Linkki: seurakuntavirat

Olen aiemmin kirjoittanut nykyajan profeetoista osana seurakuntavirkoja, ja asiaan liittyen tämä Moshe Zewin artikkeli seurakuntaviroista on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Hienoa tekstiä – olkoonkin, että olen eri mieltä suunnilleen kaikesta, mitä siinä sanotaan apostoleista ja profeetoista. Tärkeimpiä kommenttejani:

1) Apostolit, profeetat ja pasuunat

Ymmärtääkseni apostolit ja profeetat ovat hyvin läheisiä käsitteitä. Perustan tämän käsityksen lähinnä kahteen seikkaan: sanojen merkitykseen alkuperäisessä kontekstissaan ja Didakheen, eli ensimmäiseltä vuosisadalta peräisin olevaan dokumenttiin nimeltä ”kahdentoista (apostolin) opetus”, jossa niiden välille piirretty viiva on hyvin heikko.

Alkuperäisessä kontekstissa juuri sana ”profeetta” merkitsi jonkun ”valtuutettua edustajaa”, kun taas tuossa tekstissä tämä tehtävä liitetään nimenomaan apostoliin. Apostoli taas on ”lähettiläs, airut”. Tyypillisesti airut lähetettiin joukon edeltä kertomaan, että kuningas on tulossa, ja hänen tuloonsa on syytä valmistautua. Airuen varusteisiin kuului trumpetti (vinkiksi Ilmestyskirjan lukijoille: trumpetti, pasuuna, shofar jne ovat sama asia. – soittimet eivät olleet vielä eriytyneet).

Sanaan trumpetti liittyy pari mielenkiintoista etymologiaa. Se on ilmeisesti frankkilaista juurta, viittaa sarveen ja triumfiin, eli voittosaattoon – trumpettiin puhallettiinkin merkkinä nimenomaan voittoisan kuninkaan tulosta. Tähän ranskalaiseen kantaan perustuu englannin valttia (korttipelit) tarkoittava sana trump. Toisaalta ranskan sana tromper on samaa kantaa, ja tarkoittaa petosta, erehdystä tai harhauttamista. Joskus keskiaikana kun oli liikkeellä vääriä airuita, jotka puhalsivat omaan torveensa ja käyttivät ihmisten herkkäuskoisuutta hyväkseen.

Tästä saadaankin jo jonkinlainen käsitys siitä, mitä ovat väärät apostolit (tai profeetat) samoin kuin mitä ovat oikeat: Oikeat julistavat Kuningas Jeesuksen tuloa.

Profeetta taas on sananmukaisesti Jumalan valtuutettu edustaja, Jumalan puolestapuhuja. Koska Pyhä Henki on läsnä koko seurakunnassa ja jokaisessa kristityssä, on vähäisin Jumalan valtakunnassa suurempi, kuin suurin vanhan liiton profeetoista, Johannes Kastaja. Uudessa liitossa on silti myös profeettoja, jotka siis ovat ”profeettoja profeetoille”. Lisäksi profeetalle on ominaista käyttää nimenomaan sanaa ja ilmoitusta. Tyypillisesti tämä ilmoitus on tilannekohtaista, eikä esimerkiksi ennustuksia tulevasta. VT:ssä on paljon profeetallista ilmoitusta, joka koskee tapahtumia, jotka olivat jo kirjoitusajankohtana historiaa.

Mikä on siis apostolin ja profeetan ero? Apostolilla on tehtävä. Hänet on lähetetty valmistamaan maailmaa Herran tuloa varten. Hänet on lähetetty huolehtimaan siitä, että Jumalan tahto toteutuu myös maan päällä niin kuin taivaassa, jotta Kristuksen pyhät tekisivät pyhiä tekoja ja Hänen morsieamensa olisi valmis häihinsä. Profeetta taas on juurtunut Herraan. Hänen tehtävänsä ei ole muuttaa maailmaa, vaan olla Herran läsnäolon ankkuri siinä ja sellaisena kuin hän on.

2) Virheellinen opetus kolmenlaisista apostoleista


Tekstissä esitetään, että on kolmenlaisia apostoleja: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen apostoleja. Retorisesti tämä voi auttaa ymmärtämään näiden kolmen ryhmän eroja, mutta tarkkaan ottaen asia ei ole niin.

Isä ei ole tulossa, joten Jeesus ei ole Hänen ”apostolinsa” edelläesitetyssä merkityksessä. Pikemminkin Hän on meidän apostolimme, joka on mennyt edeltä Isän luo.

Ihmiset, jotka toimivat seurakuntaviroissa ovat Jeesuksen lahjoja seurakunnalle (Ef. 4). Siksi on väärin kutsua kolmatta ryhmää ”Pyhän Hengen apostoleiksi”, sillä hekin ovat Jeesuksen lähettämiä.

Jos alettaisiin puhua ”Pyhän Hengen apostoleista” olisi lisäksi vaara sekoitaa nämä ”Pojan lahjat” seurakunnalle ”Pyhän Hengen” lahjoihin yksilöille. Ero käy ilmeiseksi profeetan kohdalla: ”profeetta” on henkilö, jonka Poika on antanut seurakunnalle rakentaakseen sitä, kun taan ”profetian armolahja” on Pyhän Hengen yksittäiselle kristitylle antama lahja. Usein profeetalla on myös profetoinnin lahja, mutta mikään määrä profetointia ei tee ihmisestä profeettaa.

Kuitenkaan ei pidä sekoittaa apostoleja Niihin Kahteentoista, millä ilmauksella Jeesuksen opetuslapset usein erotetaan muista lähettiläistä.

Eräs nykypäivän apostoleja käsittelevän teologian ongelmista onkin juuri tämä: vaikka yksikäsitteisesti myönnetään, ettei nykypäivän airueilla ole samaa auktoriteettia, silti apostolien tehtäviin liitetään Raamatun perusteella asioita, joiden yleistäminen koko apostolikunnan yli on vähintään kyseenalaista.

Esimerkiksi pitää paikkansa, että apostolit olivat ratkaisemassa kysymystä pakanain ympärileikkaammisesta (Apt 15). Tästä ei kuitenkaan seuraa, että olisi apostolien tehtävä setviä oikeaa oppia tai käyttää tuomiovaltaa seurakunnassa, tai että seurakuntiin tarvittaisiin apostoleja asettamaan vanhimmistoja. Jerusalemissa oli koolla kirkolliskokous, jota johtivat ne 11 (Jaakob Johanneksen veli oli jo kuollut, Apt 12:1-2). Ratkaisun ongelmaan toi toinen Jaakob: Herran veli, Jaakobin kirjeen kirjoittaja – joka ei ollut yksi niistä kahdestatoista, eikä tiettävästi minkään sortin apostoli.

(Itse asiassa jakeessa 15:19 hän käyttää ilmausta ”ego krino”, ”minä tuomitsen (oikeudenkäyntitermi)”, mikä sitten tulkitaan Pyhän Hengen vaikutukseksi, eli profetoinniksi. Avoimeksi kysymykseksi jää, oliko Jaakob profeetta.)

Samaten, esimerkit, joissa apostoli on asettamassa seurakuntiin vanhimmistoja (tai lähettänyt jonkun) ovat sellaisia, joissa apostoli itse on perustanut seurakunnan, eli apostolilla on lähtökohtaisesti ollut jonkinlainen vastuu kyseisistä seurakunnista, jonka hän sitten on luovuttanut eteenpäin. Tästä ei voida päätellä, että seurakuntien vanhimmistojen asettamiseen tarvittaisiin apostoli (tai profeetta). Seurakuntien pitäisi olla hengellisesti kyllin kypsiä tekemään se itse.

Toinen asia sitten, että nyky-Suomessa näin ei usein ole, mitä seikkaa kirjoituksessa voivotellaan.

3) Naisen paikka seurakunnassa.

Kirjoituksessa väitetään virheellisesti, ettei nainen voisi toimia apostolina, ja perusteluksi esitetään, ettei UT:ssa mainita naisapostoleja. Tässä on kaksi ongelmaa.

  1. Vastaesimerkin puute ei ole todiste (samalla perusteella voisi argumentoida, ettei nainen voi toimia profeettana tai evankelistana).
  2. UT:ssa mainitaan naisapostoli Junia (Room 16:7). Viimemainitun kohdan voi tulkita kahdella tavalla, joista toinen tekee Juniasta apostolien silmissä tärkeän, mutta merkillistä on että häntä on yritetty tulkita mieheksi, mikä väite ei kestä kriittistä tarkastelua.

Ei siis ole mitään estettä sille, että nainen toimisi apostolina, profeettana (johon kuuluu myös kehottaminen ja rohkaisu) tai evankelistana.

Mitä tulee Paavalin huomautukseen, ettei hän salli naisen opettavan miestä, asiayhteydessä parempi käännös voisi olla ”opettavan miestään” – miten sana monessa yhteydessä käännetäänkin. Tästä seuraa, ettei ole suoranaista estettä sille, että nainen toimii opettajana.

Mitä tulee naisen toimimiseen paimenena, on ensin kysyttävä, mikä nykyseurakunnissa on ”paimen”. Virallisen tulkinnan mukaan kaikki Suomen EvLut kirkon paimenet (=piispat) mahtuvat yhden pöydän ääreen – eikä joukossa taida tällä hetkellä olla yhtäkään naista. Toinen kysymys sitten, missä määrin heidän työnsä on ”seurakunnan kaitsemista”. Ja kolmas kysymys, miten sana ja tehtävä pitäisi ymmärtää…

Yleisesti ottaen on silmiinpistävää, että nykyajan (ja historiankin) seurakuntatyö vaikuttaa olevan tyystin erilaista kuin UT:ssa kuvattu seurakunta. Kristuksen ruumiissa tänä päivänä työskentelevien ihmisten toimenkuvia on vaikea sovittaa tuossa artikkelissa kuvattuun apostolit-profeetat-evankelistat-paimenet-opettajat-vanhimmat-diakonit-saarnaajat -kuvioon. Etenkin, kun suurin osa tästä tapahtuu kaikkien seurakunniksi kutsuttujen yhteisöjen ulkopuolella.

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että ihmiset eivät tänä päivänä palvelisi näissä tehtävissä, vaan osa hajaannuksesta on olemassa juuri siksi, että he voisivat palvella tehtävissä, joihin heidät on kutsuttu. Toisaalta on muistettava, että Herra on se, joka kutsuu – tämä pitää paikkansa kaikkien seurakuntavirkojen kohdalla. Sen sijaan seurakunta on se, joka tunnistaa ja tunnustaa ihmisen kutsun, ja asettaa tämän keskuuteensa toimimaan sen mukaan. Nämä kaksi eivät välttämättä kohtaa: syystä tai toisesta seurakunta voi olla ottamatta palvelukseensa henkilöä, jolla on siihen Herran kutsu, ja sen sijaan ottaa toisen, jolla ei ole. Tai se voi ottaa kutsun omaavan henkilön, ja antaa hänelle tehtäväksi jotain muuta.

Edelleen, on se ongelma, että Herra saattaa oman suvereniteettinsa nojalla joskus toimia toisin. Esimerkki tästä on artikkelissakin mainittu Deboran tapaus.

Jo näistä ongelmista seuraa, että on vaikea antaa yleispäteviä normatiivisia ohjeita siitä, mikä olisi naisen paikka omassa seurakunnallisessa kontekstissamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

eighteen + nine =