Salme Blomster on esittänyt Ristin voitto -verkkolehdessä leikkimielisen testin, jolla voi kokeilla miten hyvin on juurtunut Kristukseen. Ehdottomasti lukemisen arvoinen. Tavalliseen tapaani suhtaudun kuitenkin siihenkin suolan kera.
Testi on ymmärrettävä kirjoittajan omana BS-detektorina, eli usual suspects -listana asioista, jotka usein liittyvät harhaoppeihin. Blomsterin teesi on, että kaikkiin kysymyksiin pitäisi vastata kieltävästi. Hän ei kuitenkaan määrittele oikeaa oppia, joten asetan sen kyseenalaiseksi. Omasta puolestani väitän, että kristinuskon totuuden mustavalkoinen rajanveto menee jossain muualla, ja moniin näihin kysymyksiin – sellaisina kuin ne on tässä muotoiltu – voi perustellusti vastata toisinkin tai toisella perusteella kuin hän.
(On oireellista, ettei Blomster kehota testaamaan uskoaan esimerkiksi sen osalta, uskooko Jeesuksen olevan Jumalan inkarnoitunut Poika, joka on kuollut, ylösnoussut, astunut ylös taivaaseen, palaa takaisin ja tulee Isän oikealta puolelta tuomitsemaan kaikki ihmiset heidän tekojensa mukaan… Tai edes uskooko Isän Jumalan olevan kaikkivaltias ja taivaan ja maan transkendentti luoja – ja nämä sentään kuuluvat kristillisen oikeaoppisuuden määritelmään. Mutta testi onkin leikkimielinen.)
Joten, katsotaan kuinka harhaoppinen minä olen Blomsterin kirjoissa, ja miksi.
”1) Raamattu on aikansa elänyt. Tälle päivälle tarvitaan modernimpi näkökulma. Kyllä vai ei?”
Ei ja kyllä. Raamattu ei ole elänyt aikaansa. Ja tälle päivälle tarvitaan modernimpi näkökulma. Totuus ei ole muuttunut mihinkään, mutta jos meidän on ensin asetuttava jonkun toisen näkökulmaan nähdäksemme sen, jokseenkin määritelmällisesti me joko emme näe sitä itse tai se ei ole meille itsellemme merkittävä. Tämä onkin koko kristillisen julistuksen ja opetuksen keskeinen kysymys: miten me voimme puhua samasta muuttumattomasta todellisuudesta kuin Raamattu yhtä totuudenmukaisesti kuin se, mutta tavalla, joka tulee ymmärretyksi?
”2) Jumala on yllätyksellinen. Hän voi muuttaa täysin toimintatapojaan ja saada ihmiset vaikka röhkimään sikojen lailla. Kyllä vai ei?”
Jos vaihtoehtona on tuon looginen negaatio, eli että Jumala on mekanistisesti ennalta-arvattava, niin tähän on vastattava myöntävästi. Toinen ongelma Blomsterin teologiassa on, että hän pyrkii rajoittamaan Jumalan suvereniteettia ja kaikkivaltiutta. Hänhän sanoo kategorisesti, että Jumala ei voi tehdä jotain, mikä klassisen kristillisen teologian valossa on hyvin ongelmallinen väite. Ilmeisesti Blomster kuitenkin haluaa sanoa, että Jumala ei ole aiemmin toiminut kuvaamallaan tavalla. Tämäkin väite on ongelmallinen, jo Raamatun valossa, sanoohan sananparsi: ”Onko Saulkin profeetta?” Tämä viittaa nimenomaan siihen, että Saul päätyi hurmokselliseen tilaan, joka usein liitettiin profeettoihin. Siihen sananparsi ei ota kantaa, oliko tämä hyvä vai huono asia, sillä sitä käytettiin kahdessa hyvin erilaisessa tilanteessa. Ilmeistä kuitenkin oli, että sentyyppinen hurmoksellisuus, jota Blomster väittää ”uudeksi”, yhdistettiin Jumalan Henkeen jo ennen Daavidin aikaa.
”3) Itämaisissa opeissa on paljon hyvää. Voimme olla mukana esimerkiksi mindfulnessissa, enneagrammissa ja joogassa, kun emme ajattele niitten alkuperää. Kyllä vai ei?”
Ei ja kyllä. Me voimme olla niissä mukana, kunhan muistamme niiden alkuperän.
Tässä kuultaa taustalla kristinuskon ja muiden uskontojen polaarinen asemointi – kristinusko halutaan esittää niistä kaikista täysin erillisenä, pyhänä, johon mikään muu niistä ei saa vaikuttaa. Ongelma on, että tämä asettaa kristinuskon tiettyllä tapaa samalle tasolle muiden kanssa, vertailukelpoiseksi. Raamatun mukaan kristinuskon suhde muihin on ylittävä. Sen pyhyys ei nouse siitä, että se on erillinen muista, vaan siitä, että se on lähtöisin Jumalasta. Kristinuskon pyhyys on tarttuvaa.
Näiden kahden pyhyysajattelun eron voi ymmärtää Vanhan liiton käsittein seuraavasti. Polaarisessa ajattelussa epäpyhä saastuttaa pyhän, ja siksi sitä ei saa sekoittaa pyhään. Kristillisessä ajattelussa lähtökohta on kuitenkin enemmän kuin tavallinen pyhä – ”korkeasti pyhä”, eli asia (esim. alttari) joka tekee pyhäksi sen, mikä siihen koskee. Se siis levittää pyhyyttä. On selvää, että kaikkein pyhimpiä asioita (kuten liiton arkki) ei edes teoriassa olisi voinut tehdä epäpyhiksi, vaikka olisi tehnyt mitä.
Kristillinen ajattelu lähtee siitä, että Jumala elää meidän sydämessämme ja puhuu meille omantuntomme kautta. Kaikki, mitä voimme tehdä puhtaalla omallatunnolla on siis sallittua. Edelleen, kaikki, mitä on olemassa – mukaanlukien mindfulness – on olemassa hyvän Jumalan tuottamana tai sallimana. (Väittää muuta on kieltää Jumalan olevan suvereeni ja kaikkivaltias.) Niinpä mindfulnessin varsinainen alkuperä on Herra. Kuten kaiken muunkin itämaisen opin. Niinpä niistä kaikesta voi – ja tulee – kiittää Herraa (ellei sitten joku voi argumentoida, että ne ovat *väistämättä* vahingollisia).
Tähän siis pätevät periaatteet: ”kaikki on sallittua, vaikka ei olisikaan rakentavaa” ”Syökää mitä haluatte, kunhan kiitätte ja kunnioitatte Jumalaa”. Ja viime kädessä: Jos Herra antaa jollekulle puhtaan omantunnon tehdä näitä asioita, kun hän kiittää niistä Häntä, joka on niiden lähde, niin keitä me olemme valittamaan?
”4) Oikea usko tuo aina siunauksen vaurauden muodossa. Kyllä vai ei?”
Kyllä. Jumala tahtoo antaa omilleen hyvää, ja vauraus (kontra köyhyys) on hyvä asia. Ilmeinen tosiseikka on, että maailma ei aina toimi tavala, jolla Jumalan päänäärät toteutuisivat, joten Hän on asettanut Suuren Tilinteon Päivän (jota myös tuomiopäiväksi kutsutaan), jolloin Hän maksaa palkan itsekullekin heidän tekojensa mukaan – ja viime kädessä uskokin näkyy teoissa.
Fiksut huolehtivat siitä, että ovat tuona päivänä saamapuolella. Se voi tarkoittaa, että ennen sitä käy pahastikin tappiolla.
”5) Uskova saa aivan kaiken haluamansa, kunhan ei epäile ja horju uskossaan. Kyllä vai ei?”
<sarkasmi>Aivan varmasti. Kuten minun kolmivuotias lapsenikin.</sarkasmi>
Sen sijaan kannattaa muistaa, että Jeesus opetti Jumalan valtakunnan olevan lasten kaltaisten, että anova saa ja että väärämielinen tuomarikin antoi sinnikkäästi pyytävälle leskelle oikeutta. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että meillä olisi usein paljon oppimista kolmivuotiaiden lasten neuvottelutaktiikoista, jotka rakentuvat pitkälti sen tiedostamattoman uskon varaan, että tuo rakastaa minua ja tahtoo auttaa ja antaa minulle, ja minähän sinnikkäästi pyydän sitä.
Toisin sanoen, kolmivuotias lapsikin tietää, että on paljon paremmat mahdollisuudet saada haluamansa, kunhan sinnikkäästi luottaa isäänsä ja pitää tiukan kannan sen suhteenm mitä haluaa.
”6) Sairaus on aina synnin seuraus. Kyllä vai ei?”
Kyllä ja ei. Eräässä mielessä kaikki sauraus on seurausta siitä, että olemme syntisiä.
Toisaalta Blomster hakenee henkilökohtaisempaa vastuuta. Jeesukselta kysyttiin, oliko mies syntynyt sokeana oman vai vanhempiensa synnin vuoksi, ja Hän vastasi tarjoamalla kolmanne vaihtoehdon – Jumalan kunniaksi.
Käytännön kysymys kuuluu, miten meidän pitäisi suhtautua sairauteen – niin omaan kuin muidenkin. Tälläkin kohden on syytä muistaa, että kaikki tapahtuu hyvän Jumalan tahdosta tai sallimuksesta, joten oikea reaktio on kiitollisuus nykytilasta. Se ei tarkoita, että siihen pitäisi olla tyytyväinen, vaan sitä voi pyrkiä muuttamaan.
”7) Meillä on valta Kristuksessa, ja siksi voimme käskeä Pyhää Henkeäkin toimimaan pyytämällämme tavalla. Kyllä vai ei?”
Ei ja kyllä… Pyhä Henki on Herra, mistä seuraa, että meillä ei ole valtaa Pyhän Hengen yli. Ajatuskin on naurettava. Meillä kuitenkin on valta Kristuksessa, osapuilleen kaiken muun yli. Toisaalta koska meillä on valta Kristuksessa vain ja ainoastaan kun elämme Pyhän Hengen tuottamassa kuuliaisuudessa, on loogisesti mahdotonta, että alkaisimme Pyhän Hengen johtaminan käskeä Pyhää Henkeä toimimaan tavalla, jolla Pyhä Henki ei jo valmiiksi tahdo Itse toimia. Toisaalta on mahdollista, että Hän syystä tai toisesta haluaa meidän ”käskevän” itseään.
(Palatakseni esimerkkiin kolmivuotiaasta, minulla on lapsi, joka on ajoittain kova käskemään minua. Joskus hän jopa saa haluamansa. Joskus pitää jopa yllyttää häntä vaatimaan jotain, kun on niin kiva kantaa häntä reppuselässä… Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän koskaan todella kuvittelisi olevansa herra talossa.)
”8) Synti on vanhanaikainen sana, ja sen käyttö ahdistaa ihmisiä. Siksi siitä on luovuttava. Kyllä vai ei?”
Ei. Jos synnistä puhuminen ahdistaa ihmisiä, on muutettava tapaa, jolla siitä puhutaan. Miten on mahdollista, että julistus, joka keskittyy elämään Kristuksessa, siis vapaana synnistä ahdistaa ihmisiä?
”9) Uusia suuntauksia arvioivat ovat uskonnollisia ja vastustavat Pyhän Hengen toimintaa. Kyllä vai ei?”
Joskus. Ajatelkaa nyt esimerkiksi fariseuksia, jotka asettuivat vastustamaan sitä, että Jeesus on luvattu messias. Pyhän Hengen toiminnan vastustamista tyylipuhtaimmillaan. Eikä ole syytä ajatella, että kerta olisi ollut viimeinen. Toisaalta kaikki uudet suuntaukset eivät ole Pyhästä Hengestä, joten kaikki uuden vastustaminenkaan ei ole Pyhän Hengen toimintaa.
Käytännön kysymys on: saako/pitääkö uusia suuntauksia arvioida? Raamatun valossa vastaus on jokseenkin itsestäänselvä: ”Kyllä.” Se ei mitenkään korreloi siihen, miten ”uskonnollinen” arvioija on.
”10) Ripittäytyminen, katumus ja synninpäästö ovat vanhanaikaista jumalanpalvelusta. Kyllä vai ei?”
Kyllä. Aadamista alkaen.
Mitä vikaa vanhanaikaisessa on? Ei ole nähtävissä, että näitä voitaisiin korvata jollain, sen enempää kuin on nähtävissä korviketta vanhalle kunnon hengittämiselle.
”11) Voidellun julistajan tunnistaa ihmeistä ja merkeistä. Kyllä vai ei?”
Riippuu sanan ”voitelu” määritelmästä. Jos sitä käytetään sanan nykyisessä merkityksessä, niin vaihtoehtoinen tuntomerkki voisi olla myös retorinen osaaminen.
Jos sanaa käytetään samassa mielessä kuin UT:ssa, jossa se merkitsee osallisuutta Pyhästä Hengestä, niin ei – ihmeitä ja merkkejä voi tehdä muutenkin, jopa Jeesuksen nimessä.
”12) Enemmistö ei voi olla väärässä. Missä hallit täyttyvät kansasta, siellä Jeesuskin viihtyy. Kyllä vai ei?”
<sarkasmi>Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä. Syödään &#%kaa.</sarkasmi>
Toisaalta, jos kysymys on: ”Viihtyykö Jeesus siellä, missä hallit täyttyvät kansasta?” niin vastaus on ”kyllä”. Hän viihty ihmisten parissa, tuo publikaanien ja syntisten ystävä. Toinen asia sitten, annetaanko Hänelle tilaa siellä.
Edelleen, jos halutaan keskustella siitä, mikä on väkijoukkojen ja Jeesuksen suhde, niin voidaan lähinnä kysyä, että jos ketään ei kiinnosta, onko Jeesus paikalla? Väkeä voi olla koolla monestakin syystä, mutta Jeesus on syy, joka kokoaa väkeä. Ellei väkeä kokoonnu, herää kysymys, julistetaanko Jeesusta silloinkaan, vaiko vain luullaan, että tehdään niin.
”13) Suuret profeetat tunnistaa siitä, että he käyvät taivaassa yhtä usein kuin me naapurissa. Kyllä vai ei?”
En tiedä onko profeettojen kokoja erityisen mielekästä vertailla, mutta Vuorisaarnan mukaan profeettoja kannattaisi arvioida pikemminkin sen perusteella, miten tiukasti he pitävät kiinni Jumalan laista, niin opetuksessa kuin elämässäänkin.
”14) Kannattaa kiinnittyä armoitettuun puhujaan ja seurata häntä kaikkialle, jotta pysyy totuudessa. Kyllä vai ei?”
Ei. Vaikka kyseinen henkilö olisi Hän, joka on ristiinnaulittu, kuollut ja haudattu, astunut alas tuonelaan, noussut kolmantena päivänä kuolleista ja astunut ylös taivaaseen ja istuu nyt Isän oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, voi silti eksyä totuudesta. Kuten muuan Juudas.
”15) Kärsimykset ovat Jumalan antamia rangaistuksia. Kyllä vai ei?”
Toisinaan. Ks. kysymkset 4 ja 6.
”16) Ei kukaan voi tunnistaa totuutta. Sen näkee jo siitä, miten eri mieltä uskovatkin ovat keskenään. Kyllä vai ei?”
Ei, mutta perusteluni on melko varmasti eri kuin Blomsterilla. On loogisesti mahdollista todistaa, että on asioita, jotka ovat totta, ja että me tiedämme ne ja tiedämme tietomme olevan totta. Esimerkiksi, että on olemassa jotain ja me voimme tietää, että jotain todella on olemassa. Näin tiedettävien asioiden joukko jää kovin pieneksi, koska ei ole mahdotonta, että koko kaikkeus muistoineen putkahti olemattomuudesta viisi minuuttia sitten. Me emme tiedä emmekä voi tietää, että näin ei ole tapahtunut.
Sen sijaan siitä, että uskovat ovat eri mieltä asioista, ei voi päätellä yhtään mitään.
”17) Pyhän Hengen voitelun ja läsnäolon tunnistaa puhujan äänen voimakkuudesta. Kyllä vai ei?”
Ei. Näiden välillä ei ole mitään korrelaatiota, vaikka eräs kausaalinen suhde onkin: Pyhä Henki vaikuttaa ihmisessä perinpohjaisesti. Jos Pyhä Henki innostaa, on innostunut, mistä luonnollisesti tuppaa seuraamaan kovempi ääni. Toisaalta Pyhä Henki voi vaikuttaa myös monella muulla tavalla, joten kovan äänen puutteesta ei voida päätellä, ettei Pyhä Henki olisi vaikuttamassa. Edelleen, ääni voi olla kova monesta muustakin syystä, joten kovasta äänestä ei voida päätellä, että Pyhä Henki olisi sitä vaikuttamassa.
”18) Jumalan pyhyys täyttää ihmiset sitä varmemmin, mitä enemmän he laulavat samaa ylistyslaulua yhä uudelleen. Kyllä vai ei?”
Ei. Jumalan pyhyys asuu meissä jo Pyhän Hengen muodossa. Arkinen kysymys on pikemminkin se, miten voimme kokonaisvaltaisemmin elää sitä todeksi, niin todellakin suosittelisin erään ylistyslaulun jatkuvaa mietiskelyä: Psalmi 119.
”19) Jeesuksesta ei tarvitse alvariinsa puhua. Riittää, kun Pyhä Henki on kanssamme. Kyllä vai ei?”
Kyllä. Tällä kohden Blomster muuten osoittaa oman epäjohdonmukaisuutensa, sillä tämä on vasta toinen kohta koko kysymysluettelossa, jossa hän mainitsee Jeesuksen – eikä edellisessäkään Jeesus ollut varsinainen aihe… Mitä taas tulee kristinuskon olemukseen, niin kristinuskon ytimessä on, että Pyhä Henki on jatkuvasti kanssamme. Jos näin lakkaisi olemasta edes silmänräpäykseksi, kristinuskoa ei olisi olemassa.
Teroitettakoon: Meidän näkökulmastamme katsottuna kristinusko on yhtä kuin Pyhä Henki. Historiallisesti ja loogisesti me saimme Pyhän Hengen Jeesuksen sovitustyön ansiosta ja kun käännyimme Jumalan puoleen, tulimme otetuiksi Hänen kansaansa, jolle Hän oli antanut lupauksen Pyhästä Hengestä. Mutta ilman Pyhää Henkeä olisimme vielä heikommassa asemassa kuin juutalaiset, joilla on sentään se etu, että he pyrkivät olemaan kuuliaisia Herralle.
Ainoankaan koskaan eläneen yksittäisen ihmisen näkökulmasta kristinuskoa ei ole ollut ilman Pyhää Henkeä. Vain Pyhässä Hengessä meillä on yhteys Herraan. Jeesus on tänäänkin kanssamme vain Pyhän Hengen kautta. Isä ja Hän asuvat meissä Pyhän Hengen kautta. Ilman Pyhää Henkeä meillä ei ole Poikaa, eikä myöskään Isää.
Jumala on tehnyt paljon ja kaikenlaista, ja kaikki siitä ei suoranaisesti liity Poikaan. Mutta ilman Pyhää Henkeä meillä ei olisi mitään.
”20) Ihmisille kannattaa puhua siitä, mistä he haluavat kuulla, kuten rakkaudesta, ilosta, menestyksestä, ihmeistä ja muista hyvistä asioista. Nykyajan profeetan tulee tukea, kannustaa ja lohduttaa. Vanhan testamentin ajat ovat olleet ja menneet ja haudanneet tulevasta tuomiosta varoittavat mukanaan. Kyllä vai ei?”
Ei. Jos kyse on siitä, mitä profeetan on puhuttava ihmisille, niin tällainen utilitaristinen päättely ei ole sallittua. Ratkaisevaa ei ole se, mitä ihmiset haluavat kuulla, eikä sekään, mitä heidän tarvitsee kuulla. Ratkaisevaa on se, mitä Herra lähettää profeetan sanomaan. Tästä voidaan puhua vain yleisellä tasolla, ja todeta, että sen enempää ihmiset kuin Jumalakaan eivät ole suuremmin muuttuneet aikain saatossa. Profeetat edelleen kutsuvat ihmisiä elämään Herran tahdon mukaan, käyttäen SEKÄ keppiä (tuomio) ETTÄ porkkanaa (tuki, kannustus, lohdutus) siten kuin Herra itsekutakin yksittäistä profeettaa ohjaa tekemään. He ovat vastuussa Herralle vain siitä, että tekevät, mitä Hän tahtoo heidän tekevän.
”21) Kerran pelastettu, aina pelastettu: ei ole niin väliä, jos kristitty lankeaa aina silloin tällöin, sillä onhan meillä armo! Kyllä vai ei?”
Kyllä ja ei. Kristityn lankeaminen ei ole ongelma, jos hän tarttuu armoon ja tekee parannuksen. Tämä tarkoittaa osaltaan synnistä luopumista. Ja niin kauan kuin kristitty ei halua tehdä syntiä, hän elää armossa, lankesipa siihen kuinka monta kertaa hyvänsä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että syntiin lankeaminen olisi sallittua, suotavaa saatikka hyvä asia – se on paha asia, ja sillä on luonnostaan aina negatiivisia seurauksia.
Toisaalta varmuus siitä, että saa syntinsä anteeksi ei ole lupa tehdä syntiä. Kristuksen uhri – tai mikään muukaan uhri – ei sovita syntiä, jota ei halua saada anteeksi, koska pitää sitä oikeana. Niinpä ihminen, joka on kertaalleen saanut kaikki syntinsä anteeksi, voi menettää anteeksiannon, jos päättää mieluummin pitää kiinni synnistään kuin Jumalasta, ja toisaalta taas myöhemmin saada anteeksi, jos katuu syntiään.
Yhteenveto:
Noin 7 EI ja 4 KYLLÄ. Saatan olla uskossa.
Salme Blomster esittää hyviä kysymyksiä, joiden avulla voi pohtia omia käsityksiään uskosta. Kysymykset ovat kuitenkin pikemminkin retorisia argumentteja tietyntyyppisiä ongelmia vastaan, kuin ohjenuora sen suhteen, mikä on oikein ja arvollista.
No, omasta puolestasni tunnustan Blomsterin olevan oikeassa siinä, että minun kannattaisi puhaltaa pölyt pois Raamatustani ja tutkia, mitä siellä oikeastaan lukeekaan.
Minkäslaisia tuloksia te muut saitte?