Harhaopeista I – Mikä on harhaoppi

Harhaopeista on syytä keskustella, ja niitä on hyvä tuoda esiin ja niistä on syytä varoittaa. On kuitenkin tärkeää huolehtia, että tekee sen oikein, ettei joudu pata kattilaa soimaa -tilanteeseen.
 
Mikä on ”harhaoppi”? Lähtökohta on se, että UT:n sana, jolla viitataan harhaoppiin on ”heresia”. Sananmukaisesti se kuitenkin viittaa opetusta, joka jakaa seurakuntaa. Tämän valossa sanan voi perustellusti määritellä kolmella tavalla:
 
1) Se on opetusta, joka väittää jotain, mikä on suoranaisessa ristiriidassa kristillisen ortodoksian kanssa. Tämä on lähellä arkisempaa käsitystä ”oppi, joka on ristiriidassa Raamatun kanssa”, mutta eri. Ongelma on siinä, että kun sanomme jonkin olevan ristiriidassa Raamatun kanssa, mutta viimemainittu tuo mukanaan kasan Raamatun tulkintaan liittyviä ongelmia.
 
Sen sijaan kristillinen ortodoksia on helpommin määritelty. Se on se oppi, jonka kaikki kristilliset kirkot yhteisesti tunnustavat oikeaksi. Käytännössä tämä merkitsee Nikean uskontunnustusta, mutta lisäksi siihen katsotaan (joskaan ei välttämättä virallisesti) yleisesti kuuluvan esimerkiksi hypostasis -oppi, eli että Jeesus on sekä ihminen että Jumala. Viimemainittu rajaa esimerkiksi Jehovan todistajat kristikunnan ulkopuolella. Merkittävää on, että erimerkiksi Raamatun inspiraation kieltäminen ei ole kristillisen ortodokian vastaista. Siitä huolimatta Raamatun inspiraatio on melko universaalisti hyväksyttyä.
 
Tässä merkityksessä ”harhaoppi” on vain opetusta, joka on kristillisen oikeaoppisuuden vastaista. Niinpä esimerkiksi salainen tempaus ei ole tässä mielessä harhaoppi, kuten ei myöskään Marian synnittömyys. Sen sijaan väite, että Maria ei olisi ollut neitsyt Jeesuksen syntyessä on selkeä harhaoppi, jota yksikään kirkko ei voi opettaa ja väittää olevansa kristillinen. Kyseinen opetus kun välittömästi erottaisi sen kaikista niistä, jotka ovat yhteisesti sopineet tunnustavansa tämän opin.
 
2) Harhaoppi on mikä tahansa todellisuuden vastainen opetus, vaikka se ei olisikaan suoranaisessa ristiriidassa kristilisen ortodoksian kanssa. Voidaan tosin argumentoida, että sellainen on ristiriidassa ensimmäisen uskonkappaleen kanssa.
 
Edelliseen nähden tässä määritelmässä on se ongelma, että siinä missä opetusta on helppoa verrata niin lyhyeen tekstiin kuin Nicaenum on varsin lyhyt teksti, opin osoittaminen todellisuuden vastaiseksi vaatii sekä opin että sen todellisuuden perusteellista tutkimista. Tämä merkitsee esimerkiksi Raamatun tutkimiseen liittyvien haasteiden kohtaamista, mikä voi vaatia vuosien perusteellista akateemista perehtymistä.
 
Suhteellisen helppoina esimerkkeinä mainittakoon kuitenkin biblismi ja ”kirjaimellinen” raamatuntulkinta ja niistä seuraava ajatus nuoresta maasta, dispensationalismi ja salainen tempaus. Jokaiselle on leimallista, että niiden ensisijaiset ongelmat ovat teologisia.
 
Tähän kategoriaan kuuluu myös esim. korvaustelogia, eli ajatus siitä, että seurakunta olisi korvannut juutalaiset Jumalan kansana, samoin kuin päinvastainen ajatus, että juutalaiset yksin olisivat edelleen Jumalan kansa. Näille kahdelle on leimallista paitsi, että kyseessä on nimenomaan teologinen totuus, niiden perusongelma ei ole niiden suhde fyysiseen todellisuuteen itsessään, vaan siinä Jumalan tahdon vastaisessa toiminnassa, jota ne tuottavat. (Toisaalta voidaan argumentoida, että viimemainittu oppi implikoi loogisesti Jeesuksen inkarnaation kieltämisen, joten se saattaa mennä harhaan jo määritelmän 1 mukaan.)
 
3) Harhaoppi on mikä tahansa opetus, joka jakaa Kristuksen ruumista, riippumatta sen totuudenmukaisuudesta. Tämä on sekä hankalin, salakavalin että lähimpänä sanan alkuperäistä – raamatullista – merkitystä.
 
Se on hankala siksi, että harhaopin opin ja sen totuusarvon välillä ei enää ole suoraan suhdetta. Vaikka oppi olisi väärä edellisen kohdan merkityksessä, se saattaa silti olla oikea sanan tässä merkityksessä. Ja koska tämä on sanan alkuperäinen merkitys voidaan argumentoida, että se todella on oikea oppi – siihen saakka, että se haastetaan sanan toisessa merkityksessä.
 
Tässä mielessä voidaan argumentoida, että oppi siitä, että ihmisen teot vaikuttivat pelastukseen oli oikea uskonpuhdistukseen saakka – jolloin sen virheellisyys havaittiin, ja korjattiin (myös Roomalais-katolisen kirkon piirissä). Sen sijaan oppi Paavin ylivallasta oli harhaoppi jo silloin, johtuen siitä, että se tosiasiallisesti oli jakanut kirkkoa jo puoli vuosituhatta suuresta skismasta alkaen (tosin viimemainitun de jure syy oli riita Nikean uskontunnustuksen yhdestä sanasta, eli lähteekö Pyhä Henki myös Pojasta, eli heresiasta sanan ensimmäisessä merkityksessä).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

eighteen − four =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.