaa minulle syyn palata aiheeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

11 − 1 =