Millä tuomiolla meidät tuomitaan?

Suosikkikappaleitani on Yhdysvaltain sisällissodan aikana kirjoitettu Battle Hymn of the Republic, joka on edelleen tunnettu hengellinen laulu. Synkän aikansa lapsena sen sanat pyörivät maailmanlopun teemoissa.  Kolmas säkeistö kuuluu (vapaasti käännettynä) näin:

I have read a fiery gospel writ in burnish`d rows of steel:
”As ye deal with my contemnors, so with you my grace shall deal.
Let the Hero, born of woman, crush the serpent with his heel,
Since God is marching on.”

”Olen lukenut tulisen evankeliumin, joka on kirjoitettu kiiltäviin teräsriveihin: Niin kuin kohtelette Minun halveksijoitani, niin Minun armoni kohtelee teitä. Antakaa naisesta syntyneen Sankarin murskata käärme kantapäällään, sillä Jumalamme marssii vain.”

Nykyään tämä jätetään usein laulamatta, sillä viittausta tykinpippuihin pidetään sopimattomana rauhan aikaan. Tämä on suuri sääli, sillä säkeistö sisältää  tärkeän sanoman: Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidätkin tuomitaan.

Jeesus opetti, että viimeisellä tuomiolla Hän on se, joka tuomitsee kaikki ihmiset heidän tekojensa mukaan, hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen ja pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen. Hän myös maksaa ihmisille palkan heidän hyvien tekojensa mukaan. Pietarin mukaan tuomio alkaa Jumalan huoneesta, eli kristitytkin tuomitaan. Paavali taas sanoo, ettei mitään kadotustuomiota ole niille, jotka ovat Kristuksessa. Avataan tätä kuviota hieman.

Jos Jeesus herättää elämän ylösnousemukseen ne, jotka ovat tehneet hyvää, niin voivatko ihmiset sitten pelastua hyviä tekoja tekemällä? Eivät. Kaikki ovat tehneet pahaa. Näitä pahoja tekoja ei paineta villaisella, vaan niistä rangaistaan. Jeesus voi halutessaan päättää katsoa oman kuolemansa riittäväksi rangaistukseksi toisen tekemistä rikoksista. Hänen oman opetuksensa mukaan tähän haluamiseen vaikuttavat ihmisen teot. Pelastus siis tulee armosta, jota Jeesus osoittaa ja se perustuu Hänen omaan sovitustyöhönsä.

Kuinka paljon hyviä tekoja ihmisen pitää tehdä pelastuakseen? Ei ainoatakaan, sillä Jeesus on vapaa armahtamaan kenet haluaa. Kuinka suuri määrä hyviä tekoja takaa pelastuksen? Mikään määrä ei riitä, sillä olemme puhtaasti Jeesuksen armoilla. Voimmeko olla varmoja pelastuksestamme jo täällä maan päällä? Kyllä, milloin hyvänsä, kun tunnustamme syntimme ja pyydämme niitä anteeksi.

Entäpä ilosanoma?

Ylläoleva on totta, mutta ei vielä kristinuskoa. Se pätee yhtä lailla kaikkiin ihmisiin. Tietysti niiden, jotka eivät ole kuulleet lupausta anteeksiannosta on vaikeampi turvautua siihen, mutta kyse ei vielä ole siitä evankeliumista, jota Jeesus ja kumppanit julistivat.

Kristinuskossa on kyse siitä, että me olemme Kristuksessa ja Kristus elää meissä. Hän on Jumalan ainosyntyinen Poika. Hänessä me olemme Jumalan lapsia. Miten tämä tapahtui? Kasteessa meidät liitettiin Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Hänen uusi elämänsä vaikuttaa meissä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Pyhä Henki on tullut asumaan meihin ja vaikuttaa meissä Jumalan tahdon mukaisia tekoja.

Meidän ei kuitenkaan ole pakko tehdä näitä tekoja. Olemme edelleen kykeneviä tekemään pahaa. Meissä asuu edelleen tietty ”Jumalan vastaisuus”, synti, joka vetää meitä tekemään tekoja, jotka eivät ole Jumalasta. Kristuksen kuolemaan kastettuina voimme kuitenkin pitää itseämmesynnille kuolleina. Tämän pohjalta saanne ajatella ja toimia sen mukaisesti, eikä synti enää sido meitä. Olemme vapaita tekemään oikein, vaikka henki menisi.

Jokainen, joka elää Hengen johdatuksessa – tekee niitä Jumalan tahdon mukaisia tekoja, joita Pyhä Henki hänessä vaikuttaa – on Jumalan lapsi. Toisin sanoen hän on Kristuksessa. Kristuksessa oleminen siis merkitsee, että on kastettu ja elää sen mukaisesti, kuuliaisena Jumalalle. Tällaiset ihmiset ovat ilmiselvästi turvassa kadotustuomiolta. He ovat jo kärsineet rangaistuksen Jeesuksen kanssa ristillä, ja lisäksi Jumala vaikuttaa heissä hyviä tekoja. Kaiken kukkuraksi Jeesus on se, joka tuomitsee ja Hän itse rukoilee puolestamme. Viimeisellä tuomiolla me olemme jo Hänessä, kun Hän vielä palkitsee heidät kaikesta siitä hyvästä, mitä me olemme tehneet Jumalan lähettämän Pyhän Hengen vaikutuksesta. Tosin tämäkään ei vielä ole koko evankeliumi.

Palataan ensin asioihin, jotka koskevat kaikkia ihmisiä, niin kristittyjä kuin uskosta osattomiakin. Vaikka voimmekin milloin tahansa vakuuttua siitä, että pelastuisimme, jos Jeesus palaisi sillä hetkellä, meille on kuitenkin mahdollista toimia tavalla, joka johtaa pelastuksen menettämiseen.

Anteeksiannon vaatimus

Jumala on ilmoittanut tahtonsa kaikille ihmisille riittävällä tarkkuudella, jotta he voisivat elää sen mukaan miten parhaihten taitavat. Jos ihmiset surevat syntejään, riittää Jeesuksen veri sovitukseksi kaikista maailmassa koskaan tehdyistä synneistä ja Hän on sen ja oman suvereenin vapautensa perusteella vapaa armahtamaan kenet tahansa.

Jeesus ei kuitenkaan armahda jokaista. Kukaan ei esimerkiksi saa anteeksi, jos rikkoo Jumalan lakia ja tieten tahtoen pitää kiinni siitä, että oli itse oikeassa. Se merkitsee, ettei edes halua anteeksi, sillä pitää itseään oikeamielisempänä kuin Jumala. Asiallisesti ottaen hän sylkee Jumalan tarjoaman armahduksen päälle. Jos tällainen ihminen myöhemmin muuttaa mielensä ja katuu tekojaan, hän on jo saanut ne anteeksi. Hän vain lakkasi itse halveksimasta armoa. Mutta ellei hän kadu, hän ei saa armoa joka ei hänelle kelpaa. Katuminen on epäilemättä sitä vaikeampaa, mitä lähempänä Herraa on ollut.

Tärkein yksittäinen asia, joka vaikuttaa tuomioomme, on, annammeko toisillemme anteeksi. Vertauksessaan armottomasta palvelijasta Jeesus opetti, että meidän tulee antaa anteeksi toisillemme, koska olemme itse saaneet anteeksi Jumalalta. Ellemme anna, oma anteeksiantomme peruutetaan. Sama ajatus toistuu myös Isä meidän -rukouksessa.

Vuorisaarnassa Jeesus sanoo: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matteus 6:14-15)

Miksi anteeksiantaminen on näin tärkeää? Koska meidän ei edes pitäisi tuomita ketään. Ellemme pitäisi jotakuta pahana, meillä ei olisi mitään anteeksiannettavaa. Ja kuka meille on kertonut, mikä on hyvää ja mikä pahaa? Raamatun mukaan ihminen sai tämän kyvyn, kun söi hedelmää puusta, joka antoi tiedon hyvästä ja pahasta. Ihmisen moraali on siis syntiinlankeemuksen seurausta.

Jos alamme arvioida, onko oma tai jonkun toisen toiminta ”hyvää” tai ”pahaa” – teimmepä tämän miten Jumalan sanan valossa tahansa – me määritelmällisesti käytämme kykyä, jonka saimme langetessamme syntiin. Kuitenkin Jeesus sanoo, että Hän yksin on ainoa pätevä lain tuomari.

Tuomitsemisen taustalla on siis samankaltainen ajatus kuin Jumalan tahdon tahallisen rikkomisen taustalla. Vaikka vilpittömästi uskoisimme muuta, voimme tehdä niin vain, koska pidämme itseämme vähintään yhtä hyvinä ja oikeamielisinä kuin Jumala. Sanomme, että tiedämme Häntä paremmin, mikä on oikein ja mikä väärin. Tämä asenne johtaa vääjäämättä siihen, että jossain vaiheessa käsityksemme hyvästä eroaa Jumalan käsityksestä. Silloin tuomitsemme Jumalan ja pidämme Häntä pahana.

Anteeksiantaminen ei merkitse, että unohtaa vääryyden. Se merkitsee, että jättää oikeuden hankkimisen ainoan täysin oikeudenmukaisen ja kaikkivaltiaan tuomarin käsiin. Hänen, joka tuomitsee myös meidät itsemme.

Kristityjen on mahdollista antaa anteeksi mitä hyvänsä, koska voimme pitää itseämme kuolleina Kristuksessa ja Hänen ylösnousemuselämänsä vaikuttaa meissä. Kun jatkuvasti tahdomme antaa kaikille anteeksi, pysymme samalla Jumalan anteeksiantamuksessa. Palataan evankeliumiin.

Uusi elämä Kristuksessa

Evankeliumin suurin salaisuus on, että elämä, joka vaikuttaa meissä uskovissa, ei ole tästä luomakunnasta. Tämä luomakunta katoaa aikanaan, mutta jos joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Hän on jo alkanut elää iankaikkista elämää. Yllä on jo mainittu muutamia tästä seuraavia etuja, sekä joitain velvollisuuksia.

Uusi elämä on ennen kaikkea elämää kuuliaisena Jumalalle. Hänelle itselleen, ei Hänen lailleen. Yritys olla kuuliainen Hänen lailleen vaatisi, että alkaisimme itse tulkita lakia. Tämä olisi Hänen tahtonsa vastaista. Hän tahtoo itse vaikuttaa meissä tahtonsa mukaista elämää.

Jeesuksen mukaan lain ensimmäinen käsky alkaa ”Kuule Israel, Herra sinun Jumalasi, Herra on yksi.” Aktiivinen verbi on kuuleminen. Meidän tulee kuunnella Herraa, mitä Hän sanoo, ja antaa Hänen sanansa vaikuttaa meissä. Hän puhuu Raamatun kautta, mutta myös sydämessämme, toisten ihmisten ja olosuhteiden kautta – tai miten ikinä tahtookin. Kun lähdemme kuuntelemaan Häntä, opimme myös tuntemaan Hänen äänensä, luotettavimmin Raamatusta.

Kuuliaisuus on vapautta. Herra ei käske tekemään sitä ja tätä. Hän asettaa linjat, joiden mukaan meidän on elettävä. Niiden sisällä saamme tehdä mitä haluamme.

Herra vaatii vain, että kunnioitamme Häntä, olemme oikeudenmukaisia ja osoitamme hyvyyttä toinen toisillemme.

Sillä on väliä, mitä päätämme tehdä elämällämme. Kaikki tekomme, kaikki valintamme, vaikuttavat siihen, keitä olemme ja millaisia meistä tulee. Viimeisellä tuomiolla Jeesus maksaa niistä meille palkan.

Pääsemme takaisin tarinan alkuun. Niin kuin me arvioimme toisia ja päätämme kohdella heitä, niin Jeesuskin tulee kohtelemaan meitä. Kuuliaisuus tässä asiassa merkitsee, että pyrimme aina uskomaan toisista parasta, puhumaan heistä ja tekemään heille hyvää sekä siunaamaan heitä ja rukoilemaan heidän puolestaan, täysin riippumatta siitä, miten he ovat kohdelleet meitä, ketään muuta tai Jeesusta.

Laulun viestin mukaan: Herran armo kohtelee meitä kuten me väärintekijöitä.  Meidät tuomitaan niin kuin me  tuomitsemme. Pidetään siis itsemme saamapuolella  🙂

14 thoughts on “Millä tuomiolla meidät tuomitaan?”

  1. Tämä oli hyvä ja valaiseva kirjoitus. Oon sitä sulatellut tässä jo jokusen viikon.

    Milloin se tuomio alkaa Jumalan huoneesta vai onko se alkanut jo?

    Oon pelännyt kauheasti sekä ihmisten että Jumalan tuomiota. Sen tähden olen vältellyt molempia. Sitten olenkin huomannut, että vanhurskaalle Jumalan tuomio on avuksi, ei koskaan tuhoksi. Se erottaa vanhan luonnon uudesta, erottaa synnin ja Jumalassa pysymisen. Sillä tavalla tuomio vapauttaa elämän ja valkeuden lisääntymään. Se näyttää, kuka todella olet, nimittäin valkeuden lapsi.

    Niin onko tämä sitä, että tuomio on alkanut jo Jumalan huoneesta? Siten, että Pyhä Henki näyttää synnin ja totuuden siitä, keitä oikeasti olemme? Vai sanota tätä ennemmin pyhitykseksi tai Jumalan kasvatukseksi ja tuomio on vasta sitten, kun tulee loppu?

    Tuo itsensä tuomitseminen on myös asia, johon on syytä kiinnittää huomiota. Minulla on ollut aina kovat vaatimukset ja jyrkät tuomiot itseäni kohtaan. Omasta mielestä ne toki on ollut ihan oikeita ja jopa kohtuullisia. Sitten olen kohdannut sydämessä Herran, joka kysyy, millä oikeudella sinä tuomitset. Etkö sinä ole palannut minun tyköni ja luopunut jumalattomasta itsenäisyydestäsi ja hallintavallasta? Ja onko sinun näkökulmasi todella niin laaja ja ymmärryksesi niin syvä, että osaat tuomita oikein?

    Sanoin, että itseänihän minä vain tuomitsen, ei kai siinä ole mitään väärää? Hän sanoi, että jos todella haluat olla minulle mieleen ja vaeltaa minun teitäni, sinä et tuomitse, et aseta vaatimuksia etkä yritä kasvattaa itse itseäsi. Minä olen Isä ja minä kasvatan lapseni. Minä olen Jumala ja minä olen tuomari. Minä huolehdin hallitsemisesta ja tuomitsemista, mihin kumpaankaan sinulla ei ole edellytyksiä, koska et ole tarkoitettu sellaiseen. Elä sinä vain minun lapsenani.

    Toisekseen ei ole semmoista asiaa kuin ”vain” itsensä tuomitseminen, kyllä se armottomuus itseä kohtaan heijastuu aina myös toisiin ihmisiin.

    Mutta kuinkas sitten, kun Paavali kirjoitti, että pyhät tulevat tuomitsemaan maailman?

  2. Kun luet asiayhteyden tuosta kohdasta, jossa sanotaan tuomion jo alkaneen Jumalan huoneesta (1. Pt 4:17) huomaat, että kyse on juurikin tuosta: Pietari toteaa, ettei pidä ihmetellä saati surra sitä, että kokee syyttä tuomiota, sillä se on osallisuutta Kristuksen kärsimyksiin – juuri tuota puhdistamista, mistä puhuit. Samasta asiasta puhuu esim. Hepr 12:4-11.

    Mitä tulee siihen, että me tuomitsemme itseämme, niin selitänpä, mikä siinä on väärää. Jeesus on Jumalan valtakunnan kuningas, mikä merkitsee, että Hänelle on annettu oikeus tuomita alamaisiaan. Jos me alamme hoitaa kuninkaan hommia, sitä kutsutaan kapinoinniksi.

    Mitä tulee Paavalin mainintaan, että pyhät tulevat tuomitsemaan (1. Kor 6:2) niin tälle ilmeisesti rinnakkaiskohta on Juudan kirjeen jakeet 14-15, jotka lainaavat suoraan apokryfistä Eenokin kirjaa. (Monet varhaiset kristityt ilmeisesti pitivät häntä aitona profeettana ja kirjaan onkin viitattu Uudessa Testamentissa satakunta kertaa. Tämä osa tekstistä on vuoden 300 eKr. kieppeiltä.) Tässä on kyse siitä, että Jeesuksen palatessa tuomitsemaan kaikki, pyhät ovat Hänen kanssaan. Tästä on kyse myös mm. Ilm 19:14.

    Kristinuskon näkökulmasta me olemme pyhiä, kun olemme Kristuksessa. Koska olemme Hänessä Hänen tullessaan tuomitsemaan, me olemme Hänen mukanaan tuomitsemassa.

  3. Niin, niin! 🙂

    Puhuihan monet VT:n profeetatkin siitä, että kun Jumalan valtakunta tulee, Herra puhdistaa kansansa. Jesajasta luin just, että Hän ”huuhtoo Jerusalemista sen verenviat tuomion ja puhdistuksen hengellä” ja että Daavidin valtakunta perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella. Malakiassa puhuttiin siitä liiton enkelistä, joka on niinkuin kultasepän tuli ja pesijäin saippua.

    Mitä kirjoitit siitä, että tuomiovallan ottaminen itselleen on kapinaa Kuningasta vastaan, niin se on justiinsa niin. Samoin kaikenlainen itsensä halveksuminen, väheksyminen ja arvostelu on Jumalan kunnian loukkaamista. Hänen lapset on hänen sydämestä syntyneitä, niin arvokkaita että hän antaa kaikkensa meidän tähden…

    MUTTA tuomitsemisesta, olen miettinyt sitä niin paljon enkä löytäny mitään selvyyttä asiaan! Jeesus sanoi, että älkää tuomitko ja millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan. Paavali kirjoitti, että kuka sinä luulet olevasi, joka toisia tuomitset ja itse teet samoja tekoja. Mutta kuitenkin Raamatussa myös tuomitaan paljon! Ja tämä on se ristiriita, mitä en käsitä.

    Minusta vaikuttaa, että monet kristityt kokee ikään kuin velvollisuudekseen tuomita esim. homoseksuaalisissa suhteissa eläviä, itämaisia juttuja harrastavia, avoliitossa eläviä jne. Koetaan, että on meidän asia pitää esillä totuuden sanaa pimeyden maailmassa. Nyt kun on nämä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset paljon esillä, niin kyllähän monet kristityt pitää tätä semmoisena taistelutilanteena. Pitää niinkuin taistella sen puolesta, mikä oikeaksi uskotaan, kun koetaan, että yhteiskunnan ja ihmisten arvot on menossa yhä kauemmas ja kauemmas Jumalan sanasta.

    Ja kyllähän se on Raamatun valossa ihan perusteltua. Paavali kirjoitti tosi paljon siitä, mitä asioita Jeesuksen seuraajan elämässä ei saa olla, ja aika jyrkkään sävyyn. Hän kehotti jättämään seurakunnan ulkopuolelle semmoset ihmiset, jotka vaeltaa synnissä. Roomalaiskirjeessä Paavali kirjotti:

    Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja. (Room.2:1)

    Kun Paavali just sitä ennen on kirjoittanut pitkän ja synkänsävyisen kuvauksen siitä, millaisia jumalattomat ihmiset ovat. Hän kirjoittaa, että he ovat ”täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta (…)”

    Eikö TUO sitten ole tuomitsemista, että kirjoittaa tuolla lailla toisista ihmisistä? 😀 Ihmettelen joka kerta, kun luen tuota ja sitten kirje jatkuu, että sentähden älkää kuvitelkokaan voivanne ketään tuomita. ???

    1. Ei. Se, mitä Paavali kirjoittaa siinä edellä on kuvaus… eikä edes kenestäkään ihmisestä, vaan yleisestä inhimillisestä asiaintilasta. Sanopa yksikin jumalaton, jonka hän nimeää?

      Paavalin pointti on nimenomaan se, että se, joka tuomitsee muita, on itse samanlainen kuin tuonkaltaiset ihmiset. Pointti on: älkää tuomitko, jos tuomitsette jonkun tuollaisten asioiden perusteella (mihin teillä voi olla kiusausta jos vaikkapa olette juutalaisua ja tunnette Jumalan lain), olette itse samanlaisia.

  4. Jaahas. Tuo on asiantilan toteamista. Mitä sitten on tuomitseminen?

    Jos mä julistaisin ympäriinsä, että ei-uskovat ihmiset on vailla ymmärrystä, luotettavuutta ja laupeutta, täynnänsä pahuutta, petosta ja murhaa ja Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin niin eikö se olisi tekopyhää uskonnollista tuomitsemista? Ikään kuin itselläni ei olis mitään syntiä niin, että on varaa tuomita toisia.

    Kyllähän Paavali tuossa viittaa, jos nyt ei tiettyihin ihmisiin, niin ihmisjoukkoon. Hän ei puhu ”meistä” vaan ”heistä”: niistä muista, toisista, pahoista ihmisistä. Onks semmonen ok, että ihminen erottelee hyvät ihmiset ja pahat ihmiset?

    Monessa muussakin kohden Paavali kirjoitti tosi jyrkkään sävyyn ihmisistä, joiden sydän ei ole oikea Herran edessä. Esim. kirjeessä Titukselle, sen jälkeen kun hän ensin ”totesi asiantilan” mitä kreetalaisiin tulee, eli että he on petoja, pettureita, ahneita, ilkeitä ja laiskoja:

    ”Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen. He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät, sillä he ovat inhottavia ja tottelemattomia ja kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia.” (Tiit.1)

    Pietari kirjoitti valheenopettajista, että ”heidän tuomionsa valvoo eikä heidän perikatonsa torku” ja että ”he ovat kirouksen lapsia”. (2.Piet.2) Eikö tämä ole kadotustuomion julistamista? Vaikka Jeesus sanoi, että älkää kadotustuomiota julistako, ettei teille kadotustuomiota julistettaisi.

    En tarkoita inttää vaan haluaisin oikeasti löytää ymmärryksen tässä asiassa. Minua suoranaisesti pelottaa se, kuinka jyrkkiä tuomioita osa uskovista uskaltaa julistaa. Ihmettelen, eikö he ollenkaan pelkää Jumalaa ja sitä, että tulee päivä, jolloin jokainen vastaa sanomisistaan. Mutta samalla mietin, olenko itse vain niin nykyajan kyllästämä, että sen takia vieroksun kaikenlaista … asiain tilan toteamista. Onko sittenkin oikein arvostella ihmisten elämäntapoja, jyrkästi tuomita synnissä elävät, julistaa Jumalan vihaa ja tuomion päivää? Niinhän apostolitkin teki, ja Jeesus itse vasta suoraan puhuikin, samoin VT:n profeetat Jumalan puolesta.

    Onhan totta, että ajan henki on semmoinen, että jokainen ihminen itse päättää oman totuutensa ja sen, mikä on oikein. Mut aina, kun näen ihmisiä, jotka on murtuneita sen tähden, että seurakunnalla ei oo ollu tarjota heidän syntiinsä ja sairauteensa parannusta ja rakkautta vaan kylmää tuomiota, ajattelen, että tässä on jotain pahasti pielessä.

    Niin, mitä tuomitseminen sitten on ja mitä se ei ole?

    1. Ei se ole tuomitsemista, vaan lain lukemista. Samanlaista olisi sanoa: ”petturit, ahneet, pedot ja laiskurit ovat Jumalalle mieleen” – vain sillä erotuksella, ettei se olisi totta.

      Kysymys on siitä, mitä sillä tiedolla tekee. Tuomitsemista olisi sanoa: ”Olet pelkuri, joudut siis helvettiin.” Tämä ei kuitenkaan pidä näin suoraviivaisesti paikkaansa. Jos pitäisi, Pietarista alkaen kukaan ei pelastuisi. Sen sijaan voi sanoa: ”Jumala ei tahdo, että olet tuollainen pelkuri, ja Hän auttaa sinua voittamaan pelkosi, jos vain tahdot. Mutta varo, jos torjut Hänen armonsa.”

      Synnistä puhuessa on muistaa Paavalin pointti tuossa Roomalaiskirjeen alussa – me olemme itsekin syyllisiä siihen, mistä toisia syytämme. Vailla ymmärrystä, luotettavuutta ja laupeutta jne. Siksi on tyhmää sanoa, että ”uskosta osattomat” olisivat sellaisia, sillä vailla Jumalan pyhittävää työtä olemme aivan samanlaisia, eikä Hänen työnsä meissä lopu tässä maailmassa.

      1. Niin… ei kai siinä sitten ole sellaista suoraviivaista vastausta muuta kuin että jokaisen on tutkittava omaa sydäntään, jos puuttuu toisten synteihin.

        Minusta vaan tuntuu, että vaikka ei suoranaisesti kadotustuomioita julistettaisi, kovasanainen lain julistaminenkin on omiaan työntämään ihmisiä etäälle Jumalan rakkaudesta ja seurakunnan yhteydestä. Jos se on sellaista vikojen osoittamista ylhtäältäpäin eikä rinnalle asettumista, parannuksenteon vaatimista ennemmin kuin siinä tukemista. Sillon se on omiaan johtamaan ihmisiä harhaan: omavoimaisuuteen, häpeään ja kääntymiseen poispäin Jumalasta ja ihmisistä.

        Siksi on vaikea käsittää, miksi apostolit omalla toiminnallaan ja sanomisillaan antoi esimerkkiä siitä, että on ok puhua kovin sanoin ihmisten vioista ja synneistä. Mutta on toki totta, että ihmiset ja tilanteet on erilaisia ja joissain tilanteissa varmaan tarvitaankin jonkinlaista ”herättelyä” ja suoraa puhetta, jotta ihminen ymmärtää, että on oikeasti menossa väärään suuntaan ja pitää kääntyä tai käy huonosti.

        Apostolit kuitenkin antoi kaikkensa voidakseen julistaa armon evankeliumia kaikille ihmisille, ja tähdensi, että se kuuluu kaikille… ja kärsi ja tapettiin sen tähden. Jeesuskin lateli tosi jyrkkiä lausumia joistakin ihmisistä: ”te valkoisiksi kalkitut haudat!” ”te olette isästä perkeleestä”. Kumminki hän kuoli kaikkien puolesta. Kai ne kovat sanatkin sitten on oikeassa tilanteessa rakkautta.

        1. Niin. Me voimme joskus olla hyvinkin ankaria, niin sanoissamme kuin teoissammekin, mutta kuten sanotaan: kun kaikki on sanottu ja tehty, on enemmän sanottu kuin tehty.

  5. Ja se vielä, että tuomarina toimimisen piti olennaisesti kuulua Messiaan hallintoon.

    ”Sillä sortajalle tulee loppu, hävitys lakkaa, ja polkija on maasta poissa; ja valtaistuin vahvistetaan laupeudella, ja sillä istuu vakaasti Daavidin majassa tuomari, joka harrastaa oikeutta ja vanhurskautta ahkeroitsee.” (Jes. 16)

    ”Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille; suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä.” (Jes.11)

    Jos nyt Jumalan valtakunta on sisällisesti meissä ja meidän keskellä, niin on totta tänä päivänä, että Daavidin valtaistuimella istuu tuomari, joka ”jakaa oikein oikeutta maan nöyrille.” Sillon on ihan ymmärrettävää, että Hän antaisi tuomioitaan julki puhuttavaksi seurakuntansa kautta…

    1. Hän on jo jakanut tuomioitaan historiassa – esimerkiksi Jerusalemille 70 jKr. profeettojen ja marttyyrien verestä.

      Ja odotapas viimeistä tuomiota…

      1. Minusta on hämmentävää, että Jumala kosti profeettojen ja marttyyrien veren Jerusalemille, vaikka hän lupasi Jesajan kautta, että ei enää Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen vihastuisi kansaansa:

        ”Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi. Sillä tämä on minulle, niinkuin olivat Nooan vedet: niinkuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele.” Jes. 54:8-9

        Kuitenki Jerusalem kärsi vielä uudestaan karmean tuhon ja ketä jäi siitä jäljelle, vietiin pois.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.