Hengellinen todellisuus

Uuden liiton profeettojen kotikenttä on hengellinen todellisuus. Koska se tavallaan määrittelee heidän koko toimeksiantonsa ja kaikki, mitä he tekevät tapahtuu sen kontekstissa, aloitan lausumalla siitä pari valittua sanaa. Käsite on syytä tuntea myös kristillisen hengellisyyden ymmärtämiseksi.

Paavali kirjoitti: ”Mitä tulee hengellisiin, veljet, en tahdo pitää teitä tietämättöminä.” (1. Kor. 12:1). Alkutekstissä puhutaan nimenomaan hengellisistä asioista yleensä, hengellisistä lahjoista aletaan puhua vasta jakeessa 4.1

Henki on se, mikä erottaa elävän kuolleesta. Elävät asiat ovat ”hengissä” kuolleet eivät ole. Elämän saa aikaan henki. Kaikella elävällä on henki – toisin sanoen kaikessa elävässä vaikuttaa henki. Vastaavasti millään kuolleella ei ole henkeä. Kun elävästä olennosta lähtee henki, se kuolee. Tarkempaa määrittelyä varten pitäisi määritellä elämä. Voidaan kuitenkin sanoa, että se on luonteeltaan pikemminkin hengellistä kuin materiaalista.

On paljon asioita, jotka eivät elä. Kivet, kemikaalit, ajatukset jne. Fysiikka ja sen lähitieteet tutkivat elotonta luomakuntaa. Biologia tutkii elävää luomakuntaa – sitä mikä elää – mutta ei varsinaisesti elämää itseään.

Biologia kuitenkin tarjoaa erään tavan ymmärtää elävän ja kuolleen todellisuuden suhdetta. Aine, josta elävät olennot koostuvat, on itsessään elotonta. Vesimolekyylit itsessään eivät ole eläviä, mutta kun ne imeytyvät elimistöön, niistä tulee osa elävää olentoa. Elämä siis ilmenee sinänsä elottomassa materiassa. Eloton materia myös vaikuttaa elämään: ilman vettä elävä organismi kuolee. Laajemmin, se fyysinen ympäristö, jossa elämme, määrittää, mitä meidän on mahdollista tehdä. Nuo teot taas ovat seurausta elämästämme – kuolleet eivät tee mitään. Vastaavasti, kun meissä vaikuttava elämä saa aikaan, että teemme jotain, me vaikutamme elottomaan ympäristöömme – vaikkapa menemällä juomaan, nielemällä ja ottamalla veden elimistöömme. Vuorovaikutus elämän ja elottoman välillä on siis kaksisuuntaista.

Eräs suurimmista kysymyksistä on elämän alku. Tieteen näkökulmasta vaikuttaa siltä, että elämä syntyi elottomasta aineesta. Avoin kysymys on, miten. Jumalan ilmoituksen mukaan elämä kuitenkin oli ensin, sillä hengellinen todellisuus oli ensin. Elämä on siis luomakunnan kokonaisuuden ominaisuus, ei jälkiajatus.

Alussa loi Jumala taivaat ja maan. Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Monikollinen ”taivaat” merkitsee tässä enemmän kuin vain päällämme näkyvää ilmatilaa. Se merkitsee myös ”taivaallisia” eli hengellistä todellisuutta. Sitä, mistä elämä on lähtöisin.

Tämä sopii yhteen luonnontieteen kanssa. Jos ulotamme katseen vain maapallon syntyyn ja elottoman maailman prosesseihin, emme tietenkään voi nähdä elämää itseään. Mutta jos laajennamme tarkastelukulman koko kosmokseen, se on kuin luotu sitä varten, että täällä olisi elämää. Luonnontieteen valossa ei ole mitään syytä uskoa, että sitä ei ole luotu elämää varten. Raamatun valossa maailmankaikkeus on olemassa, jotta täällä olisi elämää. Jo ennen kuin tähtiä oli olemassa, maailmankaikkeudella oli se ominaisuus, että täällä tulisi olemaan maapallo, jolla on elämää. Tuo ominaisuus ei ollut materiaa, vaan hengellinen. Materian ja fysiikan lait olivat vain järjestäytyneet tavalla, joka toteutti tuon ominaisuuden. Niinpä maapallo ja paikallinen elämä syntyivät elottomasta materiasta, koska elämä jo oli olemassa maailmankaikkeuden hengellisessä olemuksessa. Saatamme joskus selvittää sen fysikaalisen prosessin, jolla elämä lopulta syntyi elottomasta materiasta. Elämän kannalta se kuitenkin tapahtui, koska sen vaikutti koko maailmankaikkeudessa vaikuttava elämän henki.

Todellisuus on se, mikä pysyy kun lakkaamme kuvittelemasta. Hengellinen todellisuus on se, mikä pysyy, kun lakkaamme katsomasta asioiden ulkoisia ilmenemismuotoja. Se on elottoman todellisuuden perusta, selkäranka ja liikuttaja. Tieteen tutkima todellisuus on vasta sen jatke. Kaikkeus ja elämä ovat ja pysyvät, koska ne on tuottanut henki. Nimittäin Pyhä Henki. Samoin kaikki, mitä elolliset olennot täällä tekevät, tekevät sen heissä vaikuttavan hengen vaikutuksesta. Muuten ne ovat kuolleita.

Kerran taivaat ja maa tulevat katoamaan ja niiden sijaan tulevat uudet taivaat ja uusi maa – uusi katoamaton luomakunta. Nykyisen luomakunnan sisällä vaikuttava elämä katoaa sen mukana. Klassisesti tätä katoavaisen elämän henkeä on kutsuttu nimellä maailmansielu (latinaksi: anima mundi), joka liikuttaa kaikkea. Laajassa merkityksessä se sisältää myös kaikkeuden kokonaisuuden, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Viimeiset pari vuosituhatta täällä on kuitenkin vaikuttanut elämää myös toinen henki – Pyhä Henki. Pyhän Hengen vaikuttama elämä ei ole tästä maailmasta, maailmansielua, vaan se on uuden luomakunnan katoamatonta elämää. Me elämme sitä, kun meidät on kastettu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja elämme kuuliaisina meissä asuvan Pyhän Hengen vaikuttamaa ylösnousemuselämää.

Uuden elämän hengellisyys on lähtöisin Pyhästä Hengestä, ei meistä itsestämme. Elääksemme Hengen johdatuksessa meidän on odotettava Herraa, ja kun Hänen tuulensa puhaltaa, heittäydyttävä sen vietäviksi (Joh 3:8). Siihen elämään meidät on kutsuttu. Herätys on sitä, että alamme joukolla myös elää sitä. Käytännössä se ilmenee Jumalan tahdon mukaisena elämänä – moraalisena puhtautena ja keskinäisenä rakkautena.

Kaikki ihmiset elävät hengellisen todellisuuden lävistämässä maailmassa. Kristittyinä meidät on kutsuttu elämään tässä maailmansielun maailmassa muukalaisina, Jumalan kirkkaudesta syntyneinä lapsina. Koska elämä, jota itse kukin elää, on lähtöisin jostain hengestä – maailmansielusta tai Pyhästä Hengestä – elämme ensisijaisesti hengellisessä todellisuudessa, joka ilmenee teoissamme materiaalisena todellisuutena. Siksi hengellinen näkökulma käytännön kristinuskoon on elää Pyhästä Hengestä lähtevää uutta elämää, ei maailmansielusya lähtevää vanhaa ”lihallista” elämää. Viimemainittuun kuuluu myös kaikki ihmisestä itsestään lähtöisin oleva hengellisyys, joka kurottaa sielustamme henkeämme kohti. Sitä kutsutaan myös sielullisuudeksi.

Ihmisen oman hengen osalta kyse on pitkälti identiteetistämme – mitä ajattelemme paikastamme maailmassa, siitä keitä olemme ja millaisia ihmisiä itsestämme teemme. Juuri niistä asioista, joiden parissa henkisyys ja hengelliset harjoitukset askartelevat. Meitä ei kuitenkaan ole kutsuttu löytämään vastauksia itsestämme, vaan Herrasta. Kristityn kohdalla käytännön ero tosin on sikäli pieni, että Herra jo elää sydämessämme. Niinpä hengellisen identiteetin etsiminen omasta sydämestä johtaa kristityn löytämään sen Kristuksesta. (Tämä on siis eri asia, kuin sen löytäminen omasta sielustamme.) Jeesuksessa me olemme iankaikkisen Jumalan lapsia, jotka elävät jo Hänen kirkkaudestaan lähtevää elämää. Me kuulumme yhteen ja olemme kaikki veljiä ja sisaria keskenämme. Me olemme iankaikkisen Jumalan valo tässä maailmassa.

Kun sitten kohotamme katseemme omasta navastamme, vastassamme on jo paljon vivahteikkaampi hengellinen todellisuus. Koska hengellinen edeltää materiaalista, havaitsemme – tai koemme – sen suoraan, emme aistiemme kautta. Kaikki eivät syystä tai toisesta kykene näkemään sitä selvästi. Eräs mahdollinen syy on tottuminen ajatukseen, ettei mitään havaittavaa ole. Toisaalta joillekin Herra on antanut siihen erityisen herkkyyden luonnostaan ja toiset ovat saaneet vastaavan hengellisenä lahjana – Pyhältä Hengeltä tai joltakulta toiselta hengeltä. Voimme myös päätellä yhtä sun toista hengellisestä todellisuudesta sen kautta, miten se vaikuttaa havaittavassa todellisuudessa. Esimerkiksi ihmisen mykäksi tekevän hengen voi joskus tunnistaa siitä, että tämä ei kykene puhumaan jostain aiheesta, vaikka haluaisi ja yrittäisi.

Tarkastellaan hieman laajemmin maailmansielun rakennetta. Vaikka elämme Kristuksessa, emme ole erillisiä maailmansielusta, sillä ruumiimme muodostuu tämän maailman aineesta ja sielumme elää sen sisällä. Vain henkemme on Jumalan kirkkauden koskettama. Vasta maailman loppuessa ruumiimme lunastetaan lopullisesti sen katoavaisuuden alta ja saamme uuden, hengellisen, ruumiin.

Hengellinen todellisuus on siis meissä ja kaikkialla ympärillämme. Ympärillämme se vaikuttaa todellisuuteen. Raamatusta ja muualta historiasta löytyy tapauksia, joissa on ensin käyty hengellinen taistelu, joka sitten on ratkaissut sodan. Kuuluisimpia esimerkkejä on Samarian piiritys profeetta Elisan aikaan, jolloin koko vihollisarmeija lähti pakoon. Sitä ennen profeetta itse oli jo nähnyt Israelin puolella olevan taivaallisen sotajoukon. Toinen esimerkki on Gideonin voitto, jonka oli pohjustanut vihollisleirin täyttänyt pelon ilmapiiri – pelon henki. Nykyäänkin on tapauksia, joissa tilanteen yleinen ilmapiiri ajaa tapahtumia tiettyyn suuntaan, vaikka kukaan yksittäinen ihminen ei siihen varsinaisesti pyrkisikään.

Meissä kristityissä hengellinen todellisuus on jakautunut kahtia. Meissä vaikuttaa sekä maailmansielu että Pyhä Henki. Meidät on kutsuttu elämään Pyhästä Hengestä lähtevää elämää. Ympärillämme tuossa todellisuudessa on sotatila. Vaikka suurin osa hengistä on kiinni Jumalassa, jotkut ovat Hänestä erossa ja monet suorastaan kapinassa. Kristityt on kuitenkin kutsuttu elämään Jumalan valtakunnassa.

Miten sitten käytännössä elämme Jumalan valtakunnassa, eli kuuliaisina Jeesukselle? Miten toimimme hengellisesti Pyhän Hengen vaikutuksesta? Miten voitamme pimeyden vallat? Uskossa.

1 Kreikan sanaa pneumatikós käytetään UT:ssa 26 kertaa. Sen tulkittu viittaavan armolahjoihin vain tässä ja jakeessa 14:1, eikä kummassakaan ole siihen varsinaista perustetta. Armolahjoihin se on liitetty erikseen jakeessa Room 1:11, jossa esiintyy myös sana charisma, lahja. Muut 23 kohtaa viittaavat yksikäsitteisesti hengellisiin asioihin yleensä.

2 thoughts on “Hengellinen todellisuus”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.