Kunnian kruunu itsenäisyysjuhla – muutamia huomioita

Pieni välispiikki nykyajan profeettoja koskevaan sarjaan. Sopii tosin teemaan loistavasti.
Itsenäisyyspäivänä Turun linnan kuninkaansalissa järjestettiin juhlat Suomen satavuotispäivän kunniaksi. Järjestäjä oli Kansojen Kunnia ry. Tilaisuus oli monin tavoin profeetallinen – aika, paikka, toiminta, ihmiset… Itse keskityin lähinnä painimaan powerpointin kanssa, mutta ehdin seurata syrjäsilmällä tapahtumiakin. Muutamia henkilökohtaisia huomioitani.

Profeetallinen asetelma

Profeetallisuudessa on kyse pitkälti symboleista, jotka ohjaavat ajatteluamme. Pelkkä symboliikka ei kuitenkaan merkitse hengellisyyttä, vaan niiden tulee olla synkronoituja Pyhän Hengen kanssa. Tällä kertaa näin oli. Seuraavassa vähän inhimillisesti ymmärrettävää symboliikkaa.

Aika oli Suomen satavuotisjuhla. Tapahtuma oli virallinen Suomi 100 -tapahtuma, mikä osaltaan antoi sille legitimiteettiä edustaa koko Suomea. Se merkitsi yhden aikakauden päättymistä, mutta ennen kaikkea uuden alkua. Suomi on todellisessa käännekohdassa, jossa tarvitsemme Hengen uudistusta, herätystä, kääntymistä Jumalan puoleen, oman ajattelumme korjausliikettä… Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Myös paikka oli merkitsevä. Turun linna oli pitkään Suomen hallinnollinen keskus. Tarkka paikka juhlille oli Kuninkaansali. Samaan aikaan toisessa ”kuninkaansalissa” järjestettiin toiset linnan juhlat, joissa maan nykyisen valtionpäämiehen johdolla kokoontui mm. Suomen nykyinen hallinto ja ulkomaiden lähettiläitä. Tapahtuma oli siis profeetallisessa mielessä rinnakkainen niille. Myös Turun kaupunginjohtaja lähetti virallisen tervehdyksensä. Rouva Jenni Haukion suhteen pyyntö kuulemma saapui liian myöhään.

Ajan ja paikan yhteisvaikutus toi tapahtumaan tiettyä ajattomuutta. Se loi profeetallisen näkökulman kansakunnan historiaan viimeisten… noin 800 vuoden ajalta. Siis osapuilleen koko siltä ajalta, jonka maa on ollut kristillinen. Kokoonnuimme siellä Jumalan valtakunnan Kuninkaan alaisuudessa ja kutsumina. Läsnä oli edustajia Suomen historiallisista maakunnista (Kunnat olivat koolla viime viikonlopun massatapahtumassa) ja Itämemeren rantavaltioista. Paikka oli kirjaimellisesti yläsali, mikä vertautuu erääseen toiseen yläsaliin, jossa koko Kristinusko  sai alkunsa. Meitä oli koolla luokkaa 120 ihmistä… Melkoinen määrä profeetallista symboliikkaa. Ja varmasti unohdin jotain. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että kyseessä oli profeetallisin kokous, jossa olen koskaan ollut mukana, ja kuuluu ehdottomasti kolmeen profeetallisimpaan tapahtumaan, joissa minulla on ollut kunnia olla jollain tapaa mukana.

Eräs tapahtuman teema oli ”kaivojen auki kaivaminen”, samaan tapaan kuin Iisak (vai oliko se Israel?) kaivoi auki kaivot, jotka hänen isänsä Abraham oli kaivanut, mutta toiset sittemmin tukkineet. Juhlan voikin sanoa alkaneen jo edellisenä päivänä, jolloin erään profeetan ohjauksessa ja johdolla joukko kristittyjä asettui Turun seitsemälle kukkulalle (minulle määrättiin Yliopistonmäki), otti ne symbolisesti Herran Jeesuksen haltuun, rukoili niillä määrätyn yhteiskunnallisen aiheen puolesta ja ”kantoi” sen sitten Turun linnalle, missä ne jätettiin sen ajattoman auktoriteetin alle – seuraavaa päivää varten. Linnalla meitä oli koolla toistakymmentä. Kiersimme sen seitsemästi (Joosuan mallin mukaan) ja lopuksi lauloimme virren ”Jumala ompi Linnamme”. Kaivot viittaavat siis siihen, että rukoilimme Pyhän Hengen virvoittavan juuriaan myöten sen elämän puun, joka on Kristuksen ruumis Suomessa, eli koko täkäläisen kristikansan. Viiden tunnin värjöttelyn jälkeen aloin vielä vääntää laulujen sanoja dioille ja ehdin lopulta nukkuakin… ainakin kolme tuntia.

Päätapahtuman teemoja olivat yhteys, sovinto ja rauha. Kansallista yhteyttä toivat kaikkien maakuntien edustajat, kansainvälistä taas Itämeren rantavaltioiden edustus. Maakunnat ja naapurimaat oli paritettu, ja ne antoivat toisilleen lahjoja. Profeetallisia lahjoja, jos saan sanoa. Kaikki olivat edustettuina, vaikkakaan kaikki edustajat eivät olleet päässeet paikalle henkilökohtaisesti – muutamat lähettivät terveisensä videolla. Merkillepantavia seikkoja olivat esimerkiksi Venäjän edustajan rukous Suomen puolesta, Venäjän ja Ruotsin edustajien anteeksipyynnöt vallastaan, ajoittaisesta sorrosta tai oman onnensa nojaan jättämisestä, Saksan anteeksipyyntö, Lapin edustajan rakkaudellinen vastine Saksalle, erinäiset profeetalliset sanat Suomelle ja suurten vähemmistöryhmien – ruotsinkieliset ja saamelaiset – edustustettuna oleminen sekä Israelin ja Suomen suhteen korostuminen, mm. upean tanssin (profeetallisen, tietty) kautta.

Pääjuhlan jälkeen oli vielä jatkot (19-24), joiden loppupuolelle minulle oli langennut puheenvuoro. Yritin esittää jonkinlaisen tiivistelmän päivän aiheista (tosin siinä vaiheessa minulta alkoi olla silkasta uupumuksesta taju jo puoliksi kankaalla, joten saatoin puhua mitä tahansa puuta heinää – erityiskiitos kuitenkin tulkilleni (kuka hän sitten olikaan), joka ilmestyi pyytämättäni kuin tyhjästä – hyvää työtä.

Sitten oli jatkojen jatkot Evankeliumin talolla, jonne tosin ehdin vasta aamukahden jälkeen, kun linna oli saatu tyhjäksi. Ylistys ja rukous alkaneen uuden ajan puolesta jatkui aamukahdeksaan saakka. Koska vastuussa oli koko ajan sama piskuinen porukka, homma alkoi loppua kohden olla aika… väsynyttä. Nostan hattua teille kaikille. Aamupäivällä hoitelin asioitani. Puolilta päivin oli vielä kiitosjuhla, jonka jälkeen minutkin kutsuttiin pitsalle. Kotiin päästessä kaaduin suoraa päätä sänkyyn. Kiitokseni myös anopille lastenhoitoavusta.

Vuoden 2008 perintö

Tapahtumaa voi eräässä mielessä pitää rinnakkaistapahtumana viime viikonloppuna järjestetylle Kristus-päivälle. Ei missään nimessä kilpailijana. Toisessa oli luokkaa 10 000 ihmistä ja se oli luonteeltaan hyvin seurakuntakeskeinen – paimenten operoima – ja toisessa noin luokkaa 100 ihmistä ja se oli vastaavasti läpitunkevan profeetallinen. Vertaa siinä nyt sitten vesimeloneja ja rusinoita… Ja sen juuri aion tehdä.

Molemmat olivat omalla tavallaan jatkoa lokakuun 2008 Kristus-päivälle, ja jopa kehittyneempiä – eri suuntiin. Viime viikolopun tapahtumassa toistuivat ulkoiset puitteet, mutta paremmin organisoituina (mistä kiittäisin erityisesti paimenuuden seurakuntaviran edellistä vahvempaa osuutta asiaan). Toisaalta siinä se sitten olikin, tapahtuman hengellinen sisältö jäi kapeahkoksi. Sana ”sielullinen” tulee hakematta mieleen.

Vuoden 2008 hengellinen perintö päätyi pääasiassa Kunnian Kruunuun, jossa se tiivistyi tavalla, joka ei toteutunut 2008 – eikä olisi voinutkaan, ihan jo ajoituksen vuoksi. Itse asiassa Kunnian kruunun järjestelyt rakentuivat lähtökohtaisesti profeetalliselle pohjalle, mikä näkyi puitteissa – aika, paikka ja toiminta toteuttivat vuoden 2008 ydinteemoja, ja toteutus oli käsittämättömän hyvää huolimatta järkyttävästä aliresurssoinnista. (Mitä muuta voi sanoa, jos valitukset ovat luokkaa ”pöydistä puuttuu vesikannuja”, kun tapahtuman toteuttaneet muutamat harvat vapaaehtoiset olivat venyttäneet itsensä äärirajoille omalla kustannuksellaan ja jäävät vielä raskaasti tappiolle ilman mitään taustatukea?) Jopa joka paikasta oli saatu edustaja – ihme kyllä. Itse asiassa on täysi ihme, että tapahtuma ylipäätään toteutui.

Molemmissa siis toteutuivat vuoden 2008 parhaat ja pahimmat piirteet, korostettuina. Kompromisseja suuntaan tai toiseen ei ollut tarvinnut tehdä, mikä näkyi myös sen mukaisina heikkouksina. (Myös vuoden 2008 toteutuksessa oli omat ongelmansa, puolella ja toisella.) Suurimpana yhteisenä puutteena näen juuri tämän yhteyden puutteen.

Tämä johtui tietysti apostolisen johtajuuden puutteesta. Apostoli on henkilö, joka luontaisesti kokoaa eri elementtejä – eri seurakuntavirkojen edustamia piirteitä – yhteen, samoin kuin seurakuntien rajoja ylittäviä piirteitä. Viimemainittu toteutui viikonloppuna, missä osaltaan näkyi vuoden 2008 perintö – luonnollisesti, koskihan se seurakuntia. Tällä kertaa moista yhdistäjää ei ollut, ja kaikki kärsivät. Olen varma, että homman olisi voinut hoitaa joka suuntaan paremmin, mutta siihen olisi tarvittu vielä joku.

Vuonna 2008 oli omat ongelmansa, joiden sanoisin johtuneen etupäässä sellaisista pikkujutuista, ettei kenelläkään ollut kunnon käsitystä siitä, mitä tapahtui (minulla taisi olla parhaasta päästä, mutta jälkiviisaasti sanottuna aivan liian vähän), prosessin ytimessä ei ollut ketään, jolla olisi ollut kunnolliset apostoliset, profeetalliset tai paimenen valtuudet, näky pääasiassa ei mennyt kunnolla jakeluun, vastuussa olevat eivät tajunneet olevansa vastuussa tai toiset eivät halunneet heidän olevan vastuussa (keskinäinen kapinointi ja valtataistelu) ja itsekunkin oma ylpeys ja omastakin peilistä löytynyt kusipäisyys – toisin sanoen sähläsimme kunnolla ja olimme kokemattomia.

Totuus on, että meillä oli alkava herätys. Miksei siitä tullut mitään? Voitte katsoa tännepäin.

Tiivistelmänä sanoisin, että molemmat olivat vuoden 2008 perintöä. Toinen muistojuhla, toinen kipinä ja uuden elämän siemen. Mitä siitä tulee, on meidän käsissämme. Apostoli, jolla olisi asia sydämellään, huhuu?

Osallistujista

Koolla oli niin paljon profeetallisia ihmisiä, että aloin jo vähän laskeskella bongauksiani. Luonnollisesti huomasin lähinnä niitä, joilla oli jonkinlainen puheenvuoro, mutta muutamia muita tiesin vanhastaan ja joidenkin kohdalla oli havaittavissa selvää kasvua. Toisaalta törmäsin – ikään kuin sattumalta – muutamaan, joista tämä kävi pian ilmeiseksi – osa oli myös vahvasti tietoisia asiasta
Menin laskuissa sekaisin jossain parinkymmenen kohdalla.
Jaottelin heidät karkeasti kolmeen ryhmään:
  1. Ne, joilla ilmeisesti oli profeetan kutsu, mutta ei vielä virkaa. Näitä meni varmasti paljon ohi. Muutaman kohdalla tuli tilaisuus tarkastaa asia henkilökohtaisesti.
  2. Niitä, jotka olivat kasvuvaiheessa olevia aktiivisia profeettoja, sanoisinko, ”opettelemassa työtä tekemällä”. Kukaan ei tainnut sanoa sitä, mutta asiasta ei jäänyt epäselvyyttä. Taas kerran, muutama meni ohi.
  3. Niitä, jotka suoralta kädeltä tunnisti hengellisiksi vanhemmiksi. Joidenkin kohdalla riitti, että käveli ohi parin metrin päästä.
Vähän epämääräisiäkin tapauksia oli. Erityisesti parin viimeisen välillä, mutta lisäksi pari – kolme voideltiin tehtävään noiden parin päivän aikana, ja yksi pääsi vielä karkuun. (No, hänet on tunnistettu ja saadaan kyllä kiinni…) Sitten oli niitä, joilla oli selvästi kutsu profeetalliseen (tai apostoliseen) palvelutehtävään, mutta en ihan päässyt selville siitä, oliko myös kutsu seurakuntavirkaan. Oma kysymyksensä on tietysti se, millaiseksi profeetaksi itse kukin päätyy.
Paikalle oli päätynyt myös vähintään neljä apostolia tai sellaiseksi kutsuttua, joista yksi hengellisesti erittäin kypsä. Muihin virkoihin en oikeastaan kiinnittänyt huomiota, mutta pistin merkille pari evankelistaksi tietämääni. On tietysti luonnollista, että tähän tapahtumaan oli päätynyt paljon nimenomaan profeetallista poppoota.
Koska paikalle oli kutsuttu paljon väkeä ympäri Suomea ja Itämeren rantoja ja homman luonteeseen kuului, että nimenomaan näillä ihmisillä oli puheenvuoroja ja nimenomaan tässä porukassa saattoi odottaa olevan erityisen profeetallista porukkaa, suurin osa bongauksistani ei ollut paikallisia, ja vastaavasti suurin osa paikallisista tapauksista luultavasti meni tällä kertaa ohi. Osasyy on, että vaikka sain tehtäväkseni kutsua siunattavaksi nimenomaan profeetallista porukkaa iltatilaisuuden etupäässä paikallisesta yleisöstä, en itse ehtinyt tehdä tätä kuin muutaman osalta, ennen kuin minun oli aloitettava esittämään tiivistelmääni päivän saldosta.
Tietysti tuontapaisessa tilanteessa voi odottaa olevan huomattavan korkea pitoisuus tällaisten ihmisten suhteen, ja minulla on muutenkin vähän silmää sille porukalle, mutta muutamien kohdalla tuli tunne, että ihan kuin olisin jonkinlainen magneetti, ja suurin osa ihmisistä, joiden kanssa päädyn sattumalta puheisiin, oli jossain profeetallisen kutsun vaiheessa… *paranoid?-)*

Yhteenveto

Kiitos. Hyvää työtä:

  • Emilia: Näyn kantamisesta ja luovuttamisesta toisten toteuttettavaksi. En tiedä, kumpi oli suurempaa.
  • Anniina: Käytännön toteutuksesta. Venyit yli-inhimilliseen suoritukseen.
  • Saara: Kasvoit ilmiömäisesti hengelliseen vastuuseen.

Kivaa oli. Kaksi vuorokautta yhtä juhlaa, osaltaan vähän auttamassa niiden järjestelyissä, .

Nimim. SKB – Suomen Kovin Bilettäjä (tai ainakin yritän täten haastaa Tulisielukoulun Henna Saarisen tästä tittelistä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 − six =